Varautumisohje: Otteluiden siirtäminen karanteenitapauksissa

Koronapandemia ja siitä koituvat karanteenit voivat johtaa ottelusiirtoihin tälläkin kaudella. Vuosi sitten tehtyä varatumissuunnitelmaa on päivitetty kaudelle 2021-22.

Edellytys otteluiden siirtämiselle on, että suurin osa joukkueesta on määrätty karanteeniin. Ottelusiirron syyksi hyväksytään toimivaltaisen tartuntatautiviranomaisen antama varsinainen karanteenimääräys tai kirjallisesti antama vahva suositus joukkueen siirtämiseksi omaehtoiseen karanteeniin.

Jos joukkueeseen suunnataan terveydenhuoltoviranomaisten taholta sellaisia toimia, jotka vaikuttavat tai voivat vaikuttaa joukkueen pelaamiseen, on seuran yhteyshenkilön välittömästi ilmoitettava siitä sarjajärjestäjälle (ensisijaisesti sarjavastaavalle).

Ilmoitus voidaan tehdä puhelimitse ja/tai sähköpostitse, mutta sarjajärjestäjä voi jälkikäteen pyytää seuraa todentamaan tilanteen dokumentoituna. Ilmoituksen saatuaan sarjajärjestäjä päättää tilanteen edellyttämistä toimenpiteistä.

Ottelusiirtoon voi johtaa myös viranomaisten tekemät, pandemian rajoittamiseen tähtäävät ja pelaamisen estävät päätökset. Tällaisen päätöksen aiheuttamista ottelusiirroista on sarjajärjestäjän tiedotettava joukkueita välittömästi saatuaan tiedon tällaisesta päätöksestä.

Todetusta tartunnasta, sen vahvasta epäilystä tai viranomaispäätöksestä johtuva ottelusiirto ei johda kurinpitomenettelyyn, eikä se aiheuta Salibandyliiton taholta kustannuksia (esim. turnausten salivuorot, erotuomaripalkkiot sekä erotuomareiden matkakulut) kummallekaan ottelun osapuolelle.

Mikäli karanteenien jälkeen otteluita siirtyisi pelattavaksi alkusarjojen viimeisten turnausten jälkeen, tällöin otteluita ei   siirretä vaan sarjataulukkko määräytyy pistekeskiarvon (pisteet/pelatut ottelut) mukaan.

Mikäli alkusarjan ja jatkosarjan välissä on karsintaotteluita, eikä otteluita aikataulusyistä ehditä pelaamaan, karanteenissa oleva joukkue tuomitaan hävinneeksi karsintaottelunsa ilman muita sanktioita ja mikäli karsintaottelun molemmat joukkueet ovat karanteenissa ratkaistaan ottelun voittaja arpomalla.

Ottelusiirroissa joukkueet vastaavat omista kustannuksista (mm. matkakulut ja yksittäisissä otteluissa salivarauksista). Mikäli joukkueen/seuran todetaan kuitenkin tartuntailmoituksella tarkoituksellisesti harhauttaneen sarjajärjestäjää, viedään tällaiset tapaukset aina kurinpitokäsittelyyn.

Kaikissa ottelusiirtotapauksessa joukkueet voivat yhdessä tai erikseen esittää toiveen siirretyn ottelun uudesta pelipäivästä, mutta lopullisen päätöksen tekee aina sarjajärjestäjä perustuen muiden otteluiden aikataulutukseen ja kokonaisnäkemykseen sarjan läpiviennin varmistamiseksi.

Ottelusiirroista vastaavat henkilöt

Pääsarjat, naisten 1. div. ja miesten Suomisarja sekä junioreiden valtakunnalliset sarjat
• sarjavastaavat yhdessä kilpailutoiminnan johtajan Ari Vehniäisen kanssa

Alueelliset sarjat

Etelä-Suomi
• sarjavastaava Terho Laaksonen ja seuratoimintapäällikkö Eeva Welling

Länsirannikko
• sarjavastaava Joni Immonen (tarvittaessa Tiina Koivisto) ja seuratoimintapäällikkö Tiina Koivisto

Sisä-Suomi
• sarjavastaava Joni Immonen (tarvittaessa Matti Parviainen) ja seuratoimintapäällikkö Tiina Koivisto

Kaakkois-Suomi ja Savo-Karjala
• sarjavastaava Timo Kankkunen ja seuratoimintapäällikkö Mikko Kaksonen

Pohjanmaa ja Pohjois-Suomi
• sarjavastaava Anna Kulmala ja seuratoimintapäällikkö Olli Junttila

Salibandyliitto ilmoittaa siirrosta vastustajalle ja määrää uuden ottelupäivän. Mikäli sarja on päättymässä eikä aikaa löydy, Salibandyliitto tekee päätöksen pelin pelaamatta jättämisestä.

Jaa artikkeli