Kun kenttä on omalla takapihalla, on salibandyn pariin lyhyt matka.
Yksityisille pihoille Suomessa rakennettujen salibandykenttien lukumäärästä ei ole Salibandyliitossakaan tietoa. Tässä kolme käytännön esimerkkiä sellaisista; kaksi Helsingin ja Sipoon rajalta Östersundomista, yksi Jyväskylän Keski-Palokasta, kukin omanlaisesta lähtökohdastaan ideoituja.
Suomen legendaarisin salibandyn tarpeisiin rakennettu piha-areena lienee Kurt Westerlundin talon takapihalla Östersundomin Karhusaaressa. ”Kurre” on toiminut ensin Viikinkien ja sittemmin SSV:n ja EräViikinkien miesten liigajoukkueen managerina jo yhteensä 32 vuotta, ja hänen salibandyhulluutensa oli tietysti ratkaisevimpana tekijänä hankkeen pohjalla.
– Olin aina unelmoinut ulkona pelaamisesta. On hienoa pelata sisällä, mutta hitto, että on hienoa pelata ulkona! Kurre hehkuttaa.
– Suunnittelimme ja rakensimme tämän talon runsaat 12 vuotta sitten. Vaimo ei tainnut tajuta, että siirsin taloa alustavasta suunnitelmasta poiketen muutamalla metrillä. Hän oli suunnitellut takapihalle perunamaata tai jotakin vastaavaa ja nähdessään minut siellä paperin kanssa pyörimässä tuli saman tien kauhuissaan tyrmäämään ideaani. Mutta minä sanoin, että minun juttuni on nyt niin iso, että sillä mennään. Ehkä minä vähän siinä jyräsin, Kurre naureskelee.
– Päätin, että alle on saatava sementti ja asfaltti ja asfaltin päälle matto. Viikingeissäkin pelannut Peik Salminen vinkkasi, että Ruotsin Båstadissa on kesäturnaus, joka pelataan sellaisella alustalla, joka minun takapihalleni sopisi. Nyt kentälläni on juuri sellainen matto.
Matto toimitettiin Westerlundille Östersundomiin pienissä paloissa.
– Toinen entinen pelaajani, Esa Karjalainen, kävi näppäränä miehenä parissa tunnissa asentamassa sen.
Kentän pituus on 26 metriä ja leveys 11 metriä. Matto maksoi 7000 euroa.
– Vaimo sanoi, että olen lyönyt käteni niin sanotusti paskaan. Mutta kun olin muutaman kerran kävellyt pelien jälkeen omalta takapihalta kotisaunan löylyihin, totesin vaimolleni kentän jo maksaneen itsensä takaisin.
Taulukkopeli kaiken suola
Upean kentän lisäksi homman ydin on pelaajalegenda Jarmo Perttilän kehittämässä taulukkopelissä: kokoonpanot laaditaan jokaiseen peliin erikseen. Ns. runkosarjassa voittajajoukkueen pelaajat saavat kaksi pistettä, mutta yli kolmen maalin voitosta saa kolme pistettä. Tasapelistä molempien joukkueiden pelaajat saavat tililleen yhden pisteen. Runkosarjan jälkeen pelataan pudotuspelit normaaliin tapaan siten, että parhaat pelaavat huonoimpia vastaan.
– Homman suola on, että joukkueet vaihtuvat koko ajan. Perttilä ansaitsisi taulukkopeli-ideastaan Oscarin, Kurre sanoo.
– Ja vanha koulukaverini Sven Rönnqvist on laatinut excel-ohjelman, jolla voi seurata erittäin tarkkojakin statistiikkoja tapahtumista.
Svenin ohjelma kertoo muun muassa, sen että Kurren kentän tapahtumissa on käynyt runsaat 120 eri pelaajaa.
– Olen otettu, että niin monet tykkäävät tästä, sillä minulle tämä on henkireikä. Olen myös saanut tätä kautta paljon uusia ystäviä ja pystynyt pitämään yhteyttä vanhoihin.
Jos Kurren takapihalle tulee huonoilla fiiliksillä, on pois lähtiessä takuulla parempi olo.
– Ja vaikka pelaamme huviksemme, ei kentältä halua kukaan häviäjänä poistua. Itse olen erittäin kilpailuhenkinen ja koska olen kentän isäntä, olen myös tuomari. Välillä muokkaan hieman sääntöjä. Jos siitä ei tykätä, joudun jakamaan varoituksia. Kaikki tämä tietysti hyvällä huumorilla, Kurre sanoo – ainakin omasta puolestaan. Hyvää huumoria ainakin on pelaajalegenda Santtu Mannerin taannoinen heitto: ”Sinä päivänä, kun saat kutsun Kurren takapihalle, tiedät, että urasi on ohi.”
1200 peliä takana
Ensi syksynä 55 vuotta täyttävä Kurre Westerlund, muun muassa Syksyn sävel -kilpailun voittaja mallia 1991, tekee edelleen musiikkia. Vielä enemmän aikaa vie Kurren maahantuontiyritys, joka reissauttaa häntä tuon tuosta varsinkin Yhdysvaltoihin ja Kiinaan.
– Pelejä pelataan tietysti minun aikataulujeni mukaan. Paria päivää aiemmin laitan puhelimella ryhmäviestin 40 ystävälleni. Yleensä otan 10 ensimmäistä. Joko pelaamme 3vs3 tai 4vs4. Moni on antanut tunnustusta, että teen hyvää suomalaisille keski-ikäisille miehille juoksuttamalla heitä ulkona. Pelien jälkeen siirrymme etupihalle pöydän ympärille ja juomme yhdet oluet, Kurre kertoo yhdet-sanaa painottaen.
Haastattelupäivän iltana, kesäkuun alussa, oli ohjelmassa Kurren kentän 1200. tapahtuma.
– Pelaamme keskimäärin sata peliä vuodessa, talvellakin. Pakkasrajaa ei ole. Alhaisin lämpötila, jonka muistan, oli miinus 22.
Lapsille turvallista tekemistä
Östersundomissa sijaitsee Kurt Westerlundin pihakentän lisäksi myös Erik Erikssonin omaan pihapiiriinsä rakentama salibandyareena. Erikssonin kenttäprojektiin sisältyy aimo annos traagisuutta.
– Vaimoni sairastui syöpään vuonna 2012. Päätin, että 2002 ja 2004 syntyneille pojilleni on taattava koulupäivien jälkeen turvallista tekemistä turvallisissa oloissa kavereidensa kanssa. Raivasin vähän metsää pois ja rakensin salibandykentän, Erik Eriksson kertoo.
Erikssonin kentän peruspohjana on ”normaali” talon pohja, jonka päällä on joustoalusta. Kaukalon laidat hän sai eräästä salibandykeskuksesta. Mittaa kentällä on vain noin kolmannes normaalista, sääntöjenmukaisesta kilpa-areenasta. Mutta sipoolaisessa Ådalens IF:ssä pelaavat pojat pystyvät minikentälläkin hyvin kehittämään lajitaitojaan.
– Ympärivuotiseen käyttöön kentästä ei tietenkään ole. Se on jäisenä ja lumisena tietysti erittäin liukas. Sen puhtaana pitämisessä on kesäisinkin ihan tarpeeksi työtä, sanoo Erik Eriksson, jonka piha-areena valmistui elokuussa 2014, sattumalta samana päivänä kun hänen vaimonsa kuoli.
Erik Eriksson uskoo kentällä olevan käyttöä vielä 5-10 vuoden päästäkin.
– Niin kauan kuin asumme siellä, on aina kiva ottaa mailat esiin ja mennä palloilemaan. Aina voi laittaa pienen pelin pystyyn.
Nopeasti ja edullisesti
Jyväskylän Keski-Palokkaan pientaloalueelle valmistui vuosi sitten neljän salibandyhenkisen perheen – sekä tutun ja hyväntahtoisen kaivinkoneen kuljettajan – voimin salibandykenttä.
– Paritalomme päädyssä, alapihalla, oli nurmikkoa ja marjapensaita. Kaivinkone nosteli pensaat pois ja kaivoi sen jälkeen pehmeän maan pois, kertoo Harri Pirinen, eräs puuhamiehistä.
– Pohjaksi ajettiin kaksi lavallista soraa ja päällimmäiseksi yksi lavallinen kivituhkaa. Kun olimme saaneet pinnan tasaiseksi, levitimme sen päälle suodatinkankaan, ennen kuin aloimme asentaa varsinaista pelialustaa. Kyseessä on samantapainen muoviritilämäinen alusta, joita käytetään SunSäbä-kaukaloissa.
Kiinasta tilaamalla kyseistä alustaa sai reilulla kahdeksalla dollarilla neliö. Kun kentän koko on 19×8 metriä, tarvittiin materiaalia 150 neliötä. Alustamateriaalin kokonaishinnaksi tuli veroineen sekä posti- ja satamamaksuineen noin 1900 euroa.
– Yksi pala on kooltaan 25×25 cm, eli niitä meni 16 palaa yhteen neliöön. Olihan siinä jonkinlainen urakka, toteaa Pirinen, jonka 10-, 8- ja 5-vuotiaat pojat pelaavat O2-Jyväskylän junioreissa. Isä-Pirinen on seuran hallituksen jäsen.
– Pihakentällämme on joka päivä vilskettä. Lapset sitä eniten käyttävät, mutta on meillä aikuistenkin kesken ollut turnauksia. Aikuiset mahtuvat hyvin pelaamaan kolmella kolmea vastaan. Ja lapset pystyvät hyvin pelaamaan kentällä jalkapalloakin, Pirinen huomauttaa.
– Syksyllä otimme muovisen alustan pois ja talvella jäädytimme areenan. Siinä luisteltiin marraskuun lopulta maaliskuulle asti.
Kaukalon laidat ostettiin Muuramen koululta, jonka varastossa ne olivat lojuneet käyttämättöminä.
– Maksoimme niistä 300 euroa, Pirinen palaa vielä kustannuspuoleen.
– Kaivutyö ja maa-ainekset maksoivat kaikkiaan noin 2700 euroa. Näin ollen kentän rakennuskustannukset jäivät aavistuksen alle 5000 euron, hän toteaa.
– Koko projektiin meni vain muutama päivä, ja hintakin oli suhteellisen edullinen. Vähän jopa ihmetyttää, ettei tällaisia tehdä rivi- ja kerrostalo-alueidenkin pihoille enempää. Isolla porukalla homma hoituu nopeasti, ja kustannus taloutta kohden jää kohtuulliseksi.
Salibandyliitto edistää ulkona tapahtuvaa pelaamista toista kertaa järjestettävällä SunSäbä-kiertueella. SunSäbä on konsepti, joka tuo salibandyn ulkoilmaan ja jonka avulla parannetaan kuntien lähiliikuntamahdollisuuksia koko Suomessa.
Teksti: Matti Hannula
Kuvat: Matti Hannula, Markku Huoponen, Erik Eriksson ja Harri Pirinen