Erotuomarille

Erotuomaripalkkioiden keskitetty maksujärjestelmä

Keskitetty erotuomaripalkkioiden maksu tarkoittaa sitä, että Salibandyliitto suorittaa keskitetysti seurojen puolesta erotuomaripalkkiot sekä niiden tulorekisteriin ilmoittamisen ja laskuttaa erotuomaripalkkiot seuroilta.

Järjestelmä otettiin käyttöön kaudella 2014-2015, jolloin luovuttiin tavasta, että joukkueet maksoivat erotuomaripalkkion ottelutapahtuman yhteydessä käteisellä.

Kyseessä on seurojen puolesta tehtävä toiminto: erotuomarit tekevät erotuomaritehtävät otteluissa seuroille, eivät liitolle. Järjestelmä on kirjanpidollisesti läpinäkyvä, ja seurojen puolesta hoidettavien tehtävien kulut lisätään seurojen erotuomaripalkkiolaskuihin (2,5€/erotuomaripalkkio). Kaudella 2018-2019 käyttöön tullut tulorekisteri sisältyy järjestelmän kuluihin eikä muuta ylläpitokuluja.

Muuta huomioitavaa:

  • Seurojen laskut muodostetaan ottelupäivän perusteella.
  • Laskun liitteenä toimitetaan joukkue- ja sarjaerittely (eli liitteestä näkyy kullekin joukkueelle ja sarjatasolle kohdistuvat kulut).
  • Pääsarjojen erotuomaripalkkiot ja kulukorvaukset omalla netvisor-laskulla.
  • Seuralle myönnetään hakemuksesta tunnukset www.sbet.fi -järjestelmään, missä seuran edustaja voi tutkia joukkuekohtaisesti kuluja ja seurata laskuttamattomien otteluiden määrää ja summia.

Laskujen ajankohdat:

31.10. mennessä pelatut ottelut laskutetaan marraskuussa
31.12. mennessä pelatut ottelut laskutetaan tammikuussa
31.3. mennessä pelatut ottelut laskutetaan huhtikuussa
30.4. mennessä pelatut ottelut laskutetaan toukokuussa

Kuva havainnollistaa maksujärjestelmän yhteydet salibandyssa käytössä oleviin digitaalisiin järjestelmiin ja eri tahojen roolit.

Maksujärjestelmä koostuu Effectit Oy:n toteuttamasta sbet-palvelusta yhdistettynä Rantalainen Oy:n palveluun ja Netvisor -seuralaskutukseen.
Sbet.fi: Erotuomariasettelu ja palkkioiden ja matkakulujen laskutus, laskujen tarkastaminen sekä seurojen joukkueiden reaaliaikainen palkkioiden ja matkakulujen seuranta (kts. ohje)
Rantalainen Oy: Erotuomareiden (1100 henkilöä) palkkahallinto, verotus ja vuosi-ilmoitukset
Netvisor: Seuralaskutus (830 seuraa, 4-5x/sarjakausi)

Kausittaiset muutokset toimintaan on kuvattu omilla alasivuilla.

Ota yhteyttä

Janne Koskinen
Erotuomaripäällikkö
Erotuomaritoiminnan kokonaisvastuu ja kehittäminen, erotuomarivaliokunnan sihteeri, pääsarjaerotuomaritoiminta.