AVI on määrännyt alueellisia kokoontumisrajoituksia myös Satakunnassa ja Pohjois-Pohjanmaalla – tässä päivitetty tilanne ja toimintaohjeet

Lounais-Suomen aluehallintovirasto teki 15.11. päätöksen kieltää yli viidenkymmenen henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa Varsinais-Suomessa. Viime perjantaina (19.11.) päätöstä laajennettiin koskemaan myös Satakuntaa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto asetti samansisältöisen määräyksen Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan.

Määräys on voimassa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella 16.11.-16.12.2021, Satakunnassa 22.11.-22.12.2021 sekä Pohjois-Pohjanmaalla 26.11.-25.12.2021

Samalla viranomaiset muistuttavat, että toimijat voivat järjestää yli viidenkymmenen henkilön tilaisuuksia edellyttämällä yli 16-vuotiaalta EU:n digitaalisen koronatodistuksen esittämistä yleisötilaisuuteen pääsemiseksi.

– Jälleen kerran kärjistynyt koronatilanne saattaa aiheuttaa muillekin alueille vastaavia rajoituksia, joten liiton koronavarautumisryhmän pitää olla valmiudessa, pohtii toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta.

Salibandyliiton koronavarautumisryhmä on linjannut suosituksensa näillä alueilla järjestettäviin liiton ottelutapahtumiin ja turnauksiin.

Vaihtoehdot ovat seuraavat:

1) Yleisömäärä max. 50 kpl -> vastuu-/kotijoukkueen järjestettävä valvonta ja laskenta sisäänkäynneille

2) Kun yleisömäärä ylittää 50 henkilöä – > edellytetään koronapassia, vastuu-/kotijoukkueen järjestettävä, valvonta ja tarkistus sisäänkäynnille

3) Ottelu/t pelataan ilman yleisöä

Pelaajia, erotuomareita, toimitsijoita ja tapahtuman järjestäjiä ei lueta katsojiksi, mutta kun esim. turnaukseen osallistuvien joukkueiden pelaajia on katsomossa, heidät lasketaan yleisöksi. Tällöin heiltä voidaan vaatia koronapassia, mikäli vastuu-/kotijoukkue on näin määritellyt.

Alle 16-vuotiailta ei koronapassia velvoiteta.

Lisätietoa koronapassista (STM) täällä.

Käytännön ohjeistukset seuroille/joukkueille

– vastuu-/kotijoukkue tiedottaa turnaukseen osallistuvia joukkueita viimeistään 3 vrk ennen turnausta millainen katsomojärjestely heidän vastuuturnauksessansa on käytössä

– yksittäisissä otteluissa vastuu-/kotijoukkue vastaa tiedottamisesta

– sarjan joukkueiden yhteystiedot löytyvät palvelusivustolta

– joukkueiden yhteyshenkilöt tiedottavat asiasta oman joukkueen sisällä

Aluehallintoviranomaisten päätökset
Varsinais-Suomi
Satakunta
Pohjois-Pohjanmaa

Lue myös: AVIn tuoreilla linjauksilla ei vaikutusta salibandyn MM-kotikisoihin – ”Mahdollisimman turvallinen tapahtuma katsojille”

Liiton koronainfot: salibandy.fi/korona

Kuvituskuva: Esa Jokinen

Jaa artikkeli