Loukkaantumiset harmina Suomen U19-tyttöjen valmistautuessa MM-välierään

Alle 19-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa Kanadan Bellevillessä pelataan tänään välierät. Eilen myöhään Suomen aikaa lohkovaiheen päättäneessä ottelussa Suomi voitti Tshekin luvuin 7-3, ja samalla B-lohkon puhtaalla pelillä. Vastaansa sinivalkoiset saavat naapurilohkon kakkosen, Sveitsin. Ottelu alkaa klo 20:10 Suomen aikaa.

Tshekki-ottelun voitosta koitui Suomelle lasku, jonka suuruus selviää myöhemmin. Kolmannessa erässä Suomi kärsi kaksi ikävää loukkaantumista, kun ensin pukusuojan puolelle autettiin avainpelaajiin kuuluva Veera Kauppi ja ennen loppusummeria kentältä talutettiin pois vielä Annina Levälampi.

Suomen valmennuksen ilmoittamissa välieräottelun kentällisissä Veera Kauppi seuraa ainakin ottelun alun penkin puolelta, mutta lääkärin vastaanotolla polveaan näyttämässä käyneen Levälammen nimeä ei listasta löydy.

Loukkaantumiset vaikuttavat luonnollisesti kentälliskoostumuksiin. Veera Kaupin paikan ykkösketjun vasemmassa laidassa ottaa Ella Sundström ja sentteriksi tähän palaa Ellinoora Huotari. Fanny Holmberg nähdään kakkosketjun oikeassa laidassa Levälammen tilalla.

Torjuntavastuun punaisen maalikehikon edessä saa kaksi edellistä ottelua huilannut Teea Lehikoinen.

Toisessa välierässä kohtaavat Sveitsin luvuin 15-0 murjonut Ruotsi ja maalieron turvin Puolan edelle B-lohkossa toiseksi kiilannut Tshekki. Tämä ottelu on vuorossa klo 23:10.

Ottelut näkyvät IFF:n YouTube-kanavalla.

Kuva: IFF/Joe Belanger (ActiveImages.ca)

7.5. TU19 MM-välierä Suomi – Sveitsi klo 20:10
Suomen aloituskentälliset Sveitsiä vastaan

Ella Sundström – Ellinoora Huotari– Oona Kauppi
Roosa Salmela – Mia Vallenius

Elina Vanhanen – Oona Kauppinen – Fanny Holmberg
Daniela Westerlund – Trine Sällström

Milla Nordlund – Jenna Saario – Sofia Leino
Olivia Kortelainen – Salla Ranta

Maalissa Teea Lehikoinen.

Penkillä Pinja Jaakkola, Veera Kauppi, Kristiina Tarkiainen (mv).

Jaa artikkeli