Toukokuun 15. päivä vuonna 1999 on piirtynyt historiaan päivänä, jolloin Suomi saavutti kautta aikain ensimmäisen maailmanmestaruutensa salibandyssa, kun Suomen salibandynaiset voittivat Borlängessä, Ruotsissa järjestetyn MM-turnauksen.
Vuoden 1999 MM-kultajoukkue kokoontui muistelemaan 20 vuoden takaisia tapahtumia Savonlinnaan Tanhuvaaran urheiluopistolle 24.-26.5. Tapaaminen oli monella tapaa lämminhenkinen. Paitsi että MM-kultajoukkueen pelaajat ja taustahenkilöt näkivät toisensa pitkästä aikaa, virisi viikonlopun aikana monenmoisia muistoja MM-keväästä 1999.
Ennen Tanhuvaaran tapaamisen läpikäyntiä, on paikallaan tehdä lyhyt kertaus, kuinka Suomi saavutti historiallisen maailmanmestaruuden 20 vuotta sitten.
Vuoden 1999 MM-turnaus oli järjestyksessään toinen naisten osalta ja se järjestettiin 9.-15.5.1999 Borlängessä, Ruotsissa. Ruotsi puolusti kotikentällään kahta vuotta aiemmin Ahvenanmaalla saavuttamaansa maailmanmestaruutta voitettuaan Suomen MM-finaalissa 4-2. Borlängen MM-kisoissakin Ruotsi oli turnauksen ehdoton ennakkosuosikki.
Toisin kuitenkin kävi. Suomi eteni lopulta MM-kultaan jännittävien vaiheiden jälkeen. Alkusarjassa kaatui ensin Tshekki, mutta toisessa kamppailussa Suomi hävisi Norjalle. Suomi voitti vielä Latvian, mutta jäi lohkossaan toiseksi Norjan jälkeen. Tämä tarkoitti sitä, että Suomi sai vastaansa välierässä oman lohkonsa puhtaalla pelillä selvittäneen Ruotsin.
Välierä Ruotsia vastaan venyi lopulta aina rangaistuslaukauskisaan saakka. Varsinaisella peliajalla Anna-Maija Keränen (nyk. Tiilikainen) tasoitti luvuiksi 2-2 ajassa 58.35. Suomen ensimmäisen maalin teki Marilla Puustinen. Maalittoman jatkoajan jälkeisessä rangaistuslaukauskisassa Satu Puustinen ja Keränen ohittivat varmasti Ruotsin maalivahdin. Kun Anne Hakulinen ja Kati Suomela torjuivat sinikeltaisten yritykset, Suomi pudotti Ruotsin valtaistuimelta ja jatkoi finaaliin Sveitsiä vastaan.
Välierävoitto oli Suomen ensimmäinen Ruotsista. MM-finaalissa Suomi ei häkeltynyt Sveitsin nopeasta avausmaalista vaan jyräsi Merja Pitkäsen, Susann Simolinin ja Anne Averion maaleilla maailmanmestaruuteen.
Idea MM-joukkueen uudelleentapaamisesta 20 vuotta saavutetun MM-kullan kunniaksi sai alkunsa kaksi vuotta sitten, kun MM-kultajoukkue oli kutsuttuna seuraamaan Hartwall Areenassa järjestettyä Superfinaalia. Tuolloin paikalla oli kymmenkunta MM-kultamitalistia. Sen jälkeen alkoi yhteystietojen keräily, jotta kaikki joukkueeseen kuuluneet saataisiin paikalle 20-vuotistapaamiseen.
Kultajoukkueen kokoontumispaikaksi valikoitui Tanhuvaaran urheiluopisto, jossa maajoukkue piti viimeistelyleirinsä ennen Borlängen-turnausta. Paikalle saapuikin 16 MM-joukkueen pelaajaa ja lisäksi valmennukseen ja huoltoon kuuluneita. Kaukaisin osallistuja oli Norjassa jo yli 20 vuoden ajan asunut Satu Puustinen.
Tanhuvaaran ohjelmassa oli miniMM-kisat lajeina polkuautokisa, tikanheitto ja beach volley. Lisäksi oli leikkimielinen salibandyottelu, joka päättyi tietysti lukuihin 9-9 ja tietovisailua. Tärkein tapaamisen anti oli kuitenkin entisten joukkuetovereiden jälleennäkeminen ja MM-turnauksen muistelu.
Yksi kultajoukkueen tapaamiseen osallistuneista oli maalivahti Kati Suomela. Vuoden 1999 MM-kisat olivat hänelle ensimmäiset ja samalla viimeiset. MM-kullan ohella ”Suoppi” on kahdeksankertainen Suomen mestari. Saavutustensa myötä Suomela lukeutuu Salibandyliiton Respect-järjestelmän Legendat-pelaajiin.
– Oli mahtavaa nähdä pelikavereita kaikkien näiden vuosien jälkeen ja vaihtaa kuulumisia. Osaa en ole nähnyt kertaakaan sitten MM-kultajuhlien, kertoo Mäkelänrinteen urheilulukiossa valmentajana ja opettajana toimiva Suomela.
Rantasaunomisen ja muiden oheisohjelmien lomassa joukkue katsoi uudelleen MM-välierän Ruotsia vastaan, kun ottelutallennekin löytyi Merja Pitkäseltä.
– Jännitti oikein katsoa, kuinka peli päättyy, Suomela naurahtaa.
– Lisämaustetta kisastudioon toi se, että Atte Juutin tietsikasta alkoi akku hiipua, eikä hänellä ollut verkkovirtajohtoa mukana. Kelailtiin ottelua, että varmasti nähdään, miten ottelu päättyi.
Välierä Ruotsia vastaan tuntui joukkueelle olevan MM-turnauksen moraalinen loppuottelu.
– Ruotsi oli meille siihen asti voittamaton joukkue ja kun sitten kaadoimme heidät ensimmäistä kertaa kotikentällään, tuntui, että nyt meitä ei pysäytä enää kukaan eikä mikään.
Välieräottelun katsominen vuosien jälkeen nostatti esiin vanhoja tunteita, mutta toi uusiakin näkökulmia.
– Etenkin kaksi asiaa tuli mieleen. Ensinnäkin kuinka fyysinen ottelu oli ja kuinka henkisesti vahvoja olimme. Ei valitettu tuomarilinjasta, eikä mistään muustakaan, vaan keskityimme vain ja ainoastaan peliin. Toisena sitten se, että vaikka salibandy on muuttunut paljon noista päivistä, niin väitän, että pelasimme vauhdikasta salibandya, Suomela näkee.
– Peli ei ollut mitään nyhväämistä, vaikka panokset olivat korkeat. Karvasimme todella korkealta, ihan Ruotsin päädystä asti ja tilanteita tuli puolin ja toisin. Ja en muistanutkaan, että saimme vielä jäähyn jatkoajalla. Siitäkin selvittiin.
Suomen vahvuudeksi Suomela näkee joukkueen tasaisuuden. Ruotsin puolella peikkona oli tuon ajan parhaana pelaajana pidetty Åsa ”Kotten” Karlsson ja Norjalla Birgitte Lersbryggen, jotka pystyivät ratkomaan isoja pelejä.
Pelaajien mentaalista valmennusta ei 90-luvun lopulla salibandyssa ollut. Suomen henkistä puolta lujitti joukkueen hyvä yhteishenki.
– Paljon on tästä kiittäminen päävalmentaja Mika Muukkosta, joka rauhallisuudellaan loi sitä samaa pelaajiinkin. Ja arvonsa oli varmaan silläkin, että Mika oli valmentajana jo ensimmäisissä MM-kisoissa 1997 Ahvenanmaalla ja tunsi osan pelaajista. Iso steppi otettiin näiden turnausten välissä, Suomela arvioi.
Palataan vielä Tanhuvaaran viikonloppuun. Paikalla oli myös MM-pokaali eli ”tyttö”, jota pelaajat saunottivat sen arvolle kuuluvasti. Ensimmäistä kertaa.
Tarinan mukaan joukkue sai pidellä MM-pokaalia palkintojenjaon jälkeen, mutta sitten valmentaja John ”Pi” Liljelund (nykyinen IFF:n pääsihteeri) otti pystin huomaansa ja laittoi sen talteen joukkueen bussin tavaratilaan, eikä sitä sen koommin hypistelty voitonhuumassa. Kultajuhliin ei tuoreilla maailmanmestareilla ollut aikaakaan, sillä joukkue suuntasi pian finaalin jälkeen kohti Tukholmaa ehtiäkseen Turkuun menevään laivaan. Vuoden 1999 MM-pokaali taitaakin olla parhaiten säilynyt MM-pokaali koskaan.
Pokaaliin liittyy myös myytti, joka murtui vasta muisteloviikonlopussa. Joukkue oli siinä luulossa, että MM-pokaali on kiertopalkinto. Kun Jouni Ritari (huoltaja) toi MM-pokaalin mukanaan Salibandyliiton toimistolta Tanhuvaaraan, niin moni katsoi suu ammollaan.
– Katseltiin, että mistä se siihen tupsahti ja että tällainenkö se on. Ihmetyksestä selvittyämme tutustuimme siihen tarkemmin ja otimme yhteiskuvia pokaalin kera. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, Suomela hyrisee.
Puhetta hienosti menneestä MM-turnauksesta riitti vuosienkin edelleen ja sanonta aika kultaa muistot pitää edelleen paikkansa.
– Kliseisesti voi sanoa, että jutut jatkuivat siitä mihin ne aikanaan jäivät. Yksi muisti jotakin ja joku toinen jatkoi sitten siitä omilla muistikuvillaan. Vaikka ikää on tullut lisää, yhteys vanhoihin pelikavereihin löytyi pian.
Tanhuvaaran-tapahtuma oli siis kaikin puolin täysosuma, vaikka kaikki kultajoukkueen jäsenet eivät päässeetkään paikalle.
Kysymys kuuluukin, miten joukkue aikoo jatkossa pitää yhteyttä.
– Sen verran ajateltiin, että ei pidetä enää 20 vuoden taukoa, ehkä viiden vuoden päästä voisi olla jälleen sopiva hetki nähdä vanhoja tuttuja, nyt kun on yhteystiedotkin tallella, ex-maalivahti Kati Suomela naurahtaa.
Suomen MM1999-kultajoukkue
Maalivahdit: Anne Hakulinen ja Kati Suomela.
Kenttäpelaajat: Eeva-Maiju Aulin, Anne Averio, Ira Eskelinen, Mirva Hakala, Pirjo Haukkamaa, Arja Kilpeläinen (o.s. Joutsen), Jonna Kettunen, Anna Larsson (o.s. Vartiainen), Anne-Mari Lyhykäinen, Sari Nurmi, Hanna Palomäki, Merja Pitkänen, Tanja Pohjankoski (o.s. Pääkkönen), Marilla Puustinen, Satu Puustinen, Anna-Mari Raassina, Sofia Sandqvist, Susann Simolin, Elisa Simonen , Anna-Maija Tiilikainen (o.s. Keränen), Johanna Turpeinen, Riikka Turunen (o.s. Lappi).
Valmennus: Mika Muukkonen, John Liljelund, Atte Juuti, Risto Talonen.
Huolto ja kuljetus: Kati Ollgren, Jouni Ritari, Dick Wallenius.
