Ei kahta sanaa, kuka oli Pihapeliviikon suosituin kaveri. Salibandylegenda Mika Kohonen sai rustata nimikirjoitustaan ahkerasti. Ihan pienimmätkin nassikat tiesivät, kuka oli saapunut paikkakunnalle. Jos ei tiennyt kenestä oli kyse, niin riitti, kun kertoi, että paikalla on ”salibandykenttien jarilitmanen”.
Ja olihan se hienoa päästä maailman parhaimman salibandypelaajan kanssa pelaamaan samaan kaukaloon.
Mika oli hyvä valinta syystapahtuman suojelijaksi jo siksikin, että hän on aidosti pihapelien kasvatti. Kohonen tietää, miten koulupäivän jälkeen pihojen asfaltilla, nurmella, joskus jopa hiekalla opitut kikat olivat lajista riippumatta niitä, mitä mentiin ylpeänä seuran harjoituksiin näyttämään muillekin. Samalla pihapeleissä tuli vietettyä aikaa parhaiden kavereiden kanssa.
Aikoinaan koko kulmakunnan jätkät pelasivat pihakorista, futista ja tossulätkää. Läksyt olisi pitänyt tietysti hoitaa ensin, sillä pihalla pelattiin iltamyöhään. Katu-uskottavuus oli suurempi, jos sai pelata Hannu Virran vanhalla kapulalla. Niitä vongattiin pelaajilta lätkämatseissa. Mailoja ei kerätty kokoelmia varten, vaan pihapeleihin. Monen mailan lapa oli sen näköinen, että siitä näki, miten on pelattu asfaltilla.
Salibandyliitto innosti loppukesällä seuroja ympäri Suomen järjestämään pihapelitapahtumia. Niiden yhtenä tavoitteena oli saada vanha perinne elpymään. Samalla oli mahdollisuus kannustaa lajin pariin sellaisia lapsia, jotka eivät vielä aiemmin ole salibandya harrastaneet. Kynnys lajiin tutustumiseen oli tehty matalaksi.
Yksi viikon tapahtumapaikka oli Turun Hirvensalo ja paikallisen koulun piha-alue. Asfaltilla ei tarvinnut pelata, vaan liiton puolesta paikalle oli rahdattu kunnon alusta kaukaloineen. Mailojakin saattoi lainata, jos oma ei sattunut olemaan mukana. Hirvensalon pihapelitapahtuman vastuullisena järjestäjänä toimi paikallinen seura Airiston Salibandy.
Kysytään seuran ja pihapelitapahtuman puuhamieheltä Jani Penttilältä, millaisia fiiliksiä jäi päällimmäisenä mieleen.
– Syksyn ilmat ovat aina arvaamattomia, mutta se kuuluu ulkona pidettäviin pihapelitapahtumiin. Meillä kävi tuuri, kun saimme järjestää tapahtuman melko hyvässä säässä. Jo aamupäivällä kävi kova vilske, kun lähikoulun oppilaat ja eskarilaiset antoivat mennä isolla sykkeellä kaukalossa. Tapahtumapisteillekin, esimerkiksi Säbäfortunan paikalle, muodostui pitkät jonot.
Airiston Salibandy on nuori seura. Mikä onkaan parempi mahdollisuus kertoa oman seuran toiminnasta kuin mennä sinne, missä lapset jo ovat. Pihapelitapahtuma on myös oiva keino saada lapset taas koronakurimuksen jälkeen innostumaan reikäpallon perässä juoksemisesta.
Vaikka Airiston Salibandyn järjestämässä pihapelitapahtumassa olosuhteet olivat hienot, paras pelikenttä voi löytyä ihan läheltä, omasta pihasta.
Teksti ja kuvat: Hannu Tuominen