KKI: Taloudellista tukea aikuisten terveysliikuntaan

Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma myöntää taloudellista tukea terveysliikunnan järjestämiseen hanketukihaun kautta.

Julkaistu 6.8.2018 14:29

Hanketuella voi esimerkiksi kouluttaa ohjaajia tai perustaa uusia liikuntaryhmiä, joissa järjestetään matalan kynnyksen liikuntatoimintaa aikaisemmin vain vähän tai ei lainkaan liikkuneille henkilöille.

Hanketukea jaetaan paikallisille toimijoille, jotka järjestävät aloittelijoille sopivaa liikuntatoimintaa sekä kehittävät keinoja kannustaa terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia työikäisiä säännöllisen liikuntaharrastuksen pariin.

Hanketuen hakuajat ovat 1.–30.9. ja 1.–31.3. Tuen myöntämisen kriteerit, hakuohjeet ja hakulomake löytyvät KKI-ohjelman verkkosivuilta.

Liite: KKI-hanketuen esittely

Kunnossa kaiken ikää -ohjelma
Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelmalla on keskeinen, valtakunnallinen koordinoiva rooli työikäisen väestön terveysliikuntaan liittyvissä toimenpiteissä. KKI-ohjelmalle on luonteenomaista terveysliikunnan verkostojen luominen, ylläpito ja kehittäminen. Tavoitteena on arkisen liikkumisen, liikunnan harrastamisen ja terveellisten ruokailutottumusten sekä arkiliikkumista suosivan ympäristön avulla lisätä työikäisen väestön terveyttä ja hyvinvointia. KKI-ohjelma tukee näitä tavoitteita muun muassa jakamalla taloudellista tukea, järjestämällä tapahtumia, koulutuksia ja kampanjoita sekä julkaisemalla materiaaleja. KKI-ohjelma on liikuttanut suomalaisia jo vuodesta 1995 lähtien.

CraftDecensEerikkiläFixusLIDLOsuuspankkiSector AlarmSMTSokos HotelsSubwayTeho sportTuplaUnihocVeikkausViking LineVW-HyötyautotXZ
Fais est. 1993StadiumTalgraf

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Tallennettavista tiedoista voit lukea tietosuojaselosteesta.