Joni Väisänen Hawksin toiminnanjohtajaksi

Joni Väisänen, 43, on valittu SC Hawks ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi. Hän on aloittanut tehtävässään 2.1.2023. Väisänen siirtyy Hawksiin toimittuaan yrittäjänä omassa sosiaalialan yrityksessään. Hawksin toiminnanjohtajana vuodesta 2019 toiminut Laura Luotola siirtyy työurallaan toisaalle, mutta jatkaa seurassa vapaaehtoistoimijana.

Vahvan koripallotaustan omaava Väisänen on paljasjalkainen helsinkiläinen, mutta asunut peliuransa myötä myös Turussa ja Porvoossa.

Koripallon pelaajaurallaan Pantterit oli miehen kasvattajaseura, jonka riveissä hän on voittanut junioreissa useita Suomen mestaruuksia. Miesten pääsarjatasolla hän on edustanut useampia joukkueita. Pelaajauransa Väisänen päätti jo alle 30-vuotiaana, minkä jälkeen hän on toiminut eri seuroissa taustatehtävissä niin koripallossa kuin jalkapallossakin.

Hawksin toiminnanjohtajaksi mies eksyi omin sanoin hieman sattuman kautta.

– Olin hyvälle ystävälleni sanonut, että voisi olla aika katsella vähän uusia juttuja. Olin sen verran pitkään toiminut yrittäjänä. Hänen kauttaan meni sitten tieto eteenpäin ja joku oli minua tehtävään suositellutkin. Tapasimme Hawksin puheenjohtajan Petteri Bergmanin kanssa pariin otteeseen ja sovimme millä askelmerkeillä mennään eteenpäin. Tässä sitä nyt ollaan.

Väisänen näkee seurassa todella paljon potentiaalia.

– Ensinnäkin jo fasiliteetit ja toimintaympäristö itsessään tuovat sellaiset elementit, mitä harvalla seuralla on. Lisäksi se mitä olen tähän mennessä päässyt tutustumaan seuran toimijoihin, niin täytyy todeta mukana olevan aivan huikeita ihmisiä. Monipuolista osaamista on runsaasti, minkä lisäksi he välittävät todella paljon siitä mitä tekevät.

Väistyvä toiminnanjohtaja Laura Luotola kiittää Hawksin seurayhteisöä menneistä vuosista.

– Vuodet Haukoissa ovat olleet antoisia, mutta nyt veri veti takaisin alalle, jolla toimin ennen toiminnanjohtajaksi ryhtymistä. Jatkan kuitenkin Haukkojen toiminnassa mukana vapaaehtoistoimijana, joten varmasti nähdään halleilla jatkossakin.

Lisää Hawksin uudesta toiminnanjohtajasta seuran sivuilla

Hawksin tiedotteesta
Kuva: Hawks

Jaa artikkeli