Salossa odotetaan syyskuun maaotteluita jo innolla – Salibandyliitto kannustaa seuroja tapahtumayhteistyöhön

Suomen naisten salibandymaajoukkueen seuraava etappi kohti joulukuun Sveitsin MM-kisoja on Salossa ja Eerikkilässä 6.-8. syyskuuta pelattava kolmen maan turnaus, jossa vastaan asettuvat Sveitsi ja Tshekki.

Julkaistu 6.8.2019 14:03

Salossa odotetaan jo kuumeisesti tulevia huippuotteluita. Eikä ihme, sillä paikkakunnalla ei ole vielä kertaakaan aiemmin järjestetty salibandymaaotteluita. Salibandyliiton yhteistyötahona kolmen maan turnauksen järjestelyissä toimii Salon Palloilijat ja sen salibandyjaosto.

- Innoissamme odotamme jo tulevia maaotteluita ja olemme kovin otettuja, että saatiin naisten maaottelut tänne Saloon, kertoo monilajiseura Salon Palloilijoiden salibandyjaoston puheenjohtaja Sini Lundgren.

- Olemme ensimmäistä kertaa mukana tämän mittaluokan tapahtuman järjestelyissä. Maaottelut ovat meille hieno mahdollisuus tuoda salibandya esille Salossa ja samalla pääsemme kurkistamaan kulissien taakse.  

Lue myös: Naisten maajoukkueella tiivis loppuvuosi – tällä ryhmällä kohti kesän kolmatta leiriä

Suomen ottelut Salohallissa ovat perjantaina ja sunnuntaina. Ensimmäisessä ottelussa päävalmentaja Lasse Kurrosen suojatit kohtaavat Sveitsin (klo 18:30) ja toisessa klo 11:30 alkaen Tshekin.  Lauantainen Sveitsin ja Tshekin kohtaaminen klo 14:30 alkaen järjestetään puolestaan Eerikkilän urheiluopistolla.

Lipunmyynti tapahtuu SalPa:n kautta

Salon-turnauksen suurin mielenkiinto kohdistuu luonnollisesti Salohallissa käytäviin Suomen otteluihin. SalPa myy maaotteluiden ennakkoliput yksinoikeudella. Ennakkoon myynnissä ovat ainoastaan molempien (pe ja su) Salohallin otteluiden pääsylippupaketit. Päiväkohtaisia pääsylippuja saa vain ovilipunmyynnistä.

Edullisimmin Suomen ottelut näkee lunastamalla lipun etukäteen. Ennakkolippu (2 Suomen ottelua) Salon Palloilijoiden salibandyjaoston kautta maksaa aikuisilta 15 euroa ja lapsilta (7-15 -vuotiaat) 8 euroa. Alle 7-vuotiaat pääsevät tapahtumaan maksutta.

Ovelta myytävät ottelukohtaiset liput maksavat aikuiselta 15 euroa ja lapselta (7-15 -vuotiaat) 8 euroa.

Ennakkolipun voi lunastaa Salon Palloilijoiden verkkosivujen kautta täältä.

Kolmen maan turnauksen tapahtumasivu on puolestaan osoitteessa salibandy.fi/salo2019

Salossa on totuttu isoihin katsojalukuihin salibandyotteluissa ja siellä vaikuttaa aktiivinen salibandy-yhteisö. Esimerkiksi paikallisen IBK Medan miesten 2. divisioonaotteluissa katsojia on ollut parhaimmillaan pitkälti toista tuhatta.

Sini Lundgrenin mukaan SalPa tavoittelee Salon maaotteluihin 600-700 nousevaa ottelukohtaista katsojamäärää.
- Uskon tähän meillä olevan täysin realistiset mahdollisuudet ja olemme ihan aikataulussa. Suurimmat markkinointiponnistukset ovat hiljaisemman kesäkauden vuoksi vielä edessä.

- Nyt kun juniorijoukkueemme aloittelevat jälleen toimintaansa, meillä on jo valmiina erilaisia sisäisiä lipunmyyntikisoja heille. Jalkaudumme myös viikoittaiselle iltatorille ja viemme sanaa tapahtumasta ihan face to face salolaisille. Luvassa on myös somekampanjointia, hän valottaa.

Seuran vastuulla tapahtumassa on mattoalustan ja salibandykaukalon kuljetukset, asentaminen ja purkaminen, tapahtuman ennakkolipunmyynti, tapahtumahenkilöstön kokoaminen, tapahtuman turvallisuus sekä paikallinen markkinointiviestintä. Tukea tapahtuman markkinointiin antaa myös Salon kaupunki.

SalPa:n roolina järjestelyissä on myös tarjota paikallista asiantuntemusta muihin järjestelyihin, kuten ruokailujen ja kutsuvierastilaisuuksien valmisteluihin. Seuralla on myös oikeus paikalliseen yritysmyyntiin provisioperusteisesti.

Vaikka SalPan salibandyjaostolla ei ole entuudestaan ollut maaotteluiden järjestelyitä kontollaan, Lundgren luottaa kaiken sujuvan mallikkaasti ja maaotteluiden arvon mukaisesti. Vapaaehtoisia eri toimintoihin osallistuu 30-40.

- Osittain tapahtumajärjestelyt ovat meille tuttuja omista tapahtumistamme, mutta nyt kaikki tehdään vain isommin. Palavereita ja ennakkosuunnitteluahan tällainen vaatii, mutta Salibandyliiton ja etenkin Janne Bruunin tuki on ollut hienoa ja helpottanut projektiamme merkittävästi.    
 
Salibandyliitto tukee seuroja tapahtuma-
järjestelyissä monin eri tavoin
 
Salibandyliitto järjestää valtaosan huippu-urheilutapahtumistaan yhteistyössä paikallisten seurojen kanssa. Seurayhteistyön tarkoituksena on molemminpuolinen hyötyminen: seurat mahdollistavat tapahtuman rakentamisen ja usein järjestävät tapahtuman aikaisen henkilöstön, kuten toimitsijat, lipunmyyjät ja esimerkiksi tapahtumaohjauksen tukihenkilöt.

Lisäksi seurat osallistuvat tapahtuman paikallisen markkinoinnin suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä saavat mahdollisuuden hyödyntää tapahtumaa oman toimintansa, kuten kerhojen ja muun harrastustoimintansa markkinointiin.

- Salibandyliitto - paitsi mahdollistaa paikallisen, poikkeavan, lajimarkkinoinnin - maksaa seuroille kiinteän ja/tai lipunmyyntiin perustuvan rahallisen korvauksen sekä vaatettaa ja pitemmissä tapahtumissa ruokkii tapahtumahenkilöstön, kertoo tapahtumista ja fanikulttuurin kehittämisestä Salibandyliitossa vastaava kehityspäällikkö Janne Bruun.

- Lisäksi tapahtumat mahdollistavat seuran ja seura-aktiivien tapahtumaosaamisen kehittämisen. Salibandyliitto johtaa tapahtumaprojekteja ”avoimin kortein”, eli projektinhallinnan työkalut ovat vapaasti myös seuraväen nähtävissä ja jäävät seurojen hyödynnettäväksi tulevaisuudessa. Salibandyliitto myös laatii halukkaille toimintatodistuksia tehtävistä tapahtumien parissa.

Huippu-urheilun yhteistyöseuran määrittävänä kriteerinä on luonnollisesti tapahtumapaikka. Yhteistyöseuraa haetaan ensisijaisesti tapahtumapaikkakunnalta, jolloin seuran paikallistuntemus voidaan parhaiten valjastaa tapahtuman hyödyksi.

Vaikka Salibandyliiton tahtotilana on järjestää esimerkiksi maaottelutapahtumia mahdollisimman laajasti ympäri Suomen, on se käytännössä usein mahdotonta, koska tapahtumakonseptien kansainvälisissä sopimuksissa on varsin tarkat määritelmät pelipaikkakuntien kriteereiksi.

- Jokaiselle maaottelutapahtumakonseptille on mm. määritelty omat kansainväliset saapumiskaupunkinsa, josta eteenpäin tapahtumajärjestäjä, eli Salibandyliitto, vastaa joukkueiden kuljetuskuluista. Joissakin sopimuksissa on myös määritelty päivittäiset maksimimatkustusajat, joka usein rajaa paikkakuntia kauempana saapumiskaupungeista ulos tapahtumapaikkana, Bruun avaa tapahtumien reunaehtoja.

Lähestyvänä syksynä pelataan naisten syyskuun Salon ja SalPan kanssa järjestettävien naisten maaotteluiden lisäksi miesten ja alle 19-vuotiaiden poikien Euro Floorball Tourin turnaus 8.-10. marraskuuta. Turnaus pelataan kolmella paikkakunnalla, joista Hämeenlinnassa perjantaina 8.11. on yhteistyöseurana Steelers ja Tampereen ottelupäivänä lauantaina 9.11. Classic. Vantaan, sunnuntain 10.11., ottelupäivän seurayhteistyöneuvottelut ovat vielä kesken.

Tapahtumien seurayhteistyön keskiössä on seuran hyötyminen projektista ja tapahtumasta. Mikäli periaatteelliset tapahtuman lainalaisuudet sallivat, tehdään päätökset seuran etuja ajatellen.

Mikäli seurallanne on kiinnostusta järjestää yhteistyössä Salibandyliiton kanssa huippu-urheilutapahtuma paikkakunnallanne, kriteereistä ja tulevista tapahtumista kertoo tarkemmin Salibandyliiton tapahtumien ja fanikulttuurin kehityspäällikkö Janne Bruun.

Lisätietoja tapahtumajärjestelyistä
Janne Bruun, kehityspäällikkö (tapahtumat ja fanikulttuurin kehittäminen)
puh. 0400 529 036
sposti: janne.bruun(at)salibandy.fi

CraftEerikkiläLIDLOsuuspankkiSuveraSubwayTeho sportTupla+UnihocVeikkausVW-HyötyautotBiokia
Fais est. 1993TalgrafStadium

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Tallennettavista tiedoista voit lukea tietosuojaselosteesta.