Monta syytä lähteä mukaan – seniorisarjat 2021-22

Salibandyliiton laajassa pelaajamäärässä on paljon sellaisia, jotka voivat ikänsä puolesta pelata myös senioreille tarkoitetuissa sarjoissa. Nyt on aika ilmoittautua mukaan.

Naisilla ensimmäinen seniorisarjoihin kuuluva ikäluokka on N30 ja miehillä M35. Porrastukset menevät viiden vuoden välein. Miesten osalta sarjoja riittää yli 65-vuotiaisiin teräsmiehiin saakka.

Muutamissa ikäluokissa tarjolla on rennompi haastajasarja kuin myös kilpasarja, jossa mitellään SM-arvosta.

Houkuttelevaksi seniorisarjat tekee se, että niissä edustusoikeutta koskevat määräykset ovat väljempiä kuin liiton muissa sarjoissa.

Senioripelaaja voi pelata samaan aikaan sekä Salibandyliiton varsinaisissa aikuisten sarjoissa, että seniorisarjoissa. Seniori-ikäinen voi pelata alemmankin ikäluokan sarjassa. Esimerkiksi 45-sarjaan oikeutettu voi hakea lisäpelejä nuoremmista ikäluokista.

Ilmoittautuvan joukkueen ei tarvitse olla Salibandyliiton jäsenseura tai rekisteröity yhdistys, kuten muissa liiton sarjoissa. Ja kuten muissakin sarjoissa, sarjajärjestäjänä toimiva Salibandyliitto huolehtii otteluohjelmien laadinnasta, pelipaikkojen varaamisesta ja erotuomareiden asetteluista otteluihin.

Tarkemmin ilmoittautumisesta ja osallistumiskäytännöistä voit lukea kauden 2021-22 senioreiden kilpailukutsusta alla.

Kilpailukutsu

Salibandyn senioreiden sarjat kaudella 2021–2022

Ikäluokat:
Miehet: M35, M40, M45, M50, M55, M60 ja M65
Naiset: N30, N35 ja N40 

Sarjat kaudella 2021–2022

Alkavalla kaudella tarjotaan alueellisina haastajasarjoina M35, M40 ja M45 jaettuna maantieteellisesti idän, lännen, pohjoisen ja etelän alueisiin. Nämä sarjat ovat enemmän harrastesarjahenkisiä, ja pelit pyritään mahdollisuuksien mukaan porrastamaan alueellisen aikuisten varsinaisen sarjatoiminnan kanssa. Haastajasarjan joukkueet eivät pelaa SM-arvosta. Haastajasarjat järjestetään, mikäli ilmoittautuneita joukkueita on riittävästi (vähintään 4 kpl/alue).

Suomen mestaruuksista pelataan kilpasarjoissa, joissa lohkot pyritään muodostamaan niin alueellisiksi kuin se on mahdollista.

Sarjamuoto ja peliaika 

Seniorisarjat pelataan turnausmuotoisesti. Sarjat alkavat loka-marraskuussa ja lopputurnaukset pelataan pääosin huhtikuussa. Lohkojen määrät selviävät ilmoittautumisten jälkeen. Sarjoissa pyritään pelaamaan mahdollisimman alueelliset alkusarjat, minkä jälkeen pelataan mahdolliset karsinnat, loppusarjat ja mitaliottelut.

Sarjajärjestelmät vahvistetaan ilmoittautumisten jälkeen ja samalla päätetään kunkin sarjan SM-arvosta (riippuu osallistuvien joukkueiden määrästä).

N35, N40, M60 ja M65 voidaan pelata myös suoraan yhtenä SM-turnauksena, mikäli joukkuemäärä jää alhaiseksi.

Peliaika sarjoissa N30, M35, M40, M45, M50, M55 ja M60 on 3×15 min., muissa sarjoissa 2×15 min.

Ilmoittautuminen 

Seniorisarjoihin ilmoittautuminen tehdään Salibandyliiton Palvelusivustolla. Seniorisarjojen ilmoittautumisen eräpäivä on 12.9.2021.

Ilmoittautumiseen tarvitaan Palvelusivuston seuratunnus, joka on muotoa A12345678. Seuratunnuksiin liittyvissä asioissa palvelee liiton asiakaspalvelu puh 0400 529 017 (ma-pe klo 9.30–16.30), sähköposti: asiakaspalvelu@salibandy.fi

Linkki ilmoittautumisjärjestelmään: palvelusivusto.fi/fb/

Seniorisarjat löytyvät ilmoittautumisjärjestelmästä, sisäänkirjautumisen jälkeen, klikkaamalla vasemmassa laidassa ”Sarjailmoittautuminen” ja valitsemalla ensimmäisestä pudotusvalikosta alueeksi ”SENIORIT” ja tämän jälkeen tasoksi ”Seniorisarjat”.

Tarkemmat ohjeet ilmoittautumiseen on julkaistu täällä.

Muistattehan lisätä ilmoitetulle joukkueelle yhteyshenkilön järjestelmään!

Osallistumismaksu

Seniorisarjojen osalta Salibandyliiton hallitus päätti kokouksessaan 18.2.2021, että syksyllä 2020 maksettu osallistumismaksu hyvitetään kokonaisuudessaan tulevan kauden 2021–22 osallistumismaksuissa.

Huom! Ilmoittautumisjärjestelmä antaa automaattisesti sarjalaskun, jonka edellä mainitut joukkueet voivat ohittaa. 

Uudet joukkueet:

Ilmoittautumisjärjestelmä antaa automaattisesti sarjalaskun, jonka eräpäivä on 12.9.2021. Ilmoittautuminen on sitova, eikä osallistumismaksua ei palauteta, mikäli osanotto peruuntuu.

Ilmoittautumista ei huomioida ilman eräpäivään mennessä maksettua osallistumismaksua.

Sarjamaksut

N30, M35, M40, M45, M50, M55 ja M60 sarjoissa 690€/joukkue, muissa sarjoissa 570€/joukkue.

Osallistumisoikeus

Ilmoittautuvan joukkueen ei tarvitse olla Salibandyliiton jäsenseura tai rekisteröity yhdistys. Pelaajilla tulee olla voimassa oleva aikuisten kilpailu- tai senioripassi.

Jos pelaaja pelaa myös Salibandyliiton varsinaisissa aikuisten sarjoissa (kilpasarjoissa), pelaajalla pitää olla aikuisten pelipassi. Passi tulee tällöin olla lunastettuna siihen seuraan ja edustusoikeus ao. joukkueessa, jossa pelaa varsinaisia sarjoja.

Seniorisarjoissa pelaaja saa pelata vain yhdessä joukkueessa kutakin ikäluokkaa kohden pelikauden aikana (pelikauden aikana pelaaja ei saa vaihtaa joukkuetta ikäluokan sisällä).

Kaudella 2021–22 F-liigan tai miesten Divarin pelaajat (pelaajat, jotka pelaavat tai ovat pelanneet kaudella 2021–22 em. sarjoissa) eivät saa pelata Salibandyliiton seniorisarjoissa.

Ikärajat

Sarjassa N30 saavat pelata vuonna 1992 tai aikaisemmin syntyneet
Sarjoissa N35 ja M35 saavat pelata vuonna 1987 tai aikaisemmin syntyneet
Sarjoissa N40 ja M40 saavat pelata vuonna 1982 tai aikaisemmin syntyneet
Sarjassa M45 saavat pelata vuonna 1977 tai aikaisemmin syntyneet
Sarjassa M50 saavat pelata vuonna 1972 tai aikaisemmin syntyneet
Sarjassa M55 saavat pelata vuonna 1967 tai aikaisemmin syntyneet
Sarjassa M60 saavat pelata vuonna 1962 tai aikaisemmin syntyneet
Sarjassa M65 saavat pelata vuonna 1957 tai aikaisemmin syntyneet

Edellisestä poiketen (maalivahdit sarjoissa M55-M65)
Sarjassa M55 saa joukkue käyttää maalivahtia, joka on syntynyt 1972 tai aikaisemmin
Sarjassa M60 saa joukkue käyttää maalivahtia, joka on syntynyt 1967 tai aikaisemmin
Sarjassa M65 saa joukkue käyttää maalivahtia, joka on syntynyt 1962 tai aikaisemmin

Lisätietoja seniorisarjoista:

Salla Nuorteva
Aluepäällikkö / Etelä
Alueen sarja- ja harrastetoiminnan suunnittelu, kehittäminen ja toteuttaminen. Alueen seurojen tuki ja seuratoiminnan kehittäminen. Vuorovaikutus kuntien ja halliyrittäjien kanssa.

Jaa artikkeli