Sähköpyörätuolisalibandy

Sähköpyörätuolisalibandy eli SPT-salibandy

Peli sai alkunsa Hollannissa 70-luvun alussa. Keski-Euroopassa mm. Hollanti ja Saksa ovat olleet lajin edelläkävijöitä ja uranuurtajia.

Suomessa toiminta alkoi vuonna 1993, ja vuodesta 1995 lähtien Suomi on osallistunut kansainvälisiin turnauksiin. SM-sarja alkoi Suomessa vuonna 1997. Vuonna 1998 perustettiin maajoukkue ja Suomi osallistui ensimmäistä kertaa maailmankisoihin sijoittuen neljänneksi.

Ketkä pelaavat?
Sähköpyörätuolisalibandy eli SPT-Salibandyyn sarjatoimintaan ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki, joilla on joku pysyvä liikkumisen rajoite. SPT-Salibandy on ainoa vaikeavammaisille soveltuva joukkueurheilumuoto. Lajin harrastajia Suomessa on noin 100.SPT-Salibandy eroaa perinteisestä salibandysta ainoastaan väline puolella – peli-idea on sama! Pelaajat käyttävät joko tavallista, mutta hieman lyhennettyä ja kevennettyä, mailaa tai kiinteää pyörätuoliin kiinnitettyä mailaa (T-stick). Lisäksi kenttä on hieman pienempi ja maalit ovat tavallista leveämpiä ja matalampia.

SM-sarja ja Finlandia-sarja

SPT-salibandyssa järjestetään sekä SM-sarjaa että Finlandia-sarjaa. Toimintaa sarjoissa säätelevät omat, SSBL:n kilpailumääräyksistä sovelletut kilpailumääräykset. Lajilla on myös omat pelisäännöt.

SPT-salibandyn plussat

+ maila ja pallo kevyitä
+ mailan voi myös kiinnittää pyörätuoliin (ns. T-stick)
+ selkeä peliajatus
+ joukkuelajeissa helposti syntyvät sosiaaliset kontaktit auttavat myös muilla elämän aloilla

Säännöistä

  • kenttä 26m x 16m (pit.xlev.)
  • maali leveä ja matala (lev. 250cm, kork. 20cm)
  • joukkueella kentällä 4 +1 pelaajaa, joista maalivahdin lisäksi vähintään yhdellä on oltava sähköpyörätuolimaila (t-stick) käytössä
  • vaihtoja saa tehdä rajoituksetta
  • peliaika 2 x 15 minuuttia
Kaudella 2022-2023 mukana olevat joukkueet

Finlandia-sarja

Helsinki Outsiders Akatemia
Turun Palloseura
Heitto Heavyweights, Oulu
Koovee, Tampere
Estonia Wolves, Viro

 

SM-sarjan kestomenestyjä SB Vaasa

Sarjavastaava

Timo Kankkunen
Sarja- ja kehityspäällikkö
Suomen Cup, Suomisarjat, seniorit ja erityisryhmät, sarja- ja erotuomaritoiminnan kehittäminen.