Mika Kohosen ura on vertaansa vailla – kuvia matkan varrelta

Mika Kohonen on pelannut salibandyn läpi tavalla, jota kukaan tuskin enää tulee toistamaan. Matkan varrelle on mahtunut menestystä enemmän kuin kenellekään muulle ja myös pettymyksiä.

Lue: Kaikkien aikojen salibandypelaaja lopettaa – Mika Kohosen huikea ura hakee vertaistaan

Alla on muutama otos ”Mihun” unohtumattomalta matkalta, ja lisää löytyy esimerkiksi tästä Flickr-galleriasta.

Nuori vaajakoskelainen palloilulahjakkuus olisi pärjännyt missä lajissa vain. Meidän onneksemme hän valitsi salibandyn ja Happeen.
Pitkänhuiskea pelintekijä huomattiin nopeasti tärkeäksi tekijäksi myös maajoukkueessa.
Siirryttyään Balrogiin Mika Kohonen dominoi Ruotsin liigaa ja pirstoi ennätyksiä. Pelaaminen sikäläisen median edessä viimeisteli myös kansainvälisen läpimurron.
Maajoukkueen kasvoina Mika Kohonen on aina jaksanut edustaa ja hymyillä, vaikka maajoukkueen MM-projektit pitkään päättyivätkin pettymyksiin.
Uppsalaan saapuessaan Mihu oli jo kiintotähti, ja hän johti Storvretan Ruotsin ja koko maailman parhaaksi seurajoukkueeksi.
Paluu Suomeen ja sopimus SPV:n kanssa olivat kansainvälinen kohu-uutinen ja totta kai erillisen pressitilaisuuden väärti.
Kauden Helsingborgissa näyttivät pelisilmän olevan edelleen tallella, ja 30 pisteen raja rikkoutui kummallakin kaudella Etelä-Ruotsissa.
Mika Kohonen on aina ollut vuorenvarma viimeistelijä rangaistuslaukauksissa eivätkä kädet tutisseet edes voitokkaan MM-finaalin rankkarikisassa Riiassa 2016.
Paluu tuttuun Happeen paitaan ja omien keskelle oli monessakin mielessä paluu kotiin.
Maajoukkuepelit aikanaan hontelona siloposkena aloittanut Mika Kohonen voitti neljännen maailmanmestaruutensa jo joukkueen isähahmona ja vanhemman valtiomiehen auktoriteetilla.

Kuvat: Innebandymagazinet, Esa Jokinen, Salibandyliitto, Ville Vuorinen, Per Wiklund

Jaa artikkeli