Salibandyn miesten MM2026-kisoja haetaan Tampereelle ja naisten MM2027-tapahtumaa Turkuun

Salibandyliitto hakee vuoden 2026 miesten MM-kisoja järjestettäväksi Tampereella ja seuraavan vuoden naisten MM-tapahtumaa pidettäväksi Turussa. Asiasta päätti Salibandyliiton hallitus eilisessä kokouksessaan. 

Valinnat tekee MM-kisojen järjestelyoikeuksia hallinnoiva IFF eli Kansainvälinen Salibandyliitto.

Valmistelutyö ja kisakaupunkien kartoittaminen aloitettiin kuluvan vuoden alussa sen jälkeen kun Salibandyliiton hallitus päätti viime vuoden lokakuun ja marraskuun kokouksissaan, että Suomi hakee naisten MM2027-kisoja ja myös miesten vastaavaa vuoden 2026 tapahtumaa. Miesten kisojen osalta esillä oli myös mahdollisuus jaettuihin MM-kisoihin Latvian tai Tanskan kanssa, mutta keskustelujen jälkeen tilanne muuttui siten, että Suomi hakee järjestelyoikeutta yksin.

Salibandyliitto lähestyi tammi-helmikuun aikana suurimpien kaupunkien edustajia kyselyllä, jossa tiedusteltiin kiinnostusta ja yhteistyöhalukkuutta sekä miesten että naisten kisojen osalta.

– Saamiemme vastausten perusteella oli hienoa todeta, että useammalla kaupungilla oli kiinnostusta molempia kisoja kohtaan. Tampere ja Turku valikoituivat lopulta parhaiksi vaihtoehdoiksi, ei ainoastaan pelipaikkojen osalta, vaan myös siksi, että ne ovat valmiita isosti ja kokonaisvaltaisesti tukemaan meitä kisojen järjestämisessä, kiittelee Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta.

– Yksi merkittävä asia hallituksen päätöksessä oli se, että haluamme järjestää kisat kahdella eri paikkakunnalla.

Minkälaisissa olosuhteissa MM-kisat on tarkoitus pelata?

– MM-kisat rakentuvat vahvasti pääareenan ympärille ja tämä oli tietenkin yksi ohjaava tekijä, kun mahdollisia isäntä- ja emäntäkaupunkeja lähestyimme.

– Menemättä vielä sen tarkemmin liikaa yksityiskohtiin, niin hakusuunnitelmat perustuvat siihen, että Tampereella miesten kisojen pääareena on Nokia Arena, jossa pelattaisiin puolivälieristä eteenpäin. Naisten kisojen keskipisteenä Turussa on Gatorade Center, joka olisi käytössämme koko kisojen ajan, Ilmivalta sanoo.

Kisahakemukset on jätettävä IFF:lle 7.4.2023 mennessä.

– Käsityksemme mukaan meillä on erittäin hyvät mahdollisuudet molempien kisojen saamiseksi. Jos näin tapahtuu, niin tarkoitus on rakentaa yhteinen projekti muun muassa yhteistyökumppaneiden ja organisaation kannalta.

– Vuoden 2020 miesten MM-kisojen ympärille meillä oli paljonkin erilaisia mielenkiintoisia kumppani- ja oheistoteutuksia, mutta koronapandemia kieltämättä verotti tätä puolta. Jos nämä kisat saadaan, tarkoituksena on rakentaa isompi salibandykarnevaali, toiminnanjohtaja kertoo.

Suomi ja Helsinki on isännöinyt miesten MM-kisat kolme kertaa aiemmin, vuosina 2002, 2010 ja 2021. Historian ensimmäinen naisten salibandyn MM-turnaus vuonna 1997 järjestettiin Ahvenanmaalla ja Tampereen Hakametsässä miteltiin vuoden 2015 MM-mitaleista. Salibandyn kansainvälisessä kisakalenterissa aikuisten MM-tapahtumat ajoittuvat marras-joulukuulle.

Seuraava Suomen järjestämä arvoturnaus on reilun vuoden päästä. U19-naisten MM-tapahtuma pidetään Lahdessa 1.-5. toukokuuta 2024.

Kuvituskuva: Ari Arola (miesten MM2020-kisat Helsingissä)

 

Jaa artikkeli