Naisten MM-kisat Singaporessa lähestyvät - mitä on luvassa, miten on valmistauduttu?

Naisten 14. MM-kisat pelataan 2.–10. joulukuuta Singaporessa. Miten Suomen maajoukkueessa on valmistauduttu olosuhteisiin ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon?

Naisten maailmanmestaruudesta kamppaillaan olosuhteissa, joihin ei salibandyssa olla totuttu, ainakaan eurooppalaisesta näkövinkkelistä. Ilmasto on koko vuoden lämmin ja kostea. Singaporessa moni asia pitää tehdä toisin tai ainakin huolellisemmin, jotta paras saadaan irti pelaajista.

Valmistelut Singaporen MM-kisoihin ovat näkyneet valmennuksen ja etenkin joukkueenjohtaja Tiia Ukkosen tehtävälistalla jo pitkään. Kolmansiin MM-kisoihin joukkueenjohtajana suuntaavalla Ukkosella on kokemusta myös pelaajana Singaporen olosuhteista. Peräti kuudet MM-kisat pelaajana kolunnut Ukkonen aloitti arvokisaputkensa juuri Singaporessa vuonna 2005.

Maajoukkueilla on tapana käydä tutustumassa etukäteen kisaolosuhteisiin. Näin on toimittu tälläkin kertaa. Ukkonen ja päävalmentaja Lasse Kurronen kävivät Singaporessa viime vuoden joulukuussa eli ajankohtana, jolloin MM-kisat pelataan.

Asiat selviävät, kun käy paikan päällä tutustumassa vaihtoehtoihin, eikä laske sen varaan mitä netissä kerrotaan.

Majoitus tärkein osa-alue

Kun kisojen edeltävä lämpöleiri ja riittävä sopeutumisaika lasketaan yhteen, matkan kokonaiskesto on hivenen yli kaksi viikkoa. Valtaosa ajasta käytetään majapaikassa.

– Majoituksen merkitys on isossa roolissa ja oikeastaan se tärkein yksittäinen asia mikä pitää olla kunnossa, Tiia Ukkonen toteaa.

Joukkueenjohtaja ja päävalmentaja kävivät tutustumassa kaikkiaan neljään hotelliin, joista viimeinen vaihtoehto todettiin parhaimmaksi.

– Vinkki tuli oikeastaan paikallisen kontaktimme kautta, ja se osoittautuikin lopulta lottovoitoksi.

Kuntosalikin maajoukkueen majapaikasta löytyy.

Mitkä asiat ratkaisevat majoituksessa?
– Pitää olla riittävästi muitakin fasiliteetteja kuin vain huoneet, missä levätään. Lämpötila huitelee päiväaikaan kolmessakymmenessä asteessa ja ilma on kosteaa. Ulkona ei voi viettää aikaa niin paljon kuin vaikkapa Euroopassa pidetyissä tapahtumissa.

Ilmastoituihin huoneisiin ei pelaajien kuitenkaan tarvitse sulkeutua aikaa kuluttaakseen.

– Perinteinen vapaa-ajanviettopaikka on hotellille perustettava Leijonaluola, jonne on mietitty erilaisia viihdykkeitä ja aktiviteetteja. Muita huomioitavia asioita ovat pesulapalvelut, huollon tarvitsemat tilat ja palaveritilat. Sitten vielä sijainti suhteessa areenoille. Maajoukkueen hotellilta areenoille on nelisen kilometriä.

– Ravinto on myös tärkeää. On hyvä, että tarjolla on vaihtoehtoja, koska on erilaisia ruokavalioita ja toki ruokatottumuksiakin. Hotellissamme on paikallisen ja tulisemman vaihtoehdon lisäksi skandinaavinen buffet. Vieressä on myös isohko kauppakeskus, jonka ravintolatarjontaa aiomme myös hyödyntää.

Majoituksen valinta on siis eräänlainen palapeli, jossa monen asian on osuttava kohdalleen.

– Asiat selviävät parhaiten, kun käy paikan päällä tutustumassa vaihtoehtoihin, eikä laske sen varaan mitä netissä kerrotaan. Majoitus ja ruokailut ovat lisäksi taiteilua hintojen ja niillä saatavan laadun välillä, joukkueenjohtaja summaa.

Kuivaa vaatetta pitää olla aina tarjolla. Kylmäliivejäkin lähtee matkaan mukaan.

Asiantuntijaluento olosuhteista
ja tietopaketti pelaajille evääksi

Päiväntasaajan tuntumassa ja trooppisella ilmastovyöhykkeellä toimiminen tuo omat haasteensa urheilijoille. Lämpöön pitää totuttautua. Siksi joukkue matkustaa Singaporeen hyvissä ajoin. Ennen kisoja pidettävä lämpöleiri on tällä kertaa erityisen isossa osassa.

Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluvastaava Tommi Pärmäkoski kävi maajoukkueen kesäleirillä Eerikkilässä luennoimassa joukkueelle asioista, joihin kannattaa varautua. Niin paikan päällä kuin jo etukäteen.

– Saatiin häneltä erinomaisen hyvä esitys ja tietopaketti jakoon kaikille. Konkreettisia esimerkkejä, kuinka käsitellä kuumuutta ja kosteutta, mitkä oireet ovat normaaleja ja kuuluvat sopeutumiseen, Ukkonen kertoo.

Sopeutumisen voi aloittaa 2–3 viikkoa ennen kisoja Suomen päässä. Hyväksi koettuna keinona on käytetty esimerkiksi saunomista kevyemmissä lämmöissä edellisinä viikkoina.

Halleissa, ja sisätiloissa yleensäkin, ilmastointi pitää lämpötilan miellyttävänä, mutta edestakainen siirtyminen viileästä ulos lämpöön keikuttaa kehon lämpötasapainoa, mikä ikävimmillään ilmenee vilustumisena ja kuumeiluna.

– Tätäkin luennoija kävi läpi, ja saatiin tarkat ohjeet millaisilla aikamäärillä kannattaa aluksi ulkoilla. Ja kuinka ilmastoidut ja ilmastoimattomat tilat vaikuttavat elimistöön. Sisälläkään ei voi, eikä kannata, olla liikaa ensimmäisen viikon aikana, jotta sopeutuminen lähtee käyntiin.

– Nyrkkisääntönä voi pitää, että kuivaa vaatetta pitää olla aina tarjolla ja lyhyelläkin matkalla – vaikkapa bussissa – suojata kaulaa ja niskaa tuubihuivilla. Kylmäliivejäkin lähtee matkaan mukaan. Riittävästä nesteytyksestä ja tankkauksesta tietenkin on osattava pitää huolta.

– Myös fysiikkavalmentaja Niko Iivosella on käsitys, kuinka harjoituksissa kuormitetaan pelaajia aluksi ja missä vaiheessa kroppa on valmis ottamaan lisää vastetta.

Aikaero (tällä hetkellä + 5 tuntia ja talviaikaan 29.10.2023 siirryttäessä +6) ei asiantuntijan mukaan ole niin iso asia kokonaisuudessa, kun joukkue on paikan päällä jo reilusti ennen kisojen alkua.

Pyykkiä syntyy reilun kahden viikon kisareissun aikana. Pesulapalvelujen on toimittava.

Lämpöleiri alkuun

Naisten maajoukkue lähtee Suomesta Singaporeen 25. marraskuuta. Perillä ennen ensimmäistä MM-ottelua jää aikaa viisi kokonaista päivää. Tuo aika käytetään paitsi sopeutumiseen myös MM-kuvioiden loppuhiontaan.

– Leiriosuudessa pidetään jonkin verran palavereita, katsotaan videolta niin omaa ja etenkin vastustajien peliä. Oheisharjoittelua on myös luvassa. Hotellistamme löytyy myös kuntosali. Pari lajitreeniäkin on aikataulutettu. Muuten se on sitten latautumista kisoihin ja hyvän fiiliksen luontia porukkaa. Aikaa jää toki levolle ja ympäristössä riittää nähtävää.

Aikanaan koettuun lämpöaaltoon ei nyt tarvitse varautua. Molemmat areenat ovat ilmastoituja.

Areenat kunnossa

Singaporen MM2005-kisoissa alkusarjaa pelattiin hallissa, joka oli yhteydessä ulkoilmaan. Lämpötila ilmastoimattomassa hallissa kävi pelaajille, eritoten maalivahdin varusteissa, liki sietämättömäksi. Tuolloin nähtiin ainakin yksi tapaus, jossa erään maan pelaaja jouduttiin viemään ensipuun kesken ottelun kuumuuden uuvuttamana. Lämmössä myös tuon aikakauden mailojen lavat tuppasivat löystymään siinä määrin, että niitä pidettiin varuiksi vesiastiassa ottelun aikana.

Tiia Ukkonenkin koki kyseiset MM-kisat maajoukkueen ensikertalaisena. Nyt asiat ovat hänen mukaansa menneet eteenpäin.

– Silloin kuivailtiin lattiaa ahkeraan, kun pelaajia kaatui kentällä. Aikanaan koettuun lämpöaaltoon ei nyt tarvitse varautua. Upeat ovat fasiliteetit pelihallien osalta. Molemmat areenat ovat ilmastoituja ja siltä osin kunnossa.

Valtaosa MM-otteluista pelataan OCBC Areenalla, jossa on kaksi kenttää. Katsomokapasiteetiksi on ilmoitettu maksimissaan noin 3000. Areenalla on pelattu muun muassa salibandyn MM-kisojen maanosakarsintoja ja Aasian-Oseanian mestaruuskilpailut. OCBC Areena kuuluu laajaan Singapore Sports Hub -keskittymään, joka käsittää monen eri lajin tarpeisiin soveltuvia suorituspaikkoja. Välieristä eteenpäin areena on Singapore Indoor Stadium, jossa pelattiin myös MM2005-kisojen loppuottelu. Finaalihalli vetää lehtereille 12 000 katsojaa.

Ennen kuin MM-areena kutsuu naisten maajoukkue emännöi Turussa EFT-turnausta 20.-22.10. Vieraiksi saapuvat rankingin kärkimaat Ruotsi, Tshekki ja Sveitsi.

Suomen ensimmäinen ottelu Singaporen MM-kisoissa on 2. joulukuuta. Salibandynaisten avausottelussa vastaan juoksee Latvia.

OCBC Arenassa pelataan suurin osa MM-otteluista. Halliin rakennetaan kaksi kenttää. Välieristä eteenpäin pelipaikkana on jo vuoden 2005 MM-kisoista tuttu Singapore Indoor Stadium.

Artikkelikuva: Martin Flousek
Muut kuvat: Tiia Ukkonen

Salibandyn naisten 14. MM-kisat
Singapore 2.-10.12.2023

MM-lohkot
Lohko A: Suomi, Sveitsi, Norja, Latvia
Lohko B: Ruotsi, Tshekki, Puola, Slovakia
Lohko C: Saksa, Australia, Singapore, Ranska
Lohko D: Tanska, Japani, Viro, Yhdysvallat

Suomen ottelut alkusarjassa (Suomen aikaa)
La 2.12. klo 10 Latvia – Suomi
Su 3.12. klo 11 Suomi – Sveitsi
Ma 4.12. klo 13 Suomi – Norja

Jatkopelit
Ke 6.12.(karsinnat puolivälieriin)
klo 10 A4 – D1 (PO3)
klo 11 A3 – D2 (PO1)
klo 13 B4 – C1 (PO4)
klo 14 B3 – C2 (PO2)

To 7.12. puolivälierät
klo 11 pve 1: Suomi – voittaja PO4 (Suomen pve, mikäli jatkossa)
klo 14 pve2: Ruotsi – voittaja PO3 (Ruotsin pve, mikäli jatkossa)

Pe 8.12. puolivälierät
klo 8 pve 3: Sveitsi – voittaja PO2 (Sveitsin pve, mikäli jatkossa)
klo 11 pve 4: Tshekki – voittaja PO1 (Tshekin pve, mikäli jatkossa)

La 9.12. välierät: Singapore Indoor Stadium
klo 11 ve 2: voittaja pve 1 – voittaja pve 4 (Suomen välierä, mikäli jatkossa)
klo 14.15 ve 1: voittaja pve 2 – voittaja pve 3

Su 10.12. mitaliottelut: Singapore Indoor Stadium
klo 10 pronssiottelu
klo 13 MM-loppuottelu

Koko otteluohjelma täällä.

Edit 25.10. Ottelujen alkamisaikoja muutettu niiltä osin kuin IFF on julkaissut muutoksia alkuperäiseen ohjelmaan.

Jaa artikkeli