EräViikinkien kokeneen puolustajan Tommi Aron uraa salibandyn huipulla on jäljellä kaksi ottelua.
Viimeistään perjantai-iltana seitsemältä tiedetään, missä 12 liigakauden konkari ja maailmanmestaripuolustaja Tommi Aro viimeisen liigaottelunsa pelaa. On tietysti itsestään selvää, missä ja milloin hän haluaa uransa lopettaa.
-En ole kirkkaimmissa valoissa pelannut. Toivottavasti pääsisin vielä senkin kokemaan ensi viikon lauantaina, Aro sanoo.
Tuolloin pelataan muuan Superfinaaliksi nimetty ottelu Helsingin Hartwall-areenalla.
Joulukuussa kultajuhliin päättyneen MM-finaalin jälkeen Aro ilmoitti lopettavansa maajoukkueuransa. Hän palasi vielä pelaamaan kultajoukkueen ja sen päävalmentajan Petri Kettusen jäähyväisottelun Tshekkiä vastaan.
Liigauransa loppumista hän ei ole tätä ennen vahvistanut julkisesti, mutta EräViikinkien joukkue on tiennyt asian.
-Kun kerroin päätöksestäni joukkueelle, jotkut kysyivät, onko se salaisuus. Sanoin, että ei ole, mutta en ole sitä huudellutkaan. Kun nyt kysyit, voin vahvistaa, että urani loppuu tähän kauteen, Aro kertoo.
Vaikka peliuraa on vielä jäljellä, suunnitelman mukaan kahdeksan vuorokautta, Aro on jo ehtinyt katsella uraansa taaksepäin ja miettiä niin huippukohtia kuin asioita, joita jää kaipaamaan.
-Tottakai tärkein asia on ne ihmiset, joiden kanssa olen saanut toimia. Se on yksi iso juttu, mikä onneksi jää urasta mukaan. Mutta pari kolme viime vuotta voittaminen on sittenkin ollut ykkösjuttu, miksi olen pelannut. Enää vain se ei ole riittänyt, että on saanut pelata ja olla tekemisissä hyvien tyyppien kanssa. Viime vuodet olen pelannut voittaakseni, Aro sanoo.
Aroa uran päättäminen voitonjuhliin houkuttaa erityisen paljon, sillä mittavasta ja menestyksekkäästä urastaan huolimatta hän ei ole päässyt nostamaan mestaruuspystiä.
-Erän kanssa tuli ok-menestystä, muutama Suomen cupin voitto (2008, -10 ja -12). Edelleen ihan päällimmäisinä muistojen lokeroissa ovat myös finaalitappiot SSV:lle (2009 ja -10). Ihan viime vuosina menestys on kiertänyt itseäni. Toki maailmanmestaruus tuli, mutta se suurin unelma, Suomen mestaruus, on vielä saavuttamatta. Nyt se olisi kahden voiton päässä, Aro miettii.
Ihan ensiksi pitäisi voittaa perjantaina SPV – miten sitä nyt parhaiten kuvailisi – mielenkiintoisen ja vaiherikkaan välieräsarjan seitsemännessä ottelussa. Sarja on heitellyt niin sanotusti häränpyllyä alusta ratkaisuottelun kynnykselle asti. Ensin SPV haki maalein 7–5 vierasvoiton, jonka EräViikingit välittömästi kuittasi 5–2-voitolla. Sen jälkeen on edetty kotivoitoilla: 11–4, 7–5, 9–0 (!) ja 8–6. Yksittäisten otteluiden maalilukujen ja koko sarjan kulun perusteella on mahdotonta päätellä, että kyseessä on kahden kokeneen ja menestymään tottuneen joukkueen kohtaaminen.
-Vain ensimmäisessä pelissä, jonka SPV ryösti 5–2, molemmat pelasivat hyvin. Sen jälkeen kaikissa viidessä vain toinen on pelannut hyvin. Molempien peli on ailahdellut todella paljon. Perjantaina ratkaiseekin sen, kumpi pystyy paremmin pelaamaan omalla tasollaan. Jos se onnistuu molemmilta, me hoidamme homman, Aro uskoo.
Pelin tason ailahtelua on kummassakin leirissä varmasti pohdittu paljon. Aro arvelee EräViikinkien päässeen mysteerin ratkaisussa johtolankoihin käsiksi.
-On siellä muutama ”ehkä”-syy, joista tämä ailahtelu voisi johtua. Meillä on kuitenkin uusi ryhmä, jolla ei ole yhteisiä kokemuksia isoista peleistä. Ehkä se voi vähän vaikuttaa. Ja sitten on muutama pelillinen juttu, mutta ne ovat joukkueen sisäisiä asioita.
-Jopa enemmän olen hämmästellyt, miten SPV:n peli on heitellyt niin paljon. Heillä on ollut pitkään sama ryhmä, ja he ovat pelanneet isoja pelejä. Esimerkiksi siinä 9–0-pelissä tasoero oli oikeasti noin iso. He pelasivat tosi huonosti. Mutta toisaalta kun SPV on pelannut hyvin, se on ollut vanha tuttu, kova kevään SPV, Aro luonnehtii.
Alkushokki muuttuikin hyväksi fiilikseksi
Niin. EräViikinkien joukkue tosiaan pelaa kevään ratkaisupelejä ensimmäisen kerran – nimenomaan joukkueena. Ryhmä on täynnä toinen toistaan menestyneempiä pelaajia, mutta vielä vuosi sitten nämä tahkosivat pudotuspelejä kahdessa eri seurassa; Tapanilan Erässä ja Helsingin Viikingeissä.
Vime vuoden maaliskuussa julkistettu seurafuusio ei aluksi ollut Aronkaan mieleen.
-Tottakai fuusio tuntui aluksi pahalta kaikista, jotka olivat edustaneet jompaakumpaa seuraa. En tiedä, oliko kyse niinkään siitä, että olisi miettinyt, pääseekö joukkueeseen. Siinä oli kaksi perinteikästä seuraa, joilla oli omat identiteettinsä, omat tapansa toimia, ne olivat kilpailleet keskenään pelaajista, katsojista, menestyksestä…
-Vaati aikaa sulatella ja tajuta asia. Erän urheilujohtaja Joonas Naava sanoi silloin, että ajan kanssa fiilis muuttuu. Silloin tuntui, että eihän muutu. Mutta ei siinä lopulta mennyt kovin monta viikkoa. Alkushokin jälkeen fuusio ei ollutkaan niin paha asia kuin aluksi tuntui, Aro myöntää nyt.
Aron mukaan arki fuusioseurassa lähti sujumaan pelaajan kannalta jopa yllättävän nopeasti ja kivuttomasti.
-Ryhmä itsehän sen määrittelee, miten homma lähtee käyntiin. Kaikki, jotka olivat mukana, sitoutuivat yhteiseen asiaan täysillä. Ihan ensimmäisten viikkojen jälkeen ei ollut mitään vaikutusta sillä, olitko tullut jommastakummasta seurasta tai jostain muualta. Ryhmä muodostui tiiviiksi, ja saimme luotua nopeasti hyvän hengen, Aro kertoo.
Puolustajan mukaan iso kiitos nopeasta yhteisen sävelen löytymisestä kuuluu Jyri Korsmanin johtamalle valmennustiimille.
-Valmennus on tehnyt hyvää työtä. Ihan itsestään tällainen joukkue ei hitsaudu, mutta pääsimme nopeasti yhteiselle jyvälle. Se on kantanut pitkälle jo tällä kaudella.
Aro arvelee, että muutos saattoi lopulta olla jopa konkreettisempi Viikingeistä tulleilla pelaajilla.
-Koutsit löysivät pelitapaan hyvän tasapainon. Joukkueeseen myös valittiin pelaajia, jotka kykenevät muovaamaan peliään, vaikka olisivat tottuneet johonkin pelitapaan. Muutosvalmius joukkueessa oli hyvä.
-Viikkareista tulleille saattoi tulla isompi muutos siinä, että pidämme kaikki treenimme Tapanilassa Mosa-hallilla. Mutta hyvin he ovat senkin ottaneet kotihallikseen.
Myös ”eräläiset” pääsivät kauden mittaan fiilistelemään pelaamista vanhassa kotiluolassaan, kun EräViikingit vei Suomen cupin välierän ja Liigan puolivälierien ensimmäisen KrP-ottelun Mosalle. Sen enempää Aro ei ole Tapanilaan haikaillut.
-Mosa on tietysti aika ainutlaatuinen paikka, kun katsomo on ihan kentän vieressä. Se on niin tiivis halli, että sen todellakin huomaa, kun mökki on täynnä. Mutta ihan hyvin tuolla Energia-areenallakin on riittänyt väkeä ja meteliä. Ihan kiva sielläkin on ollut pelata.
Tytär toi vielä lisää iloa
Nyt se on siis kahta vaille, Tommi Aron ura salibandyn huipulla. Suuren unelman toteutuminen on tavallaan lähellä, toisaalta hirvittävän kaukana. Ensin pitää voittaa pitkään jauhetun purukumin lailla venyvä kokenut SPV. Jos se onnistuu, unelman tiellä ei ole enempää eikä vähempää kuin Suomen salibandyhistorian nimekkäin ja monien kaikkien aikojen parhaaksi joukkueeksi arvioima Classic.
Jos, siis jos, Hartwall-areenalla kohtaisivat EräViikingit ja Classic, voitaisiin täydellä syyllä puhua todellisesta SUPERfinaalista. Estradille astelisi yksitoista vuoden 2016 maailmanmestaria ja muutama aiemmin MM-kultaa juhlinut pelaaja.
-No, näinhän se olisi, Aro tyytyy ”spekuloimaan”.
Hän varoo visusti menemästä asioiden edelle. Sillä sen suurempaa virhettä urheilussa ei voi tehdä.
Kävi niin tai näin, Aro voi lopettaa uransa levollisella mielellä. Palkintokaapissa on MM-kulta, takana uran kenties paras kausi. Ja, mitä harvoin tullaan ajatelleeksi, hän saa lopettaa omasta halustaan; silloin, kun kokee itse saaneensa lajilta ja antaneensa lajille sen, mitä saatavissa ja annettavissa on.
Eikä ole pelkoa, ettei uran jälkeen riittäisi tekemistä. Työt isän kuljetusfirman palvelupäällikkönä jatkuvat, niin kuin ovat jatkuneet jo kymmenkunta vuotta. Ja kotona arki vaatii ja antaa päivä päivältä enemmän.
Aron esikoistytär on kohta 11 kuukauden ikäinen. Aro arvelee tyttären yhdeksi tärkeimmistä tekijöistä, jotka ovat siivittäneet hänet uran parhaaseen kauteen.
-Ainakin haluan uskoa niin. Tytär on tuonut elämään niin paljon. Olen toki elänyt muutenkin 30 vuotta iloista ja onnellista elämää, mutta nämä tunteet ovat vielä korostuneet tyttären syntymän jälkeen. Nyt osaan nauttia jokaisesta pienestäkin hetkestä, ja se varmaan heijastuu kentälle.
-Nyt pelejä ei tule otettua ainakaan liian vakavasti. Kun maailman tärkein asia on tullut elämään, se on tuonut vielä vähän lisää rentoutta pelaamiseenkin, Aro uskoo.
Nyt on vaan vaarana käydä niin, että tytär ei ehdi isänsä pelien innoittamana kiinnostua salibandystä.
-Itse olen pyörinyt niin paljon halleilla, että jospa tytär löytäisi jonkun muun lajin, Aro naurahtaa.
No ehkä tytär voi aikanaan katsella tallennetta huhtikuun 22. päivältä vuonna 2017 ja hypistellä samalla isän kultamitalia.
Ai mutta eihän siitä sopinut vielä hiiskua mitään. Ennen tämän skenaarion toteutumista Arolla on vielä paljon, tärkeääkin, tekemistä.
-Nyt hetkeksi tyttären kanssa leikkimään, ja sitten treeneihin.
Tässä järjestyksessä.
Teksti: Harri Pirinen
Kuvat: Juhani Järvenpää, Juha Käenmäki ja Esa Takalo
