Veera Kauppi paranteli yhden ottelun syöttöennätystä MM-karsinnan Belgia-voitossa

Lopputurnauspaikkansa jo varmistanut Suomi jatkoi naisten MM-karsintaa Latvian Kocenissa kaatamalla iltapäiväottelussa Belgian 17-1. Paitsi maiden välinen ensimmäinen naisten maaottelu jäi tapahtumasta historiaan Veera Kaupin parannus maajoukkueen yhden ottelun syöttöennätykseen. Kauppi teki esityön kahdeksaan osumaan.

Edellinen yhden ottelun syöttöennätys oli nähty kevättalven 2019 MM-karsinnassa, kun Veera Kauppi, My Kippilä ja Jenna Saario olivat kukin syöttäneet kuusi maalia Suomen 37–0-voitossa Itävallasta.

Veera Kaupin päivän tehot olivat 3+8, mutta yhden ottelun piste-ennätys ei ollut vielä vaarassa. Samaisessa Itävalta-ottelussa Kauppi nimittäin oli mätkinyt saldon 9+6.

Historiaa teki tänään myös puolustaja Emilia Pietilä, joka teki ensimmäisen maalinsa naisten maajoukkueessa ja vauhtiin päästyään saman tien neljä ja päälle syöttöpisteen Tehot 4+1 merkittiin myös Suomen parhaana palkitulle Meri-Helmi Höynälälle.

Suomi päättää karsintaturnauksen lauantaina klo 17 ottelulla Tanskaa vastaan.

IFF:n ottelukuviin

Salibandya, Koceni, Latvia

Naisten MM-karsinnan Euroopan lohko 2

Belgia–Suomi 1-17 (0-9, 1-4, 0-4)

1. erä: 1.50 Meri-Helmi Höynälä (Veera Kauppi) 0-1, 2.47 Jenna Saario (Veera Kauppi) 0-2, 3.09 Sofia Mittentag (Alma Laitila) 0-3, 6.32 Emilia Pietilä (Veera Kauppi) 0-4, 10.14 Höynälä (Pietilä) 0-5, 11.43 Pietilä (Veera Kauppi) 0-6, 12.07 Mittentag (Ulla Valtola) 0-7, 16.11 Sara Piispa (Oona Kauppi) 0-8 yv, 16.53 Veera Kauppi (Höynälä) 0-9.
2. erä: 23.01 Ella Sundström (Mittentag) 0-10, 27.55 Höynälä (Veera Kauppi) 0-11, 29.12 Pietilä (Veera Kauppi) 0-12, 35.00 Höynälä (Veera Kauppi) 0-13, 38.44 Sofie Ryynänen (Chloe de Coninck) 1-13.
3. erä: 42.30 Veera Kauppi (Milla Nordlund) 1-14, 44.45 Veera Kauppi (Oona Kauppi) 1-15 yv, 50.24 Pietilä (Veera Kauppi) 1-16, 51.39 Oona Kauppi (Saario) 1-17.

Torjunnat:
Marijke Demetser Belgia 16+5+(0)=21 (vaihto 24.46) ja Sielke Forment Belgia (0)+14+18=32,
Tiltu Siltanen Suomi 1+2+1=4.

Jäähyt: Belgia 2 min, Suomi 0 min.

Erotuomarit: Ralph Keel ja Marcel Siegfried, Sveitsi.

Yleisöä: 173.

Suomen parhaana palkittiin Meri-Helmi Höynälä.

Kuvat: IFF

Jaa artikkeli