Tanja Matilainen on ikuinen wannabe-nuori

O2-Jyväskylän maalivahti Tanja Matilainen ei edes huomaa olevansa 27 vuotta vanhempi kuin nuorin joukkuekaverinsa.

Ikinuori vai teräsmuori? Kysymys saa Tanja Matilaisen, 41, naurahtamaan.
– No en ainakaan se jälkimmäinen. Sanotaan, että wannabe-nuori!

O2-Jyväskylän naisten liigajoukkueen maalivahti pelasi ensimmäisen liigaottelunsa syksyllä 2000 Jyväskylän Happeen paidassa. Sitä ennen hän oli ehtinyt lyhyen ajan edustaa Pihtarit-nimistä joukkuetta.

Toissa viikonloppuna Matilainen sai täyteen 200 liigaottelua. Lukema olisi paljon suurempi, jos hän ei olisi pitänyt kolmen vuoden taukoa pelaamisesta. Sunnuntaina Matilainen palkittiin kotiyleisön edessä Palokassa, ja hänen kanssaan samassa rivissä seisoivat mm. vuonna 2000 syntynyt Sanni Kantanen sekä 2002 syntynyt maalivahtikollega Alina Laitinen. Iso osa nykyisistä joukkuekavereista on yli 20 vuotta Matilaista nuorempia.

Matilainen siis lienee joukkueen eräänlainen äitihahmo?
-No en ole oikein sen tyyppinen ihminen. Ehkä tuo Niemen Piia on enemmän äitihahmotyyppiä. Mutta kun laitan kypärän päähän, alan antaa ohjeita. Ja tuntuu, että kyllä nuo tytöt kuuntelevatkin, Matilainen sanoo.

Matilaisen mukaan urheilulla ja pukukopilla on sellainen vaikutus, että ikäerot tuntuvat katoavan.
– Kun pyörii näiden tyttöjen kanssa, ei pääse itsellekään tulemaan vanha olo. Porukassa unohtaa oman ikänsä ja ikäerot. Ja ikähän on vain numero!

Matilaista saattaa auttaa nuorison ymmärtämisessä se, että hänellä on 16- ja 13-vuotiaat pojat.
– Ihan hyvin pysyn jutuissa mukana, ja välillä juuri mulla taitaa olla ne pahimmat jutut, Matilainen naurahtaa.
– Mutta välillä, kun kotona on paha teiniangsti päällä, sitä samaa ei jaksaisi täällä. Silloin vedän vaan kypärän päähän ja painun kentälle. Ei vaan, tosi kilttejä nämä meidän joukkueenkin teinit ovat.

Maalivahdeista pidetään
parempaa huolta

Matilaiselta on tietysti kysyttävä naissalibandyn kehittymisestä 17 vuoden aikana. Vastaus ei liiemmin yllätä.
– Peli on nopeutunut paljon ja pelaajat ovat taitavampia. Pallo liikkuu nopeammin, ja niin on liikuttava itsekin.

Mutta miten se onnistuu, kun ihminen ikääntyessään käy nimenomaan hitaammaksi?
– Niin… Ehkä sitä liikettä pitää korvata sijoittumisella. Kokemuksen myötä ymmärtää, että ihan joka paikkaan ei tarvitse höntyillä.
Maalivahtien pelaamisessa ei ole suuria muutoksia tapahtunut.
– Peliasentoja on vähän viilattu ja joitakin muita pikkujuttuja. Ja nykyään maalivahdeista pidetään paremmin huolta. Aiemmin olimme vähän kuin joukon jatke. Treeneihin menimme vain torjumaan palloja, mutta nykyään meille on omia treenejä ja omat valmentajat.
Raution Pasi linjasi aikanaan maalivahdin kolme kultaista sääntöä: 1) ole pallon tiellä. 2) kun tunnet jotain kovaa, purista. 3) avaa omille. Niillä on yritetty mennä.

Tätä nykyä Matilainen yrittää puolestaan opastaa liigahistorian nuorinta pelaajaa, vasta 14-vuotiasta Alina Laitista (mukana yläkuvassa). Matilaisen maalivahtipari on kaksi vuotta hänen esikoistaan nuorempi.
– Meillä synkkaa tosi hyvin. Oikeastaan Alina on yksi parhaista pareistani koko urallani. Hän kuuntelee ja haluaa oppia, ja Alinankaan kanssa ikäeroa ei edes huomaa, Matilainen luonnehtii.

SM-hopea ja nousu
liigaan kohokohtina

Happeessa Matilainen voitti Suomen cupin 2002, SM-hopeaa 2009 ja pronssia 2014. Ne ovat hänen parhaat saatuvuksensa, mutta pitkästä urasta jää paljon muitakin upeita muistoja.
– Se on kiehtovaa, että jokainen kausi ja joukkue ovat erilaisia. Se Happeen hopeajoukkue oli niin hieno ja yhteen hitsautunut, että siitä on tosi hyvät muistot. Ja tietysti nousu liigaan O2:n kanssa oli uskomaton juttu.

Kevään 2014 pronssin jälkeen Matilainen kuuli, ettei enää mahdu Happeen joukkueeseen. Saman kylän divariseura O2-Jyväskylä otti hänet avosylin vastaan, ja vuotta myöhemmin Matilainen huomasi olevansa taas liigapelaaja.
– En ole ollut hetkeäkään pahoillani, etten enää mahtunut Happeeseen. Koko tämä seura ja meidän joukkue ovat aivan mahtavia. Meistä pidetään seurassa hyvää huolta, ja olen todella tykännyt olla täällä.
– Meillä puhutaan amppariperheestä, ja se yhteisöllisyys huokuu tekemisestä. Sen huomaa, että naisten joukkue on seuralle tärkeä, Matilainen sanoo.

Matilaisen intoa ei ole vienyt edes se, että O2-Jyväskylän liigataival on ollut hankala. Viime vuonna joukkue säilyi niukasti suoraan, ja tänä keväänä edessä ovat hyvin todennäköisesti liigakarsinnat.
– Motivaatiota riittää kyllä, sillä haluan aina voittaa pelejä. Kyllä tämä jatkuva häviäminen syö henkisesti. Usein menee ilta miettiessä, että jos olisin sen tai sen kudin torjunut, olisimmeko voineet voittaa. Mutta seuraavaan päivään mennessä ne vaan pitää unohtaa.

Tällä kaudella Matilainen ei ole vielä edes päässyt maistamaan voittoa kentällä, sillä Laitinen on torjunut kaikissa kolmessa O2:n voittopelissä. Voittojakin vyölle on vielä tulossa, sillä Matilainen ei ole lopettamassa uraansa.
– Sanoin aikanaan, että sitten voin lopettaa, kun minut on valittu kuukauden pelaajaksi! Se ei taida olla ihan lähellä, hän naurahtaa.

Eli matka kohti kolmeasataa liigapeliä saa jatkua.

Maalivahti Tanja Matilaisen tilastot
Runkosarja                            
00-01 Happee    21  0+0    
01-02 Happee    15  0+1    
02-03 Happee    22  0+0    
03-04 Happee      1  0+0    
04-05 Happee    22  0+0    
05-06 Happee      9  0+1    
06-07 Happee    18  0+2    
07-08 Happee    18  0+0    
08-09 Happee    20  0+1 SM-hopea
13-14 Happee    16  0+0 SM-pronssi
15-16 O2-Jkl      22  0+0
16-17 O2-Jkl      18  0+1 (til. 20.2.2017)
Yht.                  202 0+6 

Pudotuspelit
01-02 Happee    2  0+0
04-05 Happee    3  0+1
05-06 Happee    4  0+0
07-08 Happee    4  0+0
08-09 Happee    9  0+1
13-14 Happee    9  0+0
Yht.                   31 0+2

Teksti: Harri Pirinen.

Edit klo 13:48. Ingressiin muutettu ikäeroksi 27 vuotta.

Jaa artikkeli