Koovee julkisti: Aho palaa Sveitsistä, Koljonen, Koskinen ja Saari jatkavat

Kooveen miesten joukkue on tehnyt neljä tärkeää sopimusta kaudelle 2017-18. Tämän kauden joukkueesta seuraavallakin kaudella Kooveen paidassa nähdään Samu Saari, jonka sopimusoptio käytettiin. Jatkosopimuksen Kooveen riveissä ovat tehneet jo useamman vuoden joukkueessa ollut Perttu Koljonen ja täksi kaudeksi Kooveeseen siirtynyt Ossi Koskinen. Näiden pelaajien lisäksi kahden Sveitsin pääsarjan Chur Unihockeyssa vietetyn vuoden jälkeen Tuomas Aho palaa kasvattajaseuraansa. Ossi ja Tuomas ovat vuonna 1994-syntyneitä, Samu ja Perttu taas 1995-ikäluokkaa.

Samu_350.jpg

Vaikean alkukauden jälkeen Kooveen miesten joukkue on pelannut selkeästi paremmin ja saldo viimeisestä viidestä ottelusta on kolme voittoa ja kaksi tappiota. Nyt sopimukset tehnyt kolmikko on ollut tärkeä osa tätä pelillistä nousua ja siksi oli myös luontevaa jatkaa sopimuksia.

Pelaajista sekä Samu Saari että Perttu Koljonen ovat tuttuja Kooveen kotiyleisölle jo muutaman vuoden takaa ja molemmat saivat tällä kaudella kutsun U23-maajoukkueeseen. Molempien pelaajien Salibandyliiga-debyytti on aikanaan tapahtunut Kooveessa ja tällä kaudella sekä Samu että Perttu ovat nousseet myös pisteiden valossa Kooveen kärkihahmoihin. Samu on pelannut vasemmassa laidassa sekä sentterinä ja tehnyt tehot 10+3 18 ottelussa. Perttu taas on tehnyt tähän mennessä tehot 12+10 ja noussut Kooveen ykkösketjun sentteriksi.

Ossi Koskinen siirtyi täksi kaudeksi Kooveeseen pääkaupunkiseudulta ja on nyt löytänyt hyvän vireen ykkösketjun oikeana puolustajana. Maalitili on vielä avaamatta Kooveen paidassa, mutta syöttöjä mies on puolustustehtävien ohella ehtinyt jakelemaan 6 kappaletta.

Perttu_350.jpg

Päävalmentaja Valtteri Sainio: ” Nyt sopimuksen tehneet ovat meille keskeisiä pelaajia ensi kauden joukkuetta ajatellen. Kaikki jatkavat pelaajat ovat viimeistään tällä kaudella nousseet isoon rooliin joukkueessa ja heillä on vielä paljon potentiaalia kehittyä edelleen paremmiksi.”

Sveitsissä nyt toista kauttaan pelaava Tuomas Aho on ehtinyt pelata Salibandyliigaa jo kaudesta 2011-12 lähtien ja palaa tuttuun paitaan taas kaudelle 2017-18. Viimeisellä kotimaan kaudellaan 2014-15 Tuomas teki puolustajan paikalta runkosarjassa tehot 7+7. Sveitsissä Tuomas on pelannut suurimman osan otteluista sentterinä ja tähän mennessä NLA-runkosarjan 32 pelissä on kertynyt pisteitä 15+19. Vastuuta Churissa on tullut sekä yli- että alivoimassa. Viime kaudella joukkue oli playoffien puolivälierissä ja on nyt sarjassa viidentenä. Tuomaksen tavaramerkkejä ovat myös näyttävät rangaistuslaukaukset, joita mies on suorittanut sekä kotimaassa että Sveitsin NLA:ssa. Kooveen harjoitusvahvuuteen Tuomas liittyy Sveitsin kauden päätyttyä viimeistään huhtikuun lopulla.

Ossi_350.jpg

Tuomas Aho: ”Mukava palata tuttuihin ympyröihin ja seuraan. Sveitsin kokemukset ovat olleet hienoja, nyt opiskelut tuovat takaisin Tampereelle. Valtteri Sainion kanssa on puhuttu pitkin matkaa ja vaikka kyselyjä tuli muualtakin, niin käynnissä oleva projekti ja kehittyvä porukka veti puoleensa. Toki porukka suurelta osin on tuttua junioreista ja aiemmilta kausilta, mutta erittäin iso syy valintaan oli mahdollisuus edelleen kehittyä pelaajana Kooveessa.”

Päävalmentaja Valtteri Sainio: ”Tuomas edustaa myös tätä nuorta, kehittyvää pelaajistoa ja tuo meille johtajuutta lisäksi. Hän on kasvanut pelaajana ja ihmisenä Sveitsissä ja on hienoa saada todella tavoitteellinen ja kunnianhimoinen urheilija mukaan ryhmään.”

Tulevan kauden joukkueen rakentaminen jatkuu edelleen. Uusista sopimuksista ja lopullisesta rosterista tiedotetaan enemmän kevään kuluessa.

Teksti Kooveen tiedotteesta
Kuvat: Maria Aho 

Jaa artikkeli