U16-maajoukkuerinki leireilee Eerikkilässä – vuotta vanhemmat sparraajina

Suomen U16-tyttöjen maajoukkuerinki leireilee Eerikkilässä 16. - 18. syyskuuta.

Julkaistu 3.9.2019 11:56

Suomen U16-tyttöjen maajoukkueryhmä leireilee Eerikkilässä 16. – 18. syyskuuta, ja samassa yhteydessä kokoontuu myös 2003 syntyneiden parhaimmisto vuotta nuorempia sparraamaan.

– Kokoonnumme maanantaina, ja ohjelmassa on vähän treeniä ennen kuin kohtaamme tiistaina ja keskiviikkona kahdesti 2003 syntyneet, U16-maajoukkueen päävalmentaja Hannu Santanen avaa suunnitelmaa.
– Eli ohjelma on hyvinkin samanlainen kuin vuosi sitten vastaavassa tapahtumassa. 16-vuotiaiden maajoukkue on paikalla kaksi yötä, ja tiistaina saapuu vanhemman ikäluokan parhaimmisto sparraamaan U19-maajoukkueen valmentajien johdolla. Painotus on lajiharjoittelussa eli testejä ei nyt tehdä, kun pelaajia on juuri elokuussa FBA:n yhteydessä testattu.

U16-maajoukkueryhmään on kutsun saanut 23 pelaajaa.
– Suurin kriteeri pelaajavalinnoissamme on ollut pallollisen pelin valmiuksissa. Pelaajien tekemistä pallon kanssa on katsottu paljon eri tapahtumissa ja keskusteltu seuravalmentajien kanssa. Samassa yhteydessä käydään videoiden avulla läpi jokaisen pelaajan kehityskohteita videoiden kanssa niin, että prosessissa ovat mukana sekä maajoukkue- että seuravalmentajat.

U16-maajoukkueryhmä

Pipsa Eko Loisto
Jemina Haikonen HaHe
Eevi Hast SSRA
Eira Huusko Northern Stars
Rosa Huuskonen PSS
Ida Kattilakoski Nibacos ja rinnakkaisedustuksella Classic
Eerika Koski SBS Wirmo
Veera Kuosmanen Classic
Sofia Lahti SPV
Alma Laitila Classic
Milla Lehtomaa FoSu
Veera Mertanen EräViikingit
Ronja Niemi SBS Wirmo
Johanna Pirttimaa SSRA
Jasmin Rautanen FoSu ja rinnakkaisedustuksella Classic
Matilda Rytkönen PSS
Helmi Siuko PunKu ja rinnakkaisedustuksella Classic
Nuppu Tikkakoski SB-Pro
Viivi Tiri PSS
Annika Toivanen LASB
Kiia Tuomainen Welhot
Kia Weurlander Northern Stars
Saana Väänänen SSRA

Päävalmentaja Hannu Santanen
Valmentaja Mikko Nummelin
Valmentaja Tessy Tillander
Maalivahtivalmentaja Jussi Heikkinen

Tytöt 2003 maajoukkueleiriryhmä

Noora Airikkala Northern Stars
Jasmine Hammarberg Northern Stars
Aada Heikkinen PSS
Ella Jolkkonen Welhot
Annajulia Järvelä EräViikingit
Emilia Kurppa SBS Wirmo
Aino-Kaisa Lyttinen SSRA
Henrika Maikola Loisto
Emma Parta PSS
Lotta Purhonen Steelers
Sofia Pykäläinen Josba
Edit Rautakoski Northern Stars
Saara Suomela TPS
Siiri Syrjänen Classic
Tove Tantere EräViikingit
Emilia Tiihonen PSS
Sara Tikkanen SSRA
Cira Virta EräViikingit

Päävalmentaja Aki Vilander
Valmentaja Ville Turunen

Kuva helmikuun 2018 U16-ottelusta: Esa Takalo

CraftEerikkiläLIDLOsuuspankkiSuveraSubwayTeho sportTupla+UnihocVeikkausVW-HyötyautotBiokia
Fais est. 1993TalgrafStadium

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Tallennettavista tiedoista voit lukea tietosuojaselosteesta.