Marraskuun Euro Floorball Tour -maajoukkueturnaus kolmella paikkakunnalla

Hämeenlinna, Tampere ja Vantaa isännöivät miesten ja alle 19-vuotiaiden poikien Euro Floorball Tour -turnausta marraskuun 8.-10. päivä. Kolmipäiväisen turnauksen yhteydessä käynnistyy myös Helsingissä järjestettävien MM2020-kotikisojen lipunmyynti.

Julkaistu 10.6.2019 14:00

Tapahtuman avauspäivänä, perjantaina 8.11., pelataan Ruotsin ja Sveitsin sekä Suomen ja Tshekin väliset kohtaamiset Elenia Areenalla, Hämeenlinnassa. Arkitapahtuma mahdollistaa yhteistyön hämeenlinnalaisten koulujen kanssa ja Salibandyliitto, yhdessä järjestäjäkumppanin Steelersin kanssa onkin kutsunut kaikki Hämeenlinnan alakoulut seuraamaan aamupäivän otteluita.

- Hämeenlinna on vahva salibandykaupunki, lajin suosio on viime vuosina kasvanut ja salibandy on yksi kaupungin harrastetuimpia lajeja tällä hetkellä sekä kilpa- että harrastusmielessä, kertoo Hämeenlinnan kaupungin liikuntapäällikkö Päivi Joenmäki.

Lauantaina 9. marraskuuta urakoidaan neljä maaottelua Tampereella, Tampere Areenalla. Suomi kohtaa Tampereella Sveitsin joukkueet. Vaikka tamperelaisedustus onkin ollut vahva hallitsevan maailmanmestarin joukkueessa, ei miesten maaotteluita ole pelattu Tampereella sitten kevään 2013.
 
- Upeaa saada miesten maajoukkue Tampereelle reilun kuuden vuoden tauon jälkeen. Toivottavasti joukkueessa on marraskuussakin mukana taas useita Mansen ja Familyn omia poikia, kuvailee tunnelmiaan järjestäjäkumppanin, Classicin, toiminnanjohtaja Pasi Peltola.

Turnaus huipentuu sunnuntaina 10.11. Vantaan Energia Areenalla salibandymaailman legendaarisimpaan maaotteluun Suomi-Ruotsi. Näin ollen Suomi-Ruotsi salibandymaaottelu tekee ”paluun kotiin” parin vuoden tauon jälkeen. Vantaalla pelaa ensi kaudella kaksi miesten Salibandyliigajoukkuetta, kun EräViikinkien seuraksi korkeimmalle sarjatasolle nousi Tiikerit. Salibandybuumi orastaa Vantaalla ja odotukset myös maaotteluiden suhteen on asetettu korkealle.

- Tämä on erinomainen noste vantaalaiseen salibandykauteen. Kuumempaa kamppailua ei voisi olla kuin Suomi-Ruotsi, toivottavasti tunnelma välittyy myös Tiikerit-EräViikingit-paikallispeleihin. Jos salibandyväki ei nyt lähde liikkeelle, niin sitten ei koskaan, fiilistelee Vantaan liikuntajohtaja Veli-Matti Kallislahti.

EFT-turnaus käynnistää MM2020-kotikisojen lipunmyynnin

Kansainvälisen kilpailukalenterin mukaisesti marraskuun EFT-turnaus on viimeinen kerta, kun Suomen miesten maajoukkue pelaa kotimaassaan ennen joulukuussa 2020 järjestettäviä MM-kotikisoja.

Tulevan kolmipäiväisen tapahtuman aikana tullaan testaamaan muun muassa vapaaehtoisorganisaatiota sekä ohjelmatuotannon osia. Kolmen tapahtumapaikkakunnan ”3-tien road show” tukee myös MM-kotikisojen markkinointia laajemmalle kohderyhmälle. Paljon odotettu MM-kisojen lipunmyyntikin alkaa tapahtuman yhteydessä

- Hienoa, että voimme tarjota näin mielenkiintoisen maaottelutapahtuman faneille vielä tämän vuoden puolella. Samalla pystymme jo rekrytoimaan ensimmäisiä innokkaita vapaaehtoisia kotikisoihin sekä luomaan MM-kisafiilistä halliin”, kertoo MM-kisojen tapahtumajohtaja Hanne Pirkola.

Kuluttajalipunmyynti alkaa elokuussa,
seuralipunmyynti jo ennen kesälomia

- Kolmen eri paikkakunnan tapahtuma mahdollistaa kunkin tapahtumapäivän myymisen omalle kohderyhmälleen. Toki kolmen eri paikkakunnan road show kasvattaa joitakin logistisia kustannuksia, mutta suurempi myyntiodottama mahdollistaa myös panostuksen ohjelmatuotantoon. Luvassa on huippulaadukkaat urheiluviihdetapahtumat, lupaa tapahtumasta vastaava, Salibandyliiton tapahtumien ja fanikulttuurin kehityspäällikkö Janne Bruun.

Tapahtuman lipunmyynti alkaa elokuun puolivälissä, mutta seurat sekä niiden joukkueet pääsevät ostamaan ryhmille räätälöityjä seuralippuja jo kesäkuusta alkaen.

- Seuraliput sekä myöhemmin lanseerattavat faniliput ovat tapahtuman edullisimmat pääsyliput. Lippujen hinnoittelussa haluamme huomioida erityisesti pienimmät, esikuviaan ja lajivalintojaan muodostavat lapset, joille on tarjolla huippuedulliset liput aivan taskurahalla. Lasten ja aikuisten lippujen väliin on luotu uusi lippukategoria nuorisolippu, jonka kanssa samassa hintakategoriaan kuuluvat opiskelijoiden, eläkeläisten ja varusmiesten liput, avaa pääsylippujen logiikkaa kehityspäällikkö Bruun.

Pääsylippujen hinnat
Hämeenlinna 8.11. ja Tampere 9.11.
Lippupisteen verkkokauppa & myyntipisteet (aukeaa elokuussa)
Peruslippu: 22€
Nuoret (11-19 v.): 14,50€
Opiskelijat & eläkeläiset: 14,50€
Lapset (4-10 v.): 6,50€
Pyörätuoli: 14,50€

Seuraliput*  (TILAA SEURALIPPUJA)
Peruslippu: 15€
Nuoret (11-19 v.): 8,50€
Opiskelijat ja eläkeläiset: 8,50€
Lapset (4-10 v.): 5€

* Tilataan Salibandyliitosta/yhteistyöseurasta lomakkeella, aukeaa kesäkuussa 2019. Ryhmälippu, minimitilaus 10 lippua.

Vantaa 10.11.
Lippupisteen verkkokauppa & myyntipisteet (aukeaa elokuussa)
Peruslippu: 25€
Nuoret (11-19 v.): 16,49€
Opiskelijat ja eläkeläiset: 16,49€
Lapset (4-10 v.): 6,50€
Pyörätuoli: 16,49€

Seuraliput* (TILAA SEURALIPPUJA)
Peruslippu: 15€
Nuoret (11-19 v.): 8,50€
Opiskelijat ja eläkeläiset: 8,50€
Lapset (4-10 v.): 5€

* Tilataan Salibandyliitosta/yhteistyöseurasta lomakkeella, aukeaa kesäkuussa 2019. Ryhmälippu, minimitilaus 10 lippua.

Otteluohjelma*:
Perjantai 8.11.2019 – Elenia Areena, Hämeenlinna
10:00 Ruotsi U19 – Sveitsi U19
12:45 Ruotsi M – Sveitsi M
16:15 Suomi U19 – Tshekki U19
19:00 Suomi M – Tshekki M

Lauantai 9.11.2019 – Tampere Areena, Tampere
10:15 Tshekki U19 – Ruotsi U19
13:00 Suomi U19 – Sveitsi U19
16:00 Suomi M – Sveitsi M
19:00 Tshekki M – Ruotsi M                

Sunnuntai 10.11.2019 – Vantaan Energia Areena, Vantaa
9:15 Sveitsi U19 – Tshekki U19
12:00 Sveitsi M – Tshekki M
14:45 Suomi U19 – Ruotsi U19
17:30 Suomi M – Ruotsi M

*Otteluohjelma on alustava ja muutokset ovat mahdollisia.

EFT 2019 -tapahtumasivulle tästä.

Suomi-Ruotsi

Kuva: Juhani Järvenpää

CraftEerikkiläLIDLOsuuspankkiSector AlarmSokos HotelsSubwayTeho sportTuplaUnihocVeikkausViking LineVW-HyötyautotXZ
Fais est. 1993TalgrafStadium

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Tallennettavista tiedoista voit lukea tietosuojaselosteesta.