Uusien erotuomareiden kurssit alkavat – ilmoittaudu mukaan

Erotuomarina toimiminen on antoisa harrastus ja peruskurssi on maksuton.

Salibandyssa erotuomaritehtäviä riittää monella tasolla junioreista senioreihin ja uran edetessä voi avautua tehtäviä aina kansainvälisille kentille saakka.

Salibandyerotuomareita on jo noin tuhat, mutta innokkaita erotuomareita tarvitaan lisää. Uusien erotuomareiden koulutus alkaa peruskurssilta, joita järjestetään syksyisin joka puolella maata. Koulutus aloittaville erotuomareille on maksuton.

Erotuomarit saavat tehtävistään myös rahallisen korvauksen. Palkkiot vaihtelevat sarjoittain ja turnauksissa voi tuomita useamman pelin peräkkäin.

Erotuomari on näköalapaikalla lajin ja sen harrastajien kehityksessä. Mutta ennen kaikkea erotuomaroinnista saa paljon uusia ystäviä ja mielenkiintoista haastetta vapaa-aikaan.

– Jos erotuomarina toimiminen vähääkään kiinnostaa, kannattaa lähteä kokeilemaan. Erotuomaroinnista saa pitkäaikaisen ja antoisan harrastuksen, kannustaa Salibandyliiton erotuomaripäällikön sijainen Jani Holopainen, joka on itsekin tuomaroinut yli 20 vuotta.

Seuraavat uusien erotuomareiden koulutukset:

Etelä-Suomi
6.10. klo 13:00 – 18:00 Arena Center Myllypuro, Helsinki
Ilmoittaudu koulutukseen tästä

7.10. ja 9.10. klo 18:00 – 21:00 Esport Arena, Espoo
Ilmoittaudu koulutukseen tästä

Länsirannikko
8.10. ja 9.10. klo 18:00 – 21:00 Cafe Vanilla, Turku
Ilmoittaudu koulutukseen tästä

Pohjanmaa
1.10. ja 2.10. klo 17:30 – 21:30 Pizzeria O Sole Mio, Vaasa
Ilmoittaudu koulutukseen tästä

8.10. ja 9.10. klo 17:30 – 21:30 Seinäjoen Elinkeinotalo, Seinäjoki
Ilmoittaudu koulutukseen tästä

23.10. ja 24.10. klo 17.30 – 21.30 Baas, Pietarsaari
Ilmoittaudu koulutukseen tästä 

Kaakkois-Suomi
3.10. ja 10.10. klo 17:00 – 21:00 Sport-Forum, Mikkeli
Ilmoittaudu koulutukseen tästä

8.10. ja 15.10. klo 17:00 – 21:00 Lappeenrannan Urheilutalo, Lappeenranta
Ilmoittaudu koulutukseen tästä

Savo-Karjala
23.10. ja 24.10. klo 17:00 – 21:00 ISLO, Joensuu
Ilmoittaudu koulutukseen tästä

23.10. ja 24.10. klo 17:00 – 21:00 Kuopio-halli, Kuopio
Ilmoittaudu koulutukseen tästä

Sisä-Suomi
1.10. klo 17:00 – 21:00 Elenia-Areena, Hämeenlinna
Ilmoittaudu koulutukseen tästä

8.10. ja 10.10. klo 17:00 – 21:00 ABC Lahdesjärvi, Tampere
Ilmoittaudu koulutukseen tästä

16.11. klo 10:00 – 18:00 Kauppi Sport Center, Tampere
Ilmoittaudu koulutukseen tästä

Pohjois-Suomi
9.10. ja 10.10. klo 17:00 – 20:00 Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry, Oulu
Ilmoittaudu koulutukseen tästä

Erotuomareiden peruskurssit löydät myös täältä.

Kuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli