Suomi murskaili MM-karsinnan päätteeksi vanhoja maaotteluennätyksiä

Suomi rikkoi vanhoja maaotteluennätyksiä, kun Iso-Britannia kaatui salibandyn naisten MM-karsinnan päätteeksi Italian Celanossa 32-0. Voitto on naisten maajoukkueen kaikkien aikojen suurin, ja myös henkilökohtaisia ennätyksiä nähtiin.

Eliisa Alangon päivän saldo 9+5 on naisten yhden maaottelun maali- ja piste-ennätys, ja samaan ylsi syöttöpisteiden osalta kuusi osumaa syöttänyt My Kippilä. Suomi haki lopussa ennätyksiä jopa vetämällä maalivahti Tiltu Siltasen penkille ja iskemällä osumistaan viimeiset kolme kuudella viittä vastaan.

– Vähän erilainen peli kuin mihin maaotteluissa on normaalisti totuttu, mutta siinähän se soljui mukavasti, päävalmentaja Lasse Kurronen yritti löytää näkökulmaa.
– Eipä siitä tänään sen enempää salibandypeliä syntynyt, mutta yritettiin sitten lopussa ainakin uutta ennätystä maalinteossa. Noista paikoista olisi varmaan voinut ratkaista ilman, että ottaa maalivahtia pois, mutta ajateltiin, että ennätys olisi pelaajille mukava juttu ja tehtiin tällä kertaa noin.

Suomi varmisti paikkansa joulukuussa Slovakiassa pelattavaan lopputurnaukseen jo eilisellä Puola-voitollaan ja vei lohkon ykköspaikan puhtaalla pelillä.

Salibandya, Celano, Italia

Naisten MM-karsinta

Iso-Britannia – Suomi 0-32 (0-10, 0-8, 0-14)

1. erä: 3.22 Laura Rantanen (Jenna Saario) 0-1, 3.48 Nina Rantala (Minna Kallio) 0-2, 4.09 Karoliina Kujala (Sanni Nieminen) 0-3, 5.52 Eliisa Alanko (Nina Rantala) 0-4, 7.04 Saario 0-5, 7.25 Alanko (Rantala) 0-6, 8.26 Saario (My Kippilä) 0-7, 8.52 Rantala (Alanko) 0-8, 13.13 Rantala (Alanko) 0-9, 15.21 Alanko 0-10.
2. erä: 21.14 Nieminen (Karoliina Kujala) 0-11, 23.21 Karoliina Kujala (Daniela Westerlund) 0-12, 24.12 Laura Mertsalmi (Mia Karjalainen) 0-13, 30.17 Elina Kujala (Trine Sällström) 0-14, 32.36 Elina Kujala 0-15, 33.30 Rantala (Alanko) 0-16, 34.35 Westerlund 0-17, 34.47 Rantanen (Kippilä) 0-18.
3. erä: 44.15 Karjalainen (Saario) 0-19, 45.05 Alanko (Kallio) 0-20, 46.57 Rantanen (Karjalainen) 0-21, 47.13 Luomaniemi (Alanko) 0-22, 47.44 Karoliina Kujala (Elina Kujala) 0-23, 49.25 Alanko (Luomaniemi) 0-24, 50.41 Rantanen (Kippilä) 0-25, 51.22 Luomaniemi (Alanko) 0-26, 53.01 Rantanen (Saario) 0-27, 57.13 Alanko (Laura Manninen) 0-28, 57.28 Alanko (Kippilä) 0-29, 57.38 Alanko (Kippilä) 0-30 im, 59.35 Alanko (Kippilä) 0-31 im, 59.47 Nieminen (Sällström) 0-32 im.

Torjunnat:
Laura Hunter Iso-Britannia 20+23+21=64,
Tiltu Siltanen Suomi 3+5+4=12.

Jäähyt: Iso-Britannia 0 min, Suomi 0 min.

Erotuomarit: Jörgen Andersson ja Daniel Dufvenberg, Ruotsi.

Suomen parhaana palkittiin Eliisa Alanko.

Jaa artikkeli