Salibandyn Tuki -säätiön avustukset yhdenvertaisen harrastamisen tukemiseksi myönnetty – ennätysmäärä hakemuksia

Salibandyn Tuki -säätiön hallitus on päättänyt vuoden 2023 avustuksista. Edellisvuosien tapaan avustuksia jaettiin yhdenvertaisten harrastusmahdollisuuksien tukemiseksi Salibandyliiton jäsenseuroille.

Avustushakemuksia tuli ennätysmäärä, kaikkiaan 27 kpl. Tukea myönnettiin 25 seuralle yhteensä 20 500 euroa. Avustussumma koostuu säätiön oman sijoitussalkun tuotoista sekä Kivran keväällä tekemästä lahjoituksesta.

– Pääosa hakemuksista kohdentui vähävaraisten tukemiseksi ja muutama soveltavan liikunnan edistämiseksi. Kaksi hakemusta oli sellaisia, joiden ei katsottu syystä tai toisesta täyttävän hakemuskriteereitä, kertoo säätiön asiamies Jari Kinnunen.

– Vähävaraisten harrastusmahdollisuuksia on säätiön avustamana tuettu vuodesta 2017 lähtien. Tuolloin juuri kellään hakijoista ei ollut erillistä tukirahastoa. Nyt lähestulkoon kaikilla hakijoilla sellainen on perustettu.

Avustuksia jaettaessa painotettiin seuran tukirahaston avoimuutta, julkisuutta ja seurojen avustuspäätösten läpinäkyvyyttä. Avustussummaan vaikutti se, onko tiedot seuran tukirahastosta julkisia ja näkyvillä seuran verkkosivuilla sekä onko rahaston toiminta ja päätöksenteko kuvattu avoimesti ja julkisesti seuran verkkosivuilla.

– Jatkossa hakijoiden tukirahaston julkisuus, avoimuus ja rakenne luokitellaan viiteen eri kategoriaan ja luokituksella tulee olemaan painoarvoa avustuspäätöksiä tehtäessä, linjaa säätiön puheenjohtaja Marjo Liljelund.

Seuroille on toimitettu avustuspäätöksen ohessa rahastojen luokituksen kriteeristö. Rahamarkkinatilanne on ollut vaikea ja säätiön sijoitussalkun tuotto ja arvonnousu ei ole ollut toivotunlainen. Siksi avustusten kokonaismäärä jäi edellisvuotta alhaisemmaksi.

Yhdenvertaisten harrastusmahdollisuuksien tukeminen 2023
Tiedot: seura, tuen kohde, tukisumma

Blackbirds United, vähävaraisten tukeminen, 900 €
Classic, vähävaraisten tukeminen, 900 €
EräViikingit, vähävaraisten tukeminen, 900 €
Esport Oilers, vähävaraisten tukeminen, 600 €
FBC Turku, vähävaraisten tukeminen, 600 €
FBT Karhut United, vähävaraisten tukeminen, 900 €
GrIFK Salibandy, vähävaraisten tukeminen, 900 €
Hawks, vähävaraisten tukeminen, 900 €
Konnat, My Konnat -erityisryhmä, 500 €
Koovee, vähävaraisten tukeminen, 900 €
Lehmo Balls-96, vähävaraisten tukeminen, 900 €
M-Team, vähävaraisten tukeminen, 900 €
Northern Stars, vähävaraisten tukeminen, 900 €
Oulun Luistinseura, vähävaraisten tukeminen, 600 €
O2-Jyväskylä, vähävaraisten tukeminen, 900 €
Parkanon Ponteva, vähävaraisten tukeminen, 900 €
Päijät-Hämeen Salibandyseura, Erkkasäbä lentoon!, 500 €
Rauman SalBa, vähävaraisten tukeminen, 900 €
SaiPa Salibandy, vähävaraisten tukeminen, 600 €
SBC Levi, vähävaraisten tukeminen, 900 €
SB-Pro, vähävaraisten tukeminen, 900 €
Seinäjoen Peliveljet, vähävaraisten tukeminen, 900 €
Welhot, vähävaraisten tukeminen, 900 €
Westend Indians, vähävaraisten tukeminen, 900 €
Wild Duckz, vähävaraisten tukeminen, 900 €
Yhteensä: 20 500 €

Uutinen säätiön sivuilla.

Lisätietoja: Jari Kinnunen, säätiön asiamies

Jari Kinnunen
Yhteiskuntasuhdejohtaja/vt. toiminnanjohtaja 1.9.-13.10.2024
Sidosryhmä-, yhteiskunta- ja järjestösuhteet. Taloushallinto ja -raportointi, edunvalvonta ja suhdetoiminta, Respect-toiminta. Toimii vt. toiminnanjohtajana 1.9.-13.10.2024.

Jaa artikkeli