Westend Indians-puolustaja Lauri Westerholm on kulkenut “Heimon” mukana seitsemän vuotta divarivuosista lähtien, ja nyt hän pääsee pelaamaan ensimmäistä kertaa urallaan SM-mitaleista. Välierissä vastaan asettuu Classic, joka on aiempina pudotuspelikeväinä ollut ohittamaton haaste.
Unsung hero on englanninkielinen termi ihmiselle, jonka tekojen merkitystä tai arvoa ei välttämättä tiedetä tai ymmärretä ja joka ei paistattele julkisuuden kirkkaissa valoissa. Yksi Indiansin hieman vähemmän tunnetuista raskaan työn raatajista on 29-vuotias Lauri Westerholm, jonka päätöserän tasoitusmaali alivoimalla vei viime perjantain seitsemännen puolivälierän jatkoajalle.
Maali oli vasta kauden toinen, mutta se maistui sitäkin makeammalta.
– Pakko sanoa, että oli se uran maukkain maali. Tämä kuulostaa todella klassiselta, mutta päätin penkillä kentälle lähtiessäni, että nyt painan häkin. Oli se aika mieletön tunne, Erän kasvatti Westerholm muistelee vieraiden kirin huipentanutta 3-3-maalia.
Aiempina vuosina Westerholm on nähty hyökkäävämmässä roolissa, ja piste-ennätys 8+10 syntyi ensimmäisellä liigakaudella 2013-2014. Pörssitehtailu on hiipunut tuon kauden jälkeen, ja tällä kaudella tehoja syntyi vain 1+5. Syykin on selvä: rooli kolmoskentän puolustajana on erilainen kuin aiemmin.
– Ei runkosarjaa eikä kautta ilman maalia sentään. Olen junioreista lähtien kaikilla kausilla tottunut olemaan hyökkäävä puolustaja, ja uuteen rooliin tottuminen on vaatinut sopeutumista.
Haaste kovenee
Seitsemännen pelin jatkoajalle venynyt ottelusarja EräViikinkejä vastaan oli vaiherikas, ja käänteitä riitti suuntaan jos toiseen. Westerholm on tyytyväinen jatkopaikkaan, mutta peliesitykset jättivät paljon toivomisen varaa välieriä ajatellen.
– Emme onnistuneet missään pelissä niin hyvin kuin olisi pitänyt. Pelasimme parempaa peliä loppukaudesta, enkä tiedä menikö se sitten jännittämisen piikkiin vai mitä, mutta emme saaneet sitä rullaamaan haluamallamme tavalla. Paljon täytyy parantaa, sillä vastustaja kovenee.
Indians hukkasi palloja sarjan aikana keskialueella ajoittain hämmentävän paljon, ja etenkin kolmas ottelu Vantaalla meni täysin harakoille EräViikinkien voitettua 11-4. Classicin tasoista ryhmää vastaan palloja ei yksinkertaisesti sovi hukata.
– Ratkaisupelissä se parani, mutta jatkossa harhat ja tyhmät virheet täytyy pystyä minimoimaan. Positiivisella puolella olivat viimeistelyprosenttimme, erikoistilanteet sekä yleinen taisteluilme. Jaksoimme raataa, ja se on se millä voimme pärjätä jatkossakin. Täytyy pystyä laittamaan 110 lasiin joka pelissä, jos haluaa voittaa.
Runkosarjassa syyspuolella Classic kuritti Indiansia 9-3, mutta Otaniemen “Tiipiillä” joulukuussa lukemat olivat niukemmat 2-3. Viime keväänä sekä keväällä 2014 nimenomaan Classic on katkaissut keltamustien tien, joten Espoossa tiedetään, mitä vastaan on tulossa.
– Kovia vääntöjä niiden kanssa on ollut, eivätkä ne mitään läpihuutojuttuja ole olleet. Olemme totta kai järjetön altavastaaja ja vastassa on kaksinkertainen Suomen mestari. Ei meillä pitäisi olla paperilla mitään mahdollisuuksia, mutta eihän niitä pitänyt olla EräViikinkejäkään vastaan. Siinä se meidän saumamme ehkä juuri piileekin.
Vaikka joukkue on jo tehnyt seurahistoriaa ja edennyt ensimmäistä kertaa mitalipeleihin neljän joukkoon, Westerholm ei usko mahan olevan vielä täynnä.
– Totta kai sellainen vaara voi olla aina olemassa, mutten usko siihen. Olemme puhuneet, että neljän joukkoon täytyy päästä ja se oli minimitavoite tälle kaudelle. Tiesimme, mihin meillä on rahkeita ja olemme panostaneet siihen, että olisimme keväällä kunnossa.
Pallo on pelaajilla
Indiansin penkin taakse palasi täksi kaudeksi vanha tuttu Mikko Laurikainen, joka on tuonut omat mausteensa “Heimon” peliin. Laurikainen antaa mielellään pelaajille vastuuta, ja pelaajat ottavat sen mielellään myös vastaan. Etenkin viime kauden alussa Indians napsi voittoja inhorealistisen ja sitoutuneen puolustuspelin ansiosta, mutta kauden mittaan lääkkeet muurin avaamiseen löytyivät. Tällä kaudella hommaa on jälleen avattu.
– Pelaamisemme on vapaampaa, eikä viivoja juuri piirrellä. Viisikot saavat itse päättää pelaamisestaan, ja sen halutaan olevan luovaa. Jos homma ei toimi, pyydetään apua. Valmentaminen on pelaajalähtöistä ja yksilöllistä. Tavoite on ollut, ettei mennä millään kiskoilla. Viime kaudella noudatimme nöyrästi yhtä pelitapaa, mutta se ei ehkä kehitä pitkässä juoksussa ja tavoitteemme on ollut olla monipuolisempi.
Helsinkiläislähtöinen Westerholm on edustanut Indiansia kaudesta 2011-2012 lähtien, ja hän on viihtynyt seurassa hyvin. Ulospäin seura ja edustusjoukkue ovat näyttäytyneet tiiviiltä yhteisöltä ja hyvinvoivalta seuralta, joka ei mässäile rahalla, mutta jolla on hyvä henki ja suuri sydän. Vaikutelma saa vahvistuksen.
– Kun meillä ei ole rahaa, se henki on periaatteessa se meidän juttu. Siinä seiskapelissäkin kun olimme kopissa, puhuimme, että pelaamme vieruskaverille. Kaikki ovat hyviä ystäviä keskenään, ja se yhdessä tekeminen on vahvuutemme. Se pitää ihmiset Indiansissa, eikä vaihtuvuutta olekaan niin hirveästi ollut.
Pelillisellä puolella nuoret pelaajat ovat ottaneet vuosien varrella askeleita eteenpäin, ja myös maajoukkueen portit ovat avautuneet useammallekin pelaajalle. Nyt keväällä 2018 oli viimein sadonkorjuun aika mitalipelien muodossa.
– Onhan nämä meidän nuoret, kuten Otto Lehkosuo, Aaro Astala, Heikki Iiskola, Santeri Toropainen, Valtteri Kainulainen ja kumppanit nostaneet mielettömästi tasoa, ja “Kuula” (Laurikainen) on saanut heistä potentiaalin irti. Hän on auttanut heitä kehittymään maajoukkuetason pelaajiksi, ja uskon heidän olevan sitä vuodesta toiseen tulevaisuudessakin.
Hierontaa ja golfia
Westerholm on salibandytouhujen ulkopuolella urheiluhieroja, joka pyörittää bisneksiään oman toiminimen kautta. Pudotuspelien aikaan yksityisyrittäjällä on ollut mahdollisuus pitää pientä taukoa, eikä hän myöskään hiero omia joukkuekavereita. Kysymykseen siitä, kuka olisi Indiansin kankein sahapukki, ei meinaa heti löytyä vastausta.
– Jaa-a, tämä on paha, kun siellä on aika urheilullista ja vetreää porukkaa. Ehkä se olisi sitten Eetu Nykänen. Siinä äijässä olisi ainesta uudeksi Eemeli Saliniksi, sillä voimaa on ja veto löytyy.
Westerholmin liigauralla on mittaa pudotuspelit mukaan laskettuna nyt 141 ottelua, eikä tulevaisuudesta ole vielä sen kummempia ajatuksia. Tämä kausi pelataan loppuun, ja sen jälkeen katsotaan uudestaan.
– Tavoitteena on ollut viimeiset pari-kolme vuotta kehittää fysiikkaa, sillä se jäi silloin nuorempana paljon vajaaksi. Tehopisteet ovat näemmä nyt sen myötä pudonneet, mutta se on näköjään se hinta, mikä siitä pitää maksaa, huuliveikko virnistää.
Kesäharrastuksiin lukeutuu golf, jossa tasoitus on tällä hetkellä 14. Kuumaverinen päävalmentaja kuuluu hauskimpiin pelikavereihin.
– Olimme Oilersin jätkien kanssa Espanjassa pelaamassa viime vuonna, ja tasoitusta piti pudottaa, sillä kaverit väittivät, että huijaan. Eiköhän tässä kesällä taas Laurikaista nöyryytetä. Se käy aina niin kuumana, että menee omakin peli ihan sekaisin.
Ennen kuin Suomen runsasluminen kevättalvi antaa periksi ja golfviheriöille on mitään asiaa, edessä on salibandykauden huipennus. Indiansin ja Superfinaalin välissä on neljän voiton matka, joka on pitkä, muttei kuitenkaan enää niin pitkä kuin aiempina vuosina.
– Superfinaali ajatuksena herättää mahdollisuuksia. Se on mahdollisuus ja unelma, joka ei ole enää niin kaukainen.
Teksti: Henri Pitkänen
Kuvat: Juhani Järvenpää ja Anssi Koskinen