Salibandyliiton puheenjohtajavaalista tiukka – Kauppinen valittiin jatkokaudelle, hallitukseen neljä uutta

Salibandyliiton varsinainen kokous valitsi helsinkiläisen Risto Kauppisen kolmen vuoden jatkokaudelle liiton puheenjohtajaksi lauantaina Tampereella.

Kokous oli kokoontumisrajoitusten vuoksi järjestetty hybridimallina ja äänestys suoritettiin sähköisenä.

Kauppisen valinta varmistui äänestyksen jälkeen, jossa hän saavutti 94 ääntä 182:sta. Puheenjohtajakisassa mukana olivat myös Ding Ma (88 ääntä ja Sami Ronkola, joka ei saanut kannatusta.

– Lupaan jatkaa salibandyn tasapainoista kehittämistä. Tähän liiton kokouksen juuri vahvistama Salibandyn päivitetty strategia 2026 antaa vahvan pohjan, ja samalla eväitä koko uuden hallituksen työlle. Myös talouden kunnossa pitäminen on edelleen tärkeää, Kauppinen muistuttaa.

Katso myös: Video: Tiukan puheenjohtajavaalin voittaneen Risto Kauppisen tunnelmat

Risto Kauppinen ei ole puheenjohtajana ensimmäistä kertaa. Hän on johtanut vuoden loppuun saakka toimivaa Salibandyliiton hallitusta viimeiset kolme vuotta ja toiminut puheenjohtajana myös vuosina 1994-2001. Pitkän historian salibandyn parissa omaava Kauppinen on toiminut myös SSBL Salibandy Oy:n toimitusjohtajana ja naisten salibandymaajoukkueen valmentajana.

Siviilityönään 55-vuotias Risto Kauppinen toimii keskusjärjestö Akavassa johtajana. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.

Liiton kokous valitsi myös kahdeksan hallituksen jäsentä. Kokouksen alussa hyväksyttyjen uudistettujen toimintasääntöjen mukaan hallitukseen valittiin kaksi eniten saanutta eri sukupuolten edustajaa ja kuusi eniten ääniä saanutta henkilöä.

Valituiksi tulivat Kaarina Vuori (Espoo), Mikko Kohonen (Jyväskylä), Timo Lyytinen (Kuopio), Arja Kilpeläinen (Espoo), Juuso Laamanen (Tampere), Harri Karjala (Seinäjoki), Janne Heikkinen (Oulu) ja Olli Lähdesmäki (Helsinki). Uusina aloittavat Vuori, Karjala, Heikkinen ja Lähdesmäki.

Äänimäärät hallitusvaalissa:

1. Kaarina Vuori 115
2. Mikko Kohonen 105
3. Timo Lyytinen 88
4. Arja Kilpeläinen 86
5. Juuso Laamanen 76
6. Harri Karjala 76
7. Janne Heikkinen 70
8. Olli Lähdesmäki 60

9. Jaakko Kaistinen 58
10. Hannu Granroth 49
11. Kalle Hirvisuo 49
12. Mikko Alanko 47
13. Marko Löija 44
14. Jukka Rantanen 42
15. Katja Karjalainen 40
16. Marko Ruuskanen 34
17. Peter Hoffström 31
18. Antti Pärnänen 19
19. Ville Vannesluoma 5
20. Sami Ronkola 1

Salibandyliiton uusi liittohallitus aloittaa kolmivuotisen kautensa (2021-2023) tammikuun alussa.

Kokous vahvisti myös valtuuston ja valituslautakunnan jäsenet.

Lisäksi liittokokous hyväksyi vuoteen 2026 ulottuvan Salibandyn päivitetyn strategian, uudistetut toimintasäännöt sekä Salibandyliiton vuoden 2021 talousarvion ja toimintasuunnitelman. Liiton ensi vuoden talousarvion loppusumma on noin 12,8 miljoonaa euroa.

Ensi vuoden merkkitapahtuma on Helsingissä joulukuussa 2021 pelattavat miesten MM-kisat, jotka siirtyivät vuodella eteenpäin koronapandemian vuoksi.

Kuvat: Jussi Ojala

Katso liiton kokouksen tallenne

Jaa artikkeli