Ennätysvoittoa seurasi kelluminen, liikaa jäähyjä ja kaksi omaa maalia

Ruotsin perjantaina ennätyslukemin 7-0 lyönyt Suomen naisten salibandymaajoukkue ei onnistunut uusimaa temppuaan tänään Malmössä. Hallitseva maailmanmestari Ruotsi otti revanssin numeroin 7-3.

Ruotsi voitti myös otteluun kuuluneen rangaistuslaukauskisan toisessa jatkoparissa ja nappasi siitä vielä lisäpisteen. Näin Ruotsi oli koko viikonlopun pisteissä parempi 9-3.

Miesten ottelun tapaan Ruotsi karkasi johtoon heti pelin alussa ja vei avauserän 3-0. Katri Luomaniemen kavennus syntyi vasta 4-0-tilanteessa, ja päätösjaksolla Ruotsi oli jo tavoittamattomissa ennen Tiia Ukkosen ja Eliisa Alangon lohdutusosumia. Ottelun erikoisuus oli, että kaksi Ruotsin seitsemästä onnistumisesta merkittiin tänään Suomen omiksi maaleiksi.

– Meillä oli ihan hyvä valmistautuminen ja tunnetila ja alussa paikat mennä johtoonkin mutta Ruotsi pääsi kuitenkin iskemään kaksi kertaa ykkössektorista meidän oltuamme puoli metriä väärässä paikassa, Suomen valmentaja Markus Huhtimo kertoi puhelimitse Malmöstä.
Huhtimo johti tänään joukkueen peliä Timo Suonpään kanssa, koska flunssa oli pakottanut päävalmentaja Marko Pajun jäämään kotimaahan.
– Ruotsi pelasi edelleen jopa yllättävän passiivisesti mutta pääsi parin – kolmen maalin johdossa pelaamaan omalla mukavuusalueellaan. Itse ei ihan saatu moottoreita käyntiin vaan tappioasemassa jäätiin vähän kellumaan. Otettiin myös vähän liian monta jäähyä silloin kun piti hakea kavennusta. Vaikka niistä ei tullut maaleja, alivoimapeli kulutti voimia, Huhtimo harmitteli.
– Ruotsi oli muuttanut hiukan pallollista peliään perjantaista ja toi nyt kolmea pelaajaa syvälle. Meidän kamppailupelaamisemme oli hiukan liian pehmeää tällaisessa pelissä pärjäämiseen, ja viimeistelyn taso ei riittänyt vaikka paikkoja oli riittävästi.

Suomi ja Ruotsi kohtaavat ennen Tampereella joulukuussa käytävää MM-turnausta enää kerran: marraskuun EuroFloorball Tour -turnauksessa Tampereella.

Salibandya, Malmö

Suomen ja Ruotsin maaottelutapahtuma, toinen ottelupäivä

Naiset

Ruotsi – Suomi 7-3 (3-0, 2-1, 2-2)

1. erä: 1.08 Anna Wijk (Therese Karlsson) 1-0, 2.05 Josefina Eiremo (Jennifer Stålhult) 2-0, 7.45 Oma maali 3-0.
2. erä: 21.31 Sanna Scheer (Karlsson) 4-0, 27.27 Katri Luomaniemi (Mia Karjalainen) 4-1, 29.36 Anna Jakobsson (Sofie Andersson) 5-1.
3. erä: 43.53 Amanda Johansson Delado (Wijk) 6-1 yv, 44.00 Tiia Ukkonen (Ella Alanko) 6-2, 50.45 Oma maali 7-2, 52.05 Eliisa Alanko (Nina Rantala) 7-3.

Ruotsi voitti rangaistuslaukauskisan. Maaottelupisteet Ruotsille 3-0.

Maaottelutapahtuman kokonaispisteet Ruotsille 9-3.

Torjunnat:
Emelie Frisk Ruotsi 7+5+3=15,
Laura Loisa Suomi 3+7+4=14.

Jäähyt: Ruotsi 2 min, Suomi 4×2 min.

Erotuomarit: Martin Petrik ja Tomas Podlesny, Tshekki.

Suomen parhaana palkittiin Nina Rantala.

Teksti: Mika Hilska
Kuva perjantain ottelusta: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli