Missä mennään naisten huippusalibandyssa? – Huippu-urheilujohtaja ja päävalmentaja ottavat kantaa

Suomi jätettiin pronssille naisten MM-kisoissa ja SB-Pro palasi Champions Cupista voitoitta.

Julkaistu 29.1.2020 12:44

Suomen naisten maajoukkueen laimeat esitykset naisten MM-kisoissa joulukuussa ja SB-Pron neljäs sija Champions Cupissa tammikuussa herättivät vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa suomalaisen naissalibandyn tilasta.

Pyysimme Salibandyliiton huippu-urheilujohtaja Jarkko Rantalaa ja naisten maajoukkueen päävalmentaja Lasse Kurrosta avaamaan näkemyksiään missä tällä hetkellä mennään suomalaisessa naissalibandyssa kärjen osalta. 

Naisten MM-kisat kuin Champions Cup olisivat voineet sujua suomalaisilta paremminkin. Nyt pölyn hiukan laskeuduttua, minkälaisia havaintoja olette tehneet. Miksi emme suoriutuneet toivotulla tavalla?

Jarkko Rantala (JR): – Ihan selvästi molemmissa turnauksissa meillä oli fyysisesti haasteita pärjätä kärkimaita vastaan etenkin lajiominaisuuksissa, kuten suunnanmuutokset, nopeus ja kamppailupelaaminen. TOP4- maiden maajoukkueet ovat fyysisesti erittäin vahvoja ja etenkin Sveitsillä tästä oli selvä etu suhteessa Suomeen. Sama näytti olevan Sveitsin ja Tshekin mestareiden osalta suhteessa SB-Prohon. Todennäköisesti sama tilanne olisi ollut myös ruotsalaista Täbya vastaan.

Lasse Kurronen (LK): – Mielestäni myös ihan pelaamisessa oli haasteita, ainakin ajoittain. Esimerkiksi MM-kisoissa puolustuspelissä pystyimme rakenteen kautta pienentämään tilan ja ajan vaatimusta, mutta tekemistä on vielä 1 vs. 1 -tilanteiden puolustamisessa.

– Meille tehtiin kärkipeleissä ihan liikaa maaleja tilanteista, joissa puolustustilanne oli viisikkotasolla hallussa, mutta hävisimme 1 vs. 1 -tilanteen puolustusroolissa suhteessa vastustajan hyökkääjän hyvyyteen. Kysymys on sekä fyysisestä kyvystä että taidosta. Fysiikan parantamisen lisäksi meidän tulisi löytää arkeen enemmän vaatimustasoa puolustuspelaamiseen, esimerkiksi pelaamalla enemmän poikien kanssa.

JR: – Itselleni mieleeni tulee ero miesten ja naisten maajoukkueiden välillä. Miehissä olemme päässeet tilanteeseen, että (Petteri) Nykyn ei tarvitse valita maajoukkueeseen kaikkia lajiin tiukasti panostavia urheilijoita, vaan hän voi/joutuu jättämään heitä joukkueen ulkopuolellekin. Naisissa ei taida vielä olla liiaksi huippu-urheilijoita, kun otetaan huippu-urheilijan määrittelyssä muitakin lajeja vertailuun.

Miten huippu-urheilijoiden määrää saadaan kasvatettua?

JR: – Kaikkihan lähtee urheilijan motivaatiosta. Voittaminen ei tapahdu sattumalta, vaan vaatii uhrauksia. Meillä on kovat tavoitteet ja toivottavasti löydämme riittävästi pelaajia, jotka ovat valmiita panostamaan urheilijanelämään 24/7 ja tekevät arkivalinnat sen ehdoilla.

– Jos näitä pelaajia löytyy 25-30, niin silloinhan meillähän olisi jo pieni kilpailutilanne päällä, mikä olisi hieno asia. Pohjimmiltaan lienee kysymys on, miten saamme urheilijamme ymmärtämään, että nykyinen taso maajoukkueeseen pääsyyn ei riitä menestymään kansainvälisessä kilpailussa eli voittamaan MM-kulta.

– Meidän pitää rakentaa urheilijoiden toimintakentästä niin mielekästä, että se ruokkii urheilijoiden halua mitata omaa huippupotentiaaliaan. Kaikki tietävät, että pelaajat kuitenkin syntyvät seurojen työn avulla, jota maajoukkueet voivat vain buustata ja tukea. Seuroissa tulisi huolehtia, miten parhaiden pelaajien arkiympäristö, vaatimustaso ja harjoittelun ohjelmointi varmistetaan.

– Tällä hetkellä meillä on riski, että kärkipelaajien haaste ei ole riittävän kova, jos he harjoittelevat esimerkiksi vain naisten liigajoukkueen mukana yhteisen ohjelman mukaan. Ymmärrän arkivalmennuksen haasteen seuroissa resurssien suhteen, mutta kehittämällä liigajoukkueiden kärkipelaajien harjoittelua (niiden, joilla on halua ja motivaatiota itsensä kehittämiseen), pystyvät seurat kehittämään yhä paremmin menestyviä joukkueita. Näen tässä win-win-tilanteen niiden seurojen osalta, jotka haluavat panostaa ja kehittää naisten liigajoukkuetta.

LK: – Jarkolta hyviä pointteja arjen haasteista. Kun seuraava tavoite on voittaa maailmanmestaruus 2021, niin arkitekeminen on tietysti ihan avainasemassa. Mutta ajattelen myös pelillisen haasteen olevan tällä hetkellä liigassa vähän vajaa, ainakin jos ajatellaan kaksinkamppailuja, sekä ajan ja tilan vaadetta.

– Yksi konkreettinen uudistus voisi olla naisten pelaamisen salliminen esimerkiksi B- tai C-pojissa vähän seurasta ja sarjatasosta riippuen. Nykyiset säännöt eivät käsittääkseni tätä mahdollista. Tätä kautta saataisiin maajoukkuepelaajille lisää vaativampia pelejä ja harjoituksia. Kun yksilöiden kyky kehittyy pelata yhä nopeammassa tempossa, niin myös liigan taso nousee. Tietysti maajoukkuepelaajat pelaavat ensisijaisesti Salibandyliigaa, mutta tukitoimia ja lisähaastetta olisi hyvä seuroissakin pohtia.

 – Painotamme usein tyttöjunioreissa pelaamista poikien kanssa kehittävänä. En oikein näe, miksei tätä tukitoimintoa voisi jatkaa niin kauan kuin pelaaja on motivoinut kehittymään. Tiedän, että monet liigajoukkueet pelaavat säännöllisesti harjoituspelejä poikia vastaan, mutta kärkiyksilöiden kehittämisen kannalta voisi olla järkevämpää siirtää heidät toisinaan pelaamaan poikien ympäristöön.

Haasteita on siis fysiikassa ja yksilöiden kyvyssä puolustaa 1 vs. 1 -tilanteita. Miten on hyökkäyspelaamisen laita? Onko se hyvässä ”formussa”?

LK: – On meidän hyökkäyspelaamisessakin omat haasteensa. Ihan ensimmäinen asia, mitä meidän täytyy lähteä kehittämään ja vahvistamaan, on naisten maajoukkueen peli-identiteetti. Osoitimme esimerkiksi MM-kisoissa Ruotsia vastaan, että meiltä löytyy kykyä pelata taktisesti laadukasta salibandya, mutta selkänojaksi tarvitaan vahvempi peli-identiteetti sekä puolustus- että hyökkäyspeliin, jota maajoukkueen leirityksissä harjoitellaan.

JR: – Olin Eerikkilässä seuraamassa vuoden 2018 kesän 1. leiriänne, kun lähditte jumppaamaan joukkueen pelaajien kanssa pallollista peliä Bratislavan MM2017-kisojen kokemusten kautta. Jo syksyllä 2018 Porvoossa näkyi tuoreempi filosofia Ruotsi-ottelussa. Valitettavasti ette saaneet prosessia kehittymään lineaarisesti, vaan esimerkiksi Sveitsi-pelissä MM-kisojen alkusarjassa tuli paha kyykkäys. Ja Ruotsi-pelissä taas saitte näkymään yhdessä tekemäänne työtä pallollisessa pelissä, mutta varmasti hyökkäyspelaamista pitää kehittää vielä kovasti.

Miten naisten maajoukkueen hyökkäyspelaamista aiotaan kehittää?

LK: – Hyökkäyspelin osalta se tarkoittaa monipuolisuutta ja etenkin pitkien hyökkäyksien ja hyökkäyspäänhyökkäyspelaamisen pelaamista. Tähän tarvitaan rohkeutta pelata pallon kanssa, sekä teknistä taitoa, pelin ymmärtämistä ja fysiikkaa. Suora hyökkäys on pelaajalle aina helpompi ratkaisu.

– Tarvitaan muutos peli-identiteettiin ja toivoisin näkeväni tätä enemmän myös liigatasolla. Pitkien hyökkäyksien pelaamisessa oli meillä haasteita MM-kisoissa ja tämä sama haaste näkyi SB-Pron osalta Champions Cupissa. Tietysti tarvitsemme myös nopeita hyökkäyksiä etenkin tilanteenvaihdoissa, ja tätähän esimerkiksi SB Pro on pystynyt hyödyntämään tehokkaasti kotimaan liigassa.

– Kuitenkin kansainvälisellä huipulla tulee kyetä monipuolisempaan pallolliseen peliin, johon kuitenkin näen meidän kärkipelaajien taitotason riittävän, joten tämä asia on nyt meidän valmentajien työlistalla saada opetettua pelaajille. Tästä on tarkoitus järjestää liigavalmentajien kanssa laajempi keskustelu kevään huippu-urheilupäivillä.

– Pelaajien taitotaso kehittyy oikeaan suuntaan ja kärjen osalta tilanne alkaa olla jo ihan hyvä. Kun taitotaso on kohdallaan, meillä on mahdollisuudet havainnoida myös kansainvälisessä pelitempossa. Tällöin tarvitaan valmentajia kehittämään pelaajien päätöksentekokykyä, jotta joudumme pelaamaan mahdollisimman vähän pakotettuja ratkaisuja ja syöttämään ahtaaseen. Painipeliä meidän ei kannata hyökkäyspelin osalta tavoitella, mutta tämän päivän huippusalibandyssa se on kuitenkin väistämätöntä ja täytyy myös olla tarkkana, ettei hyökkäyspelimme on liian varmistelevaa ulkokehällä pyörimistä.

– Kun tila ja aika pienenee, pallollisen pelaajan tulisi kyetä hallitsemaan pelitilaa ympärillään eli olla ”isona”, pitää vastustaja selustassa ja pyrkiä liikkumaan sovitun taktiikan mukaisesti. Kansankielellä tätä kutsutaan pallon suojaamiseksi ja esimerkiksi Ruotsin Moa Tschöp osaa tämän erinomaisesti. Hänellä on harvoin kova kiire, vaikka selkään annettaisiin kovakin paine, sillä hän hallitsee pelitilan erinomaisesti.

JR: – Hyvää pohdintaa Lasselta. Tietysti seurajoukkueiden pelitapa vaikutta myös pelaajien kehittymiseen. Jos haluat pelata pallonhallintapeliä, niin samaa peliä pitäisi pelata myös seuroissa, vaikka pallonhallinnan sisällä olisikin vähän erilaisuutta.

– Tarvitsemme erilaisuutta suomalaisessa salibandyssa, mutta pelin evoluutio on edennyt asteelle, jossa pelkällä vastahyökkäyspelaamisella on tosi vaikea menestyä. Jos haluamme nousta pelissä sattumien yläpuolelle on meidän kehitettävä ns. hidas hyökkäys paremmaksi kuin vastustajan organisoitu puolustaminen.

– Vastahyökkäysten saaminen on aina myös vastustajasta riippuvainen. Kaikki joukkueet ovat niin huolellisia pallon kanssa, sekä osaavat huolehtia viisikon rakenteesta ja antavat äärimmäisen kovan takapaineen, että ilmaisia vastahyökkäyspaikkoja ei juurikaan tule. Yli- ja alivoimapelaaminen ovat myös tärkeitä osa-alueita, mutta jäähyjä tulee kansainvälisissä peleissä aika maltillisesti ja olemme aina niiden saamisessa ainakin osittain tuomariparin tulkintojen varassa.

– Hitaita hyökkäyksiä, sitä vastoin tulee joka pelissä erittäin paljon. Ja kun pallo on meillä, niin olemme silloin vallankahvassa ja määräämme pelin kulkua. Toki vastustaja voi yrittää rikkoa sitä ja ohjata pelinvirtausta pallottomana, mutta aina lopullinen valta on pallonhallinnan omaavalla joukkueella. Jos hidas hyökkäys voittaa puolustuksen, olemme nousseet sattumien yläpuolelle voittoa tavoitellessamme.

– Pelitapa asettaa pelaajille ison haasteen, mutta haluamme olla ilman sattumia maailman parhaita. Miesten maajoukkue jo osoitti niin MM-finaalissa kuin marraskuun EFT-pelissä Ruotsia vastaan pallonhallinnan ja hyökkäämisen merkityksen pelkän pallolla puolustamisen sijaan.



Paljon on tullut asiaa kansainvälisen pelistä vaatimuksista ja fysiikasta. Millaisena näette kotimaan Salibandyliigamme ja etenkin uudistukset (NLA ja NLB)?

JR: – Sarjauudistus vaikuttaa puolen kauden perusteella hyvältä muutokselta ja sarjan sisäiset tasoerot ovat pienentyneet. Parhaat joukkueet pelaavat enemmän pelejä vastakkain, mikä nostaa sarjantasoa pidemmällä aikavälillä, kun samalla huolehdimme arkivaatimustasosta. Uskon niin NLA:ssa kuin NLB:ssä olevan suurimman osan peleistä, joissa voittaminen vaatii voittavalta joukkueelta laadukasta suorittamista omaan rutiinitasoon nähden. Tämähän ohjaa suoraan entistä parempaa arkitekemiseen, jos haluaa sarjassa pärjätä.

LK: – Komppaan Jarkkoa sarjojen tasaisuudesta, toki onhan meidän nähtävä sarjoja vähän pidempään kuin vain puoli vuotta. Yhtenä asiana sarjan kehittämiseksi ja ennen kaikkea pelaajien kehittämiseksi kohti kansainvälisiä pelejä, olen pohtinut meidän erotuomarilinjaamme.

– Meillähän on oikeasti tosi hyviä tuomareita. Ongelma on mielestäni, että meidän sarjassamme vihelletään liian ”oikeasti”, kun muualla on isommat toleranssit viheltämisessä. Tässä tapauksessa annamme tuomarilinjassa valitettavasti muille kärkimaille tasoitusta. Mielestäni Salibandyliigassa pitäisi sallia ehdottomasti fyysisempää. Peli on Ruotsin liigassa muutenkin nopeampaa, mutta myös tuomarilinjaltaan sallivampaa.

– Champions Cupin perusteella näin on myös Sveitsissä ja Tshekeissä. Painotamme koko ajan maajoukkueen suunnalta fyysisempää peliä ja esimerkiksi kansainvälisen pelin kamppailuvaatimuksia, mutta sekä näkemäni että saamani palautteen perusteella meidän tuomarilinjamme ei pysty tätä tällä hetkellä optimaalisesti tukemaan.

JR: – Hyvä pointti Lasselta. Vallitsevalla tuomarilinjalla on iso merkitys mihin suuntaan pelaajat kehittyvät. Juttelin asiasta Mika Strömbergin kanssa, joka on pitkään valmentanut Suomessa ja edelleenkin sanojensa mukaan seuraa tiivisti pelejä Ruudun kautta. Mikki taitaa nyt olla jo viidettä kautta Sveitsissä ja on hyvin perehtynyt sarjojemme erilaisuuteen.

– Hänen näkemyksensä mukaan meidän tarkempi tuomarilinjamme antaa pelaajien taidolle hyvin tilaa, mutta eivät opeta käyttämään taitoa kovassa fyysisessä paineessa, joka taas Sveitsissä on ihan perusedellytys pelaamiseen. Samoin hän näkee, että sallivampi tuomarilinja helpottaa fyysisesti pelin rikkomista, joka vastaavasti nostaa vaatimustasoa koko sarjan fyysisyydelle. Strömberg oli kovasti sitä mieltä, että Sveitsin 5-6 parasta joukkuetta pelaisivat uskottavasti Suomessa mitaleista ja suurin ero tulee kärkijoukkueiden kärkipelaajien fysiikassa. Taidossa olemme hänen mielestään sveitsiläisiä edellä.

LK: – Olen Strömbergin ajatuksiin taipuvainen yhtymään omien kokemusteni myötä. Samoin olen tuosta taidosta täsmälleen samaa mieltä. Kun olen katsonut meidän tyttöjen pelaamista esimerkiksi Tshekissä, niin onhan siellä tosi paljon niin teknistä taitoa kuin pelaamisen ymmärrystä. Tyttöjen U19-maajoukkue näyttää olevan myös erittäin hyvin liikkuva ja urheilullinen, eli niiltä osin olen tosi luottavainen meidän tulevaisuudestamme.

– Mutta laittaa miettimään, missä ympäristössä he jalostavat osaamistaan, riittääkö siihen pelkät maajoukkuepelit? Vai saammeko myös sarjaamme kehitettyä palvelemaan myös pelaajakehitystä kansainvälisiä pelejä ajatellen.

Kiitos vuolaasta keskustelusta! Lopuksi saatte lähettää vielä lyhyet terveiset salibandyväelle.

JR: – Kentällä tehdään vuorenvarmasti töitä kovasti niiden rajoitteiden puitteissa, mitä laji ja sen resurssit meille asettavat. Haastaisin kuitenkin meitä kaikkia kehittämään omia toimintojamme ja vaatimustasoamme, kun puhumme huippusalibandysta.

– Jos haluamme pysyä kansainvälisessä kilpailussa mukana, on meidän kaikkien tehtävä huomenna paremmin hommia kuin tänään on sitten kysymys Salibandyliiton valmennuksesta vastaavista toimihenkilöistä, seuraihmisistä tai pelaajista. Siteeraan loppuun melko viisaana miehenä tunnettua Albert Einsteinia: ”Ainoa hulluuden muoto on tehdä asioita samalla tavalla ja toivoa erilaista lopputulosta”.

LK: – Tiedostan, että maajoukkuevalmentajan rooli voidaan joskus kokea vähän kriittisenä ”sivusta huuteluna”. Jaksan kuitenkin uskoa, että meillä on seurakentän kanssa yhteinen intressi kehittää pelaajista parempia ja sitä kautta parempaa Salibandyliigaa. Lupaan ensi syksynä kiertää kaikki NLA:n joukkueet seurakäynnein ja myös NLB:n valmentajien kanssa käydään palaverit joko kasvotusten tai Teams-palaverina.

Lue myös:
Huittisissa huippusalibandya syyskuussa - Suomen naiset ja U19-tytöt kohtaavat Ruotsin
Suomen naiset Ruotsia vastaan lähes joulukuun MM-ryhmällä



Kuvat: Mika Hilska, Ville Vuorinen, Michael Peter, Fabrice Duc ja Martin Flousek

CraftEerikkiläLIDLOsuuspankkiSuveraSubwayTeho sportTupla+UnihocVeikkausVW-HyötyautotBiokia
Fais est. 1993TalgrafStadiumTallinkSponsor InsightEversheds Asianajotoimisto

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Tallennettavista tiedoista voit lukea tietosuojaselosteesta.