Video: "Ulkokenttä on Seinäjoen suosituin kesäliikuntapaikka"

Seinäjoki on ulkoalustapelaamisen pioneeri. Paikallisen koulun pihalla ulkokenttä on ollut jo vuodesta 2005 asti.

Seinäjoella ulkokentän hankintaan päädyttiin koulun pihasuunnitteluun liittyvän pohdinnan kautta piha olisi mahdollisimman monipuolisessa liikuntakäytössä ja kaikkien saatavilla. Lopulta koulun pihalle hankittiin myös ulkoalusta kaukaloineen ja maaleineen.

Seinäjoen kokemuksia voi pitää malliesimerkkinä ulkoalustan hyödyntämisessä.
– Koululiikunnassa ulkokenttä on osana liikuntasuunnitelmaamme. Käytämme ulkokenttää tietyt viikot keväällä ja syksyllä. Kesäisin kenttä on sitten joukkueiden vahvassa harjoituskäytössä. Meillä on silloin koulumainen lukujärjestys, jonka mukaan eri joukkueilla on harjoitusvuoronsa, kertoo liikunnanopettaja ja Seinäjoen Peliveljien pitkäaikainen valmentaja Tommy Koponen.

Harjoitusaikojen jälkeen ulkokenttä on kenen tahansa kuntalaisen ilmaisessa käytössä.
– Kun keli on hyvä, niin on erittäin harvinaista, etteikö ulkokentällä olisi joku junnu tai vanhempikin laukomassa. Uskaltaisin väittää, että ulkokenttä on Seinäjoen kesäliikuntapaikoista kaikista käytetyin, Koponen kertoo.

Alla olevalla videolla Seinäjoen salibandyn vahva vaikuttaja Tommy Koponen kertoo tarkemmin ulkokentän tarjoamaista mahdollisuuksista.

Ulkopelaamista on esitelty laajalti kuluvana kesänä Salibandyliiton SunSäbä-kiertueella. SunSäbä on lähiliikunnan olosuhdetyötä, joka haluaa rohkaista ja innostaa kaikkia Suomen kuntia rakentamaan lisää lähiliikuntapaikkoja kaikenikäisiä liikuttamaan. Lähiliikuntapaikaksi soveltuu erinomaisesti helposti koottava, huollettava ja siirrettävä Multisport-alusta. SunSäbä ei aja vain salibandyn etua,
vaan sama alusta sopii lähes lajiin kuin lajiin.
 
Tutustu SunSäbään tarkemmin täällä.

Kesää ja SunSäbä-kiertuetta on vielä jäljellä. Ulkoalustapelaamiseen voi tutustua vielä seuraavilla paikkukunnilla:

SunSäbä 2018

14.8.2018 Upinniemi Sotilasjuoksu
16.-17.8.2018 Tuusula  ohjelma
18.8.2018 Vaasa Tapahtumapäivä Prisman piha, ohjelma
18.8.2018 Porvoo PSS Tapahtuma, ohjelma
19.-20.8.2018 Laitila Harrastemessut, ohjelma
22-23.8.2018 Pirkkala Pirkat Show, ohjelma
24.-25.8.2018 Salo Superlauantai, ohjelma
24-25.8.2018 Espoo Makujen Tapiola, ohjelma
28.8.2018 Dragsvik Sotilasjuoksu
31.8.-1.9.2018 Naantali  
4-5.9.2018 Parola Sotilasjuoksu

Kuva: Juha Käenmäki

Jaa artikkeli