PSS eteni ensimmäisenä naisten cupfinaaliin

F-liigan mestari PSS eteni ensimmäisenä TEHO Sport Suomen Cupin huomiseen naisten finaaliin kaatamalla keskipäivän välierässä EräViikingit 4-3.

Maalittoman avauserän jälkeen käväisi EräViikingit toisessa kahdesti johdossa ensin Sofia Mittentagin ja sitten Daniela Westerlundin ohitettua PSS-vahti Arla Salon. Porvoolaisten Elina Hautojärvi kuitenkin vapautti Julia Turusen maalilta 1–1-tasoitukseen ja sivalsi itse irtopallosta 2–2-lukemat.

Kolmannen erän aluksi kiskaisi PSS:n hahmo Elina Hautojärvi joukkueensa ensi kertaa johtoon, mutta 3–2-maali ei vielä riittänyt voittoon, kun Sofia Mittentag laukoi etuyläkulmaan helsinkiläiset vielä kerran rinnalle. Kahdeksan minuuttia ennen loppua vihellettiin EräViikinkien Mirva Laitinen jäähylle estämisestä, ja viidellä neljää vastaan Ella Holmberg kurotti päädystä voitto-osuman etukulmasta tolpan ja maalivahti Laura Loisan välistä.

– Toisen erän puolivälistä alkaen saatiin oma peli kuntoon, voitettiin paljon 1–1-tilanteita ja otettiin paljon peittoja, PSS:n vuorenvarma puolustaja Linda Törnqvist näki Ylen haastattelussa.
– Oli myös paljon paikkoja, joista ei tehty maaleja, mutta 4-3 riittää. EräViikingit on yksi pahimmista vastustajistamme, heillä on tosi hyvä jalka ja antavat paljon painetta, jolloin täytyy itse pysyä koko ajan liikkeellä.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Toisessa välierässä kohtaavat klo 15.30 Classic ja TPS.

Kuva: Anssi Koskinen

Haastattelussa Elina Hautojärvi:

Jaa artikkeli