Pitkä odotus päättymässä: Salibandymiehet kohtaavat Ruotsin Vantaalla ja Lahdessa – liput myyntiin elokuussa

Suomen salibandymiehet mittaavat tasonsa kohtaamalla Ruotsin kahdesti syyskuussa. Pelipaikkoina ovat Vantaa ja Lahti.

Korona on kurittanut kansainvälisiä tapahtumia, kun tapahtumakalenteriin merkittyjä arvokisoja ja turnauksia on jouduttu siirtämään kerta toisensa perään. Kukapa olisi marraskuussa 2019 uskonut, että tuolloin Hämeenlinnassa, Tampereella ja Vantaalla järjestetyn EFT-tapahtuman jälkeen miesten maajoukkue pelaa seuraavan virallisen ottelunsa vasta syyskuussa 2021.

Jos ja kun pandemia hellittää, niin näin on tapahtumassa. Vuodella lykkääntyneisiin MM-kotikisoihin valmistautuva Suomi kohtaa näillä näkymin kovimman vastustajansa Ruotsin kahdesti perinteisessä Suomi-Ruotsi-maaottelutapahtumassa 4.-5. syyskuuta. Pelipaikkoina ovat Vantaan Energia Areena lauantaina ja Lahden Suurhalli sunnuntaina. Lipunmyynti otteluihin aukeaa elokuussa, kun tarkat otteluiden alkamisajat ovat selvillä.

Myös kisaorganisaatio testissä

Syyskuun Suomi-Ruotsi-maaottelut ovat tärkeä etappi myös joulukuun MM-kisoihin valmistautuvalle kisaorganisaatiolle. Koneisto oli viritetty iskuun jo viime syksynä, mutta tunnetuista syistä kisat siirtyivät vuodella eteenpäin.

Nyt luotto on korkealla, että MM-tittelistä vihdoin kisataan Helsingissä. Vantaalla järjestelyistä vastaavat MM-kisoihin rekrytoidut vapaaehtoiset ja Lahdessa tärkeänä apuna ovat paikalliset seurat Pelicans SB  ja LASB.

– On hienoa, että maajoukkue nähdään Suomessa tositoimissa vielä ennen joulukuussa häämöttäviä MM-kisoja. Odotus on ollut pitkä, mutta upeaa, että saadaan kisasyksy käyntiin näin kovilla peleillä, MM-kisojen tapahtumajohtaja Hanne Pirkola iloitsee.

– Vantaan tapahtuman yhteydessä tapaamme myös joukon MM-kisojen vapaaehtoisia, jotka ovat mukana jo tämän tapahtuman järjestelyissä.

Lahdessa maaottelun ohella
paljon muutakin luvassa

Vantaan Energia Areena on maajoukkuesalibandyn ystäville ja faneille tullut tutuksi ympäristöksi, mutta Lahden osalta miesten salibandymaaotteluiden historiaa joutuu kelaamaan aina viime vuosituhannelle saakka, jolloin kaupungissa on edellisen kerran miesten maajoukkue pelannut. Päivä oli 14.11. 1999, kun Suomi ja Ruotsi kohtasivat Lahden urheilutalossa. Paremmin kuin 4-4-lopputulos, ottelu muistetaan Janne Tähkän ilmaveivimaalista, joka päätyi valtakunnan mediaan saakka.

Ei siis ihme, että Lahdessa odotetaan tulevaa maaottelua yli 20 vuoden jälkeen enemmän kuin innolla, kun kuuntelee Pelicans SB:n toiminnanjohtaja Jari Koskista.

– Ihan mieletön juttu. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun tällainen mahdollisuus avautui. Tämä on piristysruiske päijäthämäläiselle salibandylle, kun nuoret pääsevät näkemään huippupelejä ja -pelaajia, hän kertoo.

Järjestelyt Lahdessa on jaettu Pelicans SB:n ja LASB:n kesken. Myös Lahden kaupunki ja sen liikuntatoimi on osaltaan tukemassa tapahtumaa. Koskisen arvion mukaan järjestelyihin ottaa osaa viitisenkymmentä henkilöä.

– Rattaat on jo laitettu pyörimään ja ensimmäinen palaveri seurojen ja liiton kanssa pidetty. Isossa kuvassa LASB vastaa hallissa tapahtuvasta toiminnasta ja Pelicans SB:lle tulee enemmän vastuuta hallin ulkopuolen toiminteista. Samaan aikaanhan järjestetään myös SunSäbä-tapahtuma. Yksityiskohdat toki vielä tarkentuvat ja hyvässä yhteisymmärryksessä kaikki hoidetaan, Koskinen toteaa.

– Tapahtuma antaa meille hyvää kokemusta myös vuoden 2024 U19 naisten MM-turnausta ajatallen, hän lisää.

Yleisöä voitaneen näillä näkymin voitaneen Suurhalliin noin 2500.
– Olen pettynyt, jos 2000 katsojaa ei saada paikan päälle, Koskinen sanoo.

Myös muutakin aktiviteettia on Lahdessa luvassa. Pihapeliviikko (30.8.-5.9), jossa halutaan tuoda esiin harrastamisen ja liikkumisen helppoutta ja monipuolisuutta, saa arvoisensa huipennuksen Lahdessa, kuten myös ulkona pelaamista esiintuova SunSäbä-kiertue.

Lue myös (MM-kisat)
Vapaaehtoisena toimiminen vie mennessään – Carita Sarvanko on mukana jo yhdeksättä vuotta

Vapaaehtoiseksi MM-kisoihin? Täydennyshaku käynnissä nyt!

MM-kisojen kaikki liput myynnissä

Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli