Varautumisohje: Ottelusiirrot koronapandemian aikana

Koronapandemian vallitessa todennäköisyys ottelusiirroille Salibandyliiton sarjoissa on ilmeinen. Nyt on määritelty missä tilanteissa ja millä periaatteilla ottelusiirrot tehdään.

Otteluiden siirtäminen 

Edellytys otteluiden siirtämiselle on, että suurin osa joukkueesta on määrätty karanteeniin. Ottelusiirron syyksi hyväksytään toimivaltaisen tartuntatautiviranomaisen antama varsinainen karanteenimääräys tai kirjallisesti antama vahva suositus joukkueen siirtämiseksi omaehtoiseen karanteeniin.

Jos joukkueeseen suunnataan terveydenhuoltoviranomaisten taholta sellaisia toimia, jotka vaikuttavat tai voivat vaikuttaa joukkueen pelaamiseen, on seuran yhteyshenkilön välittömästi ilmoitettava siitä sarjajärjestäjälle (ensisijaisesti sarjavastaavalle).

Ilmoitus voidaan tehdä puhelimitse ja/tai sähköpostitse, mutta sarjajärjestäjä voi jälkikäteen pyytää seuraa todentamaan tilanteen dokumentoituna. Ilmoituksen saatuaan sarjajärjestäjä päättää tilanteen edellyttämistä toimenpiteistä. 

Ottelusiirtoon voi johtaa myös viranomaisten tekemät, pandemian rajoittamiseen tähtäävät ja pelaamisen estävät päätökset. Tällaisen päätöksen aiheuttamista ottelusiirroista on sarjajärjestäjän tiedotettava joukkueita välittömästi saatuaan tiedon tällaisesta päätöksestä.

Todetusta tartunnasta, sen vahvasta epäilystä tai viranomaispäätöksestä johtuva ottelusiirto ei johda kurinpitomenettelyyn, eikä se aiheuta Salibandyliiton taholta kustannuksia (esim. turnausten salivuorot, erotuomaripalkkiot sekä erotuomareiden matkakulut) kummallekaan ottelun osapuolelle.

Ottelusiirroissa joukkueet vastaavat omista kustannuksista (mm. matkakulut ja yksittäisissä otteluissa salivarauksista). Mikäli joukkueen/seuran todetaan kuitenkin tartuntailmoituksella tarkoituksellisesti harhauttaneen sarjajärjestäjää, viedään tällaiset tapaukset aina kurinpitokäsittelyyn. 

Kaikissa ottelusiirtotapauksessa joukkueet voivat yhdessä tai erikseen esittää toiveen siirretyn ottelun uudesta pelipäivästä, mutta lopullisen päätöksen tekee aina sarjajärjestäjä perustuen muiden otteluiden aikataulutukseen ja kokonaisnäkemykseen sarjan läpiviennin varmistamiseksi.  

Ottelusiirroista vastaavat henkilöt ovat: 

  • Pääsarjat, naisten 1. div. ja miesten Suomisarja: Ari Vehniäinen yhdessä sarjavastaavan kanssa 
  • Junioreiden valtakunnalliset sarjat: Mikko Helanen (pojat) ja Tiina Koivisto (tytöt) yhdessä sarjavastaavan kanssa. Kun kyseessä Mikko Helasen vastuulla oleva C1-poikien sarja, päätökset ottelusiirroista tehdään Tiina Koiviston kanssa. 
  • Alueelliset sarjat: Tiina Koivisto (Etelä-Suomi, Länsirannikko ja Sisä-Suomi) ja Mikko Kaksonen (Kaakkois-Suomi, Savo-Karjala, Pohjanmaan ja Pohjois-Suomi). Kun kyseessä on Tiina Koiviston vastuulla oleva sarja, päätökset tehdään Etelä-Suomen tai Sisä-Suomen aluevastaavan kanssa. Kun kyseessä on Mikko Kaksosen vastuulla oleva sarja, päätökset tehdään Savo-Karjalan, Pohjanmaan tai Pohjois-Suomen aluevastaavan kanssa. 

Salibandyliitto ilmoittaa siirrosta vastustajalle ja määrää uuden ottelupäivän. Mikäli sarja on päättymässä eikä aikaa löydy, Salibandyliitto tekee päätöksen pelin pelaamatta jättämisestä. 

Jaa artikkeli