Lasten liikuttaminen isossa roolissa SunSäbä-kiertueella

Nurmijärvellä SB Pro liikutti seuran väkeä sunnuntaina ja alkuviikosta noin kolmeasataa Klaukkalan koulun oppilasta ja päiväkodin lasta. Nyt perjantaina on puolestaan Porvoon Salibandyseuran vuoro liikuttaa paikallisia lapsia.

Nurmijärvellä sunnuntai sujui erittäin vauhdikkaasti, kun kentällä joukkueet laittoivat parastaan peleihin koko päivän ajan. Seuran pelipäivässä riitti vilinää myös MM-kumppaneiden oheispisteillä, sillä pelaajat ja huoltajat halusivat mitellä kuka on kovin milläkin pisteellä.

Maanantaina ja tiistaina multisport-alustan valtasivat Klaukkalan 1–4-luokkien oppilaat ja lisäksi läheisen päiväkodin lapset. Ilma oli kylmä ja tuulinen, mutta lapset innostuivat salibandysta niin paljon, että monella takit lensivät, kun hikeä pukkasi. Useasta suusta sai päivien aikana kuulla, kuinka heillä oli paras koulupäivä ikinä! Saattaakin olla, että SB Pro saa paljon uusia ja innokkaita pelaajia seuraansa.

SunSäbä-kiertue jatkuu jo perjantaina, kun Porvoon Salibandyseura liikuttaa aamupäivästä neljääsataa koulun oppilasta ja päiväkotilaista. Lapsilla on ohjelmassa tutustumista seuraan ja salibandyn saloihin. SunSäbä-alueella on tarjolla vapaata peliaikaa, MM-oheispisteitä, juotavaa ja syötävää sekä urheilukirppis! Kello 15 jälkeen alueelle voi tulla vapaasti pelailemaan ja nauttimaan tapahtumatunnelmasta. SunSäbän osalta illan kruunaa säbädisco! Ei muuta kuin peli(tanssi)kengät jalkaan ja tervetuloa paikan päälle. Tarkemman aikataulun löydät täältä.

Iltapäivällä parkkialueen valtaa SunSäbän lisäksi viimeinen Tupla+ Katusähly-kiertueen osaturnaus! Kiertue huipentuu, kun viimeiset joukkueet lunastavat paikkansa lauantaina 4.9 Vantaalla pelattaviin finaaleihin. Näillä joukkueilla on ollut koko kesä aikaa harjoitella katusählyn kikkoja, joten jännityksellä jäädään odottamaan, kuinka kovat pelit yleisölle tarjotaan. Katsotaan kenellä riittää vauhti ja taidot finaaliin saakka.

Finaali pelataan Suomi-Ruotsi maaottelun yhteydessä Vantaan Energia-areenalla jo ensi viikon lauantaina. Kesän osaturnausten voittajia on jo ilmoittautunut finaaliin, joten SM-titteleistä tullaan käymään valtaisa taistelu.

Jaa artikkeli