EräViikinkien kesäkuulumiset - "Yhdessä tekeminen ja touhuaminen on leirien punainen lanka"

Eräviikingit on helsinkiläinen salibandyseura, joka liikuttaa kaiken ikäisiä harrastustoiminnasta kilpaurheiluun. Kesä on ollut vilkas leirien puolesta ja niitä järjestetäänkin aina kesäkuusta elokuuhun saakka.

Mitä kuuluu ja miten leirit rytmittävät kesää? Kysytään näitä seuraavaksi seuran markkinointijohtaja Olli Lähdesmäeltä. 

Mitä teidän seuralle kuuluu?

EräViikingeillä on alkamassa nyt seitsemäs toimintavuosi ja kokonaisvaltaiset näkymät tulevasta ovat hyvät. Harrastaminen on alkanut elpymään koronan jäljiltä, mikä on erittäin hieno asia. Olemme pyrkineet ylläpitämään toimintamme laajuutta parhaan kykymme mukaisesti muutaman viime vuoden aikana, joka on tuottanut hieman venymistä, mutta olemme pitäneet tärkeänä mahdollistaa harrastamista edelleen lähellä kotia kohtuullisin kustannuksin.

KWMC -turnaussarjamme on käynnissä nyt kolmatta vuotta ja syksyllä on tulossa peräti 13 eri ikäluokan turnaukset. Siitä saadaan samalla kunnolla uusi kausi joukkuetoiminnankin osalta kunnolla käyntiin. Myös liigajoukkueemme pääsevät muutaman vuoden tauon jälkeen ulkomaille, Czech Open pelataan Prahassa elokuun puolivälissä. Syyskuussa alkaakin sitten seuraava jännittävä F-liigakausi.

Myös syksyn harrastetoimintojemme ilmoittautuminen on auennut ja niitä on tullut varsin mukavasti. Oli myös hieno juttu saada toteutettua Salibandyliiton johdolla kevään ja kesän aikana UEFA:n SROI -tutkimus, joka konkretisoi seuran yhteiskunnalle tuomia hyötyjä. Luvut vahvistavat urheiluseuratoiminnan merkitystä ja tärkeyttä yhteiskunnallemme.

Mitä teidän seuran kesään on kuulunut?

Kesä on luonnollisesti hieman kevyempi vuodenaika seuratoiminnassa, etenkin näin poikkeuksellisen pitkän ”Mosan kevään” jälkeen. Kausi on intensiivinen ja vietettyjä tunteja hallilla tulee paljon, joten on tärkeää päästä hieman tuulettumaan sekä nauttimaan kesäkuukausista ja lataamaan akkuja alkavaan kauteen.

Pidimme kesäkuussa jälleen valmentajiemme kesäpäivän, mikä oli erittäin mukava juttu. Joukkueet ovat harjoitelleet ja käynnistelleet alkavan kauden toimintaa, myös kesällä on pelattu harjoitusotteluita. OT-jaksot ovat monella kesä-heinäkuun vaihteessa ja heinäkuussa myös henkilökunta on pääsääntöisesti lomalla. Leiritoiminta on ollut käynnissä ja vielä elokuun ensimmäisellä viikolla leireillään. Yhteensä leiriviikkoja on viisi. Alkukesään kuuluu luonnollisesti myös paljon tulevan suunnittelua ja siihen valmistautumista. 

Millaista ohjelmaa leireillä on ollut?

Leiriemme ohjelma koostuu aktiivisesta liikkumisesta ja ohjelmaa niin ulkona kuin sisälläkin. Salibandyn lisäksi ohjelmassa on ollut muita liikkumismuotoja ja hauskaa ohjelmaa, kuten keilailua. 

Millainen merkitys kesäleireillä on lapsille ja perheille?

Osallistujamäärät ovat kertoneet läpi vuosien, että lapset ovat viihtyneet hyvin ja tykänneet leireistä. Olemme saaneet hyvää palautetta niin lapsilta kuin vanhemmiltakin. Iso juttu on tietenkin myös kaverit ja mukavat sekä ammattitaitoiset ohjaajat, yhdessä tekeminen ja touhuaminen on leirien punainen lanka. Monella perheellä on tilanne, missä kouluista ollaan jo lomilla, mutta vanhemmat edelleen töissä. Leiripäivämme tarjoavat hyvän ratkaisun mm. tuohon yhtälöön.

Entäs seuralle?

Leirit ovat monella tapaa seuralle tärkeitä. Pystymme järjestämään toimintaa myös kesällä ja saamme sitä kautta tuotettua liikunnan iloa myös ”kauden” ulkopuolella sekä tarjoamaan elämyksiä perheiden elämään. Lisäksi leireillä on työllistävä vaikutus, ja moni nuori on sitä kautta saanut joustavaa kesätyötä. Mm. liigajoukkueidemme pelaajia on nähty tänäkin kesänä ohjaamassa leireillä.

Mikä oli leirin hitti?

Monikin asia nousee esiin, mm. leiriviikot päättävä turnaus on ollut aina jännittävä päivä, mutta ehkä ”hitiksi” nousee kuitenkin palkintojen jaot, joissa palkitaan leirien reippaimpia. Haluamme myös leireillämme jalkauttaa meille tärkeitä arvoja, kuten toisten huomioon ottamista. Palkitut ovat aina saaneet isot suosionosoitukset muilta leiriläisiltä ja he ovat varmasti omalla esimerkillisellä toiminnallaan saaneet paljon uusia kavereita leiriviikon aikana.

Kiitos EräViikingit ja hyvää kesää! 🌞

Lue lisää:

EräViikingit nettisivut

Pilottihanke: Kolmen salibandyseuran yhteiskunnallinen arvo laskettu UEFA SROI -mallinnuksella

KESÄKUULUMISET – Nibacoksen kesään kuuluu leiritoimintaa ja Suomen suurin Katusähly-turnaus

KESÄKUULUMISET – Jokelan Kisa ja Kesäliigan huumaa

Jaa artikkeli