TUNTURIDERBY - SBC Levi ja Ylläksen Nousu kohtasivat ensimmäisen kerran 10 vuoteen

Pohjois-Suomen 4. divisioonan ottelussa pelattiin odotettu tunturiderpy ensimmäisen kerran 10 vuoteen, kun paikallisjoukkueet SBC Levi ja Ylläksen Nousu kohtasivat toisensa. Ottelu pelattiin perjantaina 25.11. Kittilän Urheiluhallilla.

Tunturiderpyä oli saapunut seuraamaan reilu satapäinen yleisö ja vierasjoukkue Ylläksen Nousun kannattajia saapui tunturin toiselle puolelle fanibussilla kannustamaan omiaan. Ottelu päättyi kotijoukkue SBC Levin voittoon lukemin 7-4.

-Tunnelma oli tietysti korkealla ja yleisö eli pelissä mukana, etenkin kun ottelu käynnistyi vauhdikkaasti ja avauserässä nähtiin peräti kuusi maalia, fiilistelee SBC Levin toiminnanjohtaja Tuomas Similä ja jatkaa:

-Lappilainen salibandy kasvaa ja kukoistaa, kun Kittilän ja Sodankylän lisäksi nyt myös Kolarista löytyy jälleen muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen aktiivinen ja hieno salibandyseura.

Seuraava TUNTURIDERBY pelataan Pajalan liikuntahallilla pe 17.3.2023 klo 19:00.

Olli Junttila
Seuratoimintapäällikkö, pohjoinen
Harrastepelaamisen konseptit, monimuotoinen pelaaminen. Alueen seuratuki, yhteistyö, vuorovaikutus ja seuratoiminnan kehittäminen. Harrastepelaaminen ja yhteistyö alueen asiantuntijaverkoston kanssa.

Jaa artikkeli