Huittisissa huippusalibandya syyskuussa - Suomen naiset ja U19-tytöt kohtaavat Ruotsin

Syyskuun 5.-6. päivä nähdään Huittisten Tahto Areenalla ja Eerikkilän urheiluopistolla salibandya maailman huipulta, kun Suomen naiset ja alle 19-vuotiaat tytöt iskevät yhteen tuplamaaotteluissa.

Julkaistu 22.1.2020 15:52

Kyseessä on kaikkiaan neljän maaottelun kimara, jonka lauantaiset kohtaamiset pelataan Huittisissa ja uusinta nähdään sunnuntaina Eerikkilän urheiluopiston suojissa.

Samalla maajoukkuetason salibandya viedään jälleen uudelle paikkakunnalle. Porin seutukuntaan kuuluvassa Huittisissa ei ole vielä tätä ennen pelattu salibandymaaotteluita. Yhteistyötahona lauantain otteluiden järjestelyissä toimii paikallinen salibandyseura SBS Rupu.

Pelipaikkana Huittisissa on vuosi sitten avattu Tahto Areena, jonka lehtereille mahtuu noin 700 katsojaa. Katsomokapasiteettia koeteltiin viime vuoden lokakuussa, jolloin siellä pelattiin miesten Salibandyliigan ottelu Classic-TPS 672 (ylempi kuva) silmäparin edessä. Tuosta tapahtumasta sai alkunsa myös maaotteluiden järjestäminen paikkakunnalla.

– Liiton edustajia oli tuolloin paikalla ja siitä virisi sitten ajatus naisten ja tyttöjen maaotteluiden järjestämisestä täällä, kertoo jo parikymmentä vuotta salibandylle vapaa-aikansa uhrannut seura-aktiivi ja puuhamies Heikki Hakala.

Hakalan mielestä naisten ja tyttöjen maaottelut sopivat erityisen hyvin Huittisiin.

– Naissalibandysta seuramme parhaiten tunnetaan ja naisten urheilu on muutoinkin ykkösjuttu kaupungissamme, kun LP-Vampula pelaa naisten lentopallon Mestaruusliigassa.

Ei siis ihme, että SBS Rupun puolella tulevaa tapahtumaa odotetaan innolla.

– Innokkaita järjestelyihin löytyy varmasti. Viime lokakuun liigaottelun järjestelyt toimivat käsittääkseni moitteita ja siitä saatiin hyvää kokemusta myös maaotteluita varten. Kun liitonkin tukea on tarjolla, niin maaottelut voivat jopa helpompi urakka kuin taannoinen liigaottelu, Hakala tuumii.

– Huittisissa ja sitä ympäröivällä alueella on vahvoja salibandyperinteitä. Alueelta on noussut monia lajin huippupelaajia aina maajoukkueisiin asti. Siellä on vahva ymmärrys ja arvostus huippusalibandya kohtaan. Luotan, että halliin tullaan saamaan hyvä meininki, kertoo Salibandyliiton huippu-urheilujohtaja Jarkko Rantala.  

Nykypelaajista Classicin ja maajoukkueen runkopelaajiin kuuluva Sanni Nieminen on SBS Rupun kasvatti salibandykerhoikäisestä lähtien. Punkalaitumelta kotoisin oleva ex-maajoukkuekapteeni Nina Rantanen aloitti liigauransa SBS Rupussa kuten myös kokemäkeläislähtöinen Katri Luomaniemikin. Miesten puolella Huittisten tunnetuimmat salibandytaiturit ovat Stenforsin veljekset Lauri ja Mikko sekä Mikael Lax.

SBS Rupulla on noin 200 jäsentä 11 joukkueessa nuorimpien ollessa 2014-syntyneitä lajikerholaisia. Naisten edustusjoukkue pelaa tällä hetkellä 2. divisioonassa ja miesten vastaava 3. divisioonassa.

Jälkimmäiset maaottelut pelataan sunnuntaina Eerikkilän urheiluopiston viime syksynä valmistuneessa salibandyhallissa. Avajaisia vietettiin 7. syyskuuta ennen naisten 3-maan turnauksen Tshekki-Sveitsi-ottelua. 

– Hienoa että saimme Ruotsin kanssa sovittua tuplamaaottelusta myös naisten osalta, sillä nykyiseen sopimukseen on kirjattu vain yksi ottelu. Näin saamme naisten maaottelun myös Huittisiin, Jarkko Rantala myhäilee.

Tapahtuman tarkempi otteluohjelma julkaistaan myöhemmin.

Eerikkilän salibandyhalli

Kuvat: Anssi Koskinen ja Jarmo Koskela

CraftEerikkiläLIDLOsuuspankkiSuveraSubwayTeho sportTupla+UnihocVeikkausVW-HyötyautotBiokia
Fais est. 1993TalgrafStadiumTallinkSponsor InsightEversheds Asianajotoimisto

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Tallennettavista tiedoista voit lukea tietosuojaselosteesta.