Naisten salibandymaajoukkue Singaporen MM-kisoihin valittu – mukana viisi ensikertalaista

Suomen joukkue Singaporessa 2.–10.12. pelattaviin salibandyn naisten 14. MM-kisoihin on valittu. Listalta löytyy 20 pelaajaa sekä myös kymmenen varapelaajaa mahdollisten loukkaantumisten tuomien vaihdosten varalle. Julkistus tapahtui maajoukkueiden yhteistyökumppani Kamuxin toimitiloissa Espoossa.

Lasse Kurroselle tulevat MM-kisat ovat jo neljännet naisten maajoukkueen päävalmentajan ominaisuudessa. Pelaajavalintaprosessi oli tälläkin kertaa haastava. Jopa vaikeampi kuin edellisillä kerroilla.

–  Materiaali oli todella kova, ja se teki prosessista vaikean. Niin paljon hyviä pelaajia oli tarjolla, Kurronen kertoo.

– Kun aiemmin olemme miettineet alustavia kentällisiä ja hakeneet niihin sopivia pelaajia, niin nyt tehtiin skenaariotyötä. Käytännössä jokaisen pelaajan kohdalta käytiin läpi mitä tehdään sitten, jos joku loukkaantuu tai ei vain suoriudu riittävällä tavalla, etenkin päävastustajia vastaan. Näistä syntyi aika monta variaatiota ja omakin mieli vaihtui matkan varrella useampaan otteeseen.

– Olemme valmennuksessa tyytyväisiä tehtyihin valintoihin ja totesimmekin lopuksi, että kun näin hyviä pelaajia joudutaan jättämään pois, niin kai meillä on ihan hyvä MM-joukkue kasassa, päävalmentaja kertoo.

Kahdenkymmenen pelaajan joukkoon mahtuu viisi ensikertalaista aikuisten MM-tasolla. He ovat Alma Laitila, Milla Nordlund, Emilia Pietilä, Miisa Turunen ja Ulla Valtola. Viidensiin MM-kisoihin valmistautuvat puolestaan Veera Kauppi, My Kippilä ja Laura Manninen. Pelaajia on ikähaitarilla 18–36, keski-iän asettuessa lukuun 25,7.

– Maalivahtivalinnat meni tällä kertaa kokemuksen mukaan. Molemmilla (Krista Nieminen ja Noora Vuorela) on MM-kokemusta ja he ovat onnistuneet hyvin syksyn maaotteluissa. Maalivahdit oli selkein osuus kokonaisuudessa, Kurronen avaa.

– Puolustajia pyöriteltiin valinnoissa todella paljon. Lähtökohtaisesti niitä on valmennuksen papereissa seitsemän. Hyökkääjissä on myös sellaisia, joita voidaan tarvittaessa käyttää puolustajina. Tällaiset pelaajat antavat joustoa ja variaatioita molempiin suuntiin, mikä on erittäin hyvä asia. Hyökkääjiä (11 kpl) katsottiin päävastustajien mukaan ja millä kombinaatioilla on onnistuttu parhaiten. Variaatioita on toki ketjuissakin mietitty.

MM-kisojen suurimmat suosikit ovat Suomi, Ruotsi, Sveitsi ja Tshekki, jotka ovat kärkimaiden kesken järjestettävissä EFT-turnauksissa pelanneet tasaisesti alkukaudesta. Suomi vei nimiinsä niin elo-syyskuun vaihteen Tshekin kuin lokakuun lopulla Turussa järjestetyn EFT-turnauksen, mutta ottelut läpi linjan ovat olleet tasaisia.

– Kolme syksyn kuudesta EFT-ottelustamme on mennyt rankkareille ja voittoja mennyt ristiin. Ei se meidän itseluottamustamme ainakaan vähennä, että on pystytty kääntämään tiukkoja pelejä voitoiksi. Miltään kärkimaalta ei vielä ole nähty sitä parasta tekemistä, joten äärimmäisen mielenkiintoinen MM-turnaus on tulossa ja ennakkosuosikin viittaa voi asetella kenelle vaan, Kurronen uumoilee.

Tämän vuoden MM-lopputurnaus pelataan Singaporessa, jonne Suomen joukkue suuntaa 25. marraskuuta totuttelemaan olosuhteisiin ja viimeistelemään kisakuntoaan.

Suomi pelaa kuudentoista maan MM-kisojen A-lohkossa. Alkusarjassa (2.–4.12.) vastaan asettuvat Latvia, Sveitsi ja Norja. Puolivälierät pelataan 7.–8.12., välierät lauantaina 9.12. ja mitalipelit sunnuntaina 10.12.

Suomi on voittanut naisten MM-kultaa 1999 ja 2001. Kahden maailmanmestaruuden lisäksi Suomella on kahdeksan hopeaa ja kolme pronssia. Ruotsi on voittanut MM-kullan 10 kertaa ja Sveitsi kerran.

Suomen maajoukkue MM2023-kisoissa

#Maalivahditikäseurakasvattajaseuraomsyht. MM-kisat
88Krista Nieminen36Kloten-Dietlikon Jets (SUI)Espoon Oilers480002
1Noora Vuorela29TPSTPS300001
Kenttäpelaajat
18Johanna Homi28ClassicKoovee41124162
13Meri-Helmi Höynälä22TPSLoSB36119202
27Oona Kauppi26Team Thorengruppen (SWE)Koovee6181491303
28Veera Kauppi26Team Thorengruppen (SWE)Koovee79123822054
80My Kippilä27Team Thorengruppen (SWE)PSS7924761004
2Alma Laitila19ClassicVesilahden Visa113580
96Sofia Leino26TPSKaPa -6539149232
11Laura Manninen30PSSTikkurilan Tiikerit1052027474
82Hanna Niemelä28SSRARSB-Team3074111
44Milla Nordlund25TPSSBS Masku291714310
61Emilia Pietilä19TPSSBS Wirmo84370
3Sara Piispa27Kloten-Dietlikon Jets (SUI)Crackers502620462
8Laura Rantanen31TPSSBS Masku3897161
89Jenna Saario25TPSFBC Turku682833613
15Miisa Turunen18SaiPa SalibandyNST665110
20Mia Vallenius26KooveeKoovee43138211
16Ulla Valtola21FBC LoistoFBC Loisto15710170
9Daniela Westerlund25PSSSB Heinola431016261
Varapelaajat
Maalivahdit
24Juulia Kataja22ClassicRSS Panthers40000
97Miia Maaranen23SaiPa SalibandyHatsina00000
35Tiltu Siltanen34Malmö FBC (SWE)PSS560003
Kenttäpelaajat
10Suvi Hämäläinen20ClassicIlves113471
26Elli Kylmäluoma22ClassicKellon Lyönti104151
98Henrika Maikola20TPSKaPa -6540000
4Iida Mettälä21Västerås Rönnby IBK (SWE)FBC Loisto142241
17Sofia Mittentag21Västerås Rönnby IBK (SWE)Lahti Royals65490
87Noora Rantanen24TPSSBS Masku91230
21Ella Sundström25PSSTikkurilan Tiikerit401515302
Lasse Kurronenpäävalmentaja
Aki Vilandervalmentaja
Jukka Ruotsalainenvalmentaja
Henna Hukkanenpsyykkinen valmentaja
Tiia Ukkonenjoukkueenjohtaja
Heidi Kurronenhieroja
Henna Autiofysio
Niko Iivonenfysio
Jussi Kurronenfysio
Jari Oksanengeneral manager

Salibandyn naisten 14. MM-kisat
Singapore 2.-10.12.2023

MM-lohkot
Lohko A: Suomi, Sveitsi, Norja, Latvia
Lohko B: Ruotsi, Tshekki, Puola, Slovakia
Lohko C: Saksa, Australia, Singapore, Ranska
Lohko D: Tanska, Japani, Viro, Yhdysvallat

Suomen ottelut alkusarjassa (Suomen aikaa)
La 2.12. klo 10 Latvia – Suomi
Su 3.12. klo 11 Suomi – Sveitsi
Ma 4.12. klo 13 Suomi – Norja

Jatkopelit
Ke 6.12.(karsinnat puolivälieriin)
klo 10 A4 – D1 (PO3)
klo 11 A3 – D2 (PO1)
klo 13 B4 – C1 (PO4)
klo 14 B3 – C2 (PO2)

To 7.12. puolivälierät
klo 11 pve 1: Suomi – voittaja PO4 (Suomen pve, mikäli jatkossa)
klo 14 pve2: Ruotsi – voittaja PO3 (Ruotsin pve, mikäli jatkossa)

Pe 8.12. puolivälierät
klo 8 pve 3: Sveitsi – voittaja PO2 (Sveitsin pve, mikäli jatkossa)
klo 11 pve 4: Tshekki – voittaja PO1 (Tshekin pve, mikäli jatkossa)

La 9.12. välierät: Singapore Indoor Stadium
klo 11 ve 2: voittaja pve 1 – voittaja pve 4 (Suomen ve, mikäli jatkossa)
klo 14.15 ve 1: voittaja pve 2 – voittaja pve 3

Su 10.12. mitaliottelut: Singapore Indoor Stadium
klo 10 pronssiottelu
klo 13 MM-loppuottelu

Koko otteluohjelma täällä.

Jaa artikkeli