TPS:n pokaaliputki jatkuu – SB-Pro kaatui Super Cupissa

F-liigan hallitseva naisten mestari aloitti kauden 2023-2024 heti uudella pokaalilla, kun se kaatoi Tallinnassa pelatussa Super Cupissa SB-Pron lopulta selvin lukemin 8-4.

Otteluun selvänä haastajana lähtenyt SB-Pro sinnitteli mukana melkein kaksi erää. Sade Puolakka kuittasi avauserässä Olivia Pietilän avausmaalin, ja Mirja Hietamäki nosti nurmijärveläiset ensin ensimmäisessä ja sitten vielä toisessa erässä maalin päähän. Toisen erän lopussa vahva maalineduspeli käänsi kuitenkin voiton turkulaisille. Meri-Helmi Höynälä runnoi lähietäisyydeltä toisella yrityksellä lukemiksi 5-3 ja viisi sekuntia ennen taukosummeria vielä Milla Nordlund kieltämättä korkeahkolla mailalla jo 6-3.

Päätösjaksolla iski Milla Nordlund taas läheltä 7–3-maalillaan jo iltapäivän neljännen tehopisteensä ja Eerika Koskikin karkasi maalintekoon ennen kuin SB-Pron veteraani Jenni Rautanen runnoi maalin kulmalta ylivoimalla lohdutusosuman.

Milla Nordlundin tehot olivat tänään 2+2, Jenna Saarion 0+3 ja Laura Rantasen 2+0. SB-Pron tehot olivat 2+1 merkkauttaneen Mirja Hietamäen harteilla.

Kauden avaavassa Super Cupissa kohtaavat perinteisesti edellisen kauden F-liigan ja Suomen Cupin mestarit. Kun TPS vei viime kaudella molemmat tittelit, oli tänään vastassa Cupin hopeajoukkue SB-Pro.

Salibandya, Tallinna

Naisten Super Cup

TPS–SB-Pro 8-4 (3-2, 3-1, 2-1)

1. erä: 3.09 Olivia Pietilä (Meri-Helmi Höynälä) 1-0, 7.17 Sade Puolakka (Veronika Kopecka) 1-1, 10.08 Laura Rantanen (Milla Nordlund) 2-1, 11.31 Ina Leminen (Jenna Saario) 3-1, 17.55 Mirja Hietamäki (Laura Hietamäki) 3-2.
2. erä: 31.52 Rantanen (Nordlund) 4-2, 33.19 Mirja Hietamäki (Juulianna Sotala) 4-3, 38.15 Höynälä (Pietilä) 5-3, 39.55 Nordlund (Saario) 6-3.
3. erä: 43.36 Nordlund (Saario) 7-3, 50.36 Eerika Koski (Veera Kuosmanen) 8-3, 53.55 Jenni Rautanen (Mirja Hietamäki) 8-4 yv.

Maalivahdit:
Noora Vuorela TPS,
Milla Jaatinen SB-Pro.

Jäähyt: TPS 2×2 min, SB-Pro 0 min.

Erotuomarit: Tom Kirjonen ja Jyrki Sirkka.

Yleisöä: 211.

Aikaisemmat Super Cupin voittajat:

2020 Lempäälä Miehet: Classic ja naiset: SB-Pro
2021 Mikkeli Miehet: SPV ja naiset: PSS
2022 Eerikkilä Miehet: SPV ja naiset: TPS

Kuvat: Jyri Hömmö

Jaa artikkeli