U23-maajoukkue leirillä tällä viikolla – tässä valitut

Suomen U23-maajoukkue pitää tiiviin leirin tällä viikolla yhdessä miesten maajoukkueen kanssa. Keskiviikosta perjantaihin pidettävään tapahtumaan on kutsuttu kaksi maalivahtia ja 17 kenttäpelaajaa.

Muutamien viime vuosien tapaan joukkue aloittaa tapahtumat miesten maajoukkueen kanssa yhteisleirillä. Myös kesäkuun jälkimmäinen leiri on ajoitettu samaan tapaan. Syy tähän järjestelyyn on selvä.

– U23:llahan ei ole arvokisoja salibandyssa, vaan pelaajakehitysjoukkueena pyrimme valmistamaan pelaajia miesten maajoukkueen tarpeisiin ja sparraamaan samalla miehiä, kertoo päävalmentaja Jussi Huovinen.

– Tässä ikävaiheessa ollaan jo huippuvaiheen äärellä. Meillä on paljon pelaajia, jotka ovat hyvinkin tasavahvoja ominaisuuksiltaan ja on katsojan silmässä, kuka on parempi kuin toinen. Leireillä ja peleissä miehiä vastaan pääsemme mittaamaan kuka pärjää kansainvälistä kärkeä vastaan sekä henkisellä – että fyysisellä puolella. Muina arvoina näemme leirityksen merkityksen pelaajan motivaatiolle ja sen ymmärryksen, jonka hän saa tasostaan suhteessa maailman kärkeen. Näillä kavereilla on vielä hyvin aikaa kehittyä ja sitä määrittää suuresti kyky harjoitella ja mennä eteenpäin urheilijana.

Nyt nimetyssä U23-leiriryhmässä viisi pelaajaa oli miesten maajoukkueen matkassa juuri päättyneessä MM-karsinnassa Latviassa (Eemeli Akola, Joonatan Kovanen, Alpo Laitila, Jere Niemelä ja Joona Rantala).

Tämän viikon leirillä on luvassa peräti kolme ottelua miehiä vastaan.

Lue myös: Miesten maajoukkue kesän ensimmäiselle leirille – he ovat mukana

– Tiukka rupeama on tiedossa. Kolme päivää ja kolme peliä. Vuosi sitten pelasimme kaksi leiriottelua ja yhden ”harjoituspelin”, mutta tultiin siihen tulokseen miesten maajoukkueen valmennuksen kanssa, että parempi vetäistä kolme kunnon peliä ja päästä sitä kautta mittaamaan pelaajien valmiuksia.

– Meillä on oma pelaaminen keskiössä, emmekä lähde haastamaan miehiä jonkin tietyn maan taktiikan tai pelitavan mukaan. Uskon, että se on parasta sparrausta, minkä miehille voimme antaa. Tämän tason kaverit ovat jo varsin itseohjautuvia ja monipuolista vastetta meiltä on luvassa, vastaa Huovinen kysymykseen, kuinka U23 voi parhaiten auttaa miesten maajoukkuetta.

Kuluvana vuonna Suomen U23 pääsee näyttämään osaamistaan muita maita vastaan heinäkuussa ja syyskuussa. Heinäkuussa Eerikkilään saapuu Sveitsin vastaavan ikäluokan maajoukkue ja Saksan miehet. Syyskuussa vuorossa on neljän maan turnaus Latviassa. Siellä vastustajina ovat Latvian miehet, Sveitsin U23 ja Ruotsin Guldsteget.

Mitä pelaajalta vaaditaan päästäkseen U23-maajoukkueeseen?

– Meidän pitää pystyä todentamaan häneltä tietty suoritustaso, mutta myös tunnistamaan kuka on potentiaalinen miesten maajoukkuepelaaja. Potentiaalilla tarkoitan sekä kykyä pelata peliä että harjoitettavuutta. Siksi ”kärkiheppojen” löytämiseksi mahdollisuuksia pyritään antamaan suhtkoht isolle massalle. Kuten totesin, meillä on jo paljon kovan luokan nuoria pelimiehiä.

Tiedolla johtaminen on päivän sana huippu-urheilussakin. Hiljattain pidetyillä huippu-urheilupäivillä esiteltiin Miikka Palvalinin tekemä pelianalyysi, josta ammennetaan jatkossa apua U23-maajoukkueen tarpeisiin.

– Meillä on ajatus siitä, minkälaista salibandya haluamme pelata U23:ssa, joka tukisi mielestämme matkaa kohti kansainvälistä huippua. Tätä kautta ovat syntyneet tavoitteet, jotka linkittyvät myös seurakenttään ja F-liigassa nähtyihin peleihin. Miikan johdolla syntyy mittaristo, jolla todennamme, onnistummeko me tekemisessämme vai emme. Tätä kautta pääsemme myös entistä paremmin kiinni yksilön toimintaan osana viisikkoa.

– Hyvällä tiellä ollaan ja on syytä muistaa, että keskiössä on kuitenkin ihminen, tilastot ovat apuvälineitä, päävalmentaja painottaa.

U23-maajoukkueen tapahtumat 2022
1.–3.6. leiri, Eerikkilä
19.–20.6. leiri, Eerikkilä
24. –27.7. leiri + maaottelut (SUI U23 ja GER M), Eerikkilä
1.–4.9. neljän maan turnaus (FIN U23, LAT M, SUI U23, SWE Guldsteget), Latvia

U23-maajoukkueleirille kutsutut

Maalivahditseurakasvattajaseuraomsyht.
Juuso Jokisalo2002Westend IndiansTikkurilan Tiikerit0000
Aki Karjalainen2002JymyLNM2000
Kenttäpelaajat
Juuso Ahola2003Nokian KrPFBT Karhut58210
Niko Einiö2000LASBSC TOP0000
Konsta Haukkala2001SPVSPV7022
Tatu Havula2002LASBJosba7336
Samuli Huppunen2000Westend IndiansVoiKu4101
Olli Jokela2003Esport OilersEsport Oilers2011
Samuli Junnila2003Westend IndiansWestend Indians2101
Eero Karjanlahti2001SPVSPV4448
Otto Kilpi2002SC ClassicFoSu7303
Niko Laiti2000HappeeGrIFK10437
Miika Latvala2000SPVSPV0000
Matti Minkkinen2002HappeeLievestuoreen Kisa2415
Tiitus Salokangas2003LASBSbandy57815
Mikko Santanen2000SPVIlves Salibandy7022
Kaapo Siekkinen2000HappeeHappee10257
Santeri Uusi-Laitila2003SPVSB Vaasa0000
Eemil Äijälä2002JymyLNM2123
Niklas Äijälä2000JymyLNM0000
Jarmo HärmäPäävalmentaja
Mikko HernetkoskiValmentaja
Toni LäntinenValmentaja
Aleksi NenonenFysio
Jiri KirsiläJoukkueenjohtaja

Jaa artikkeli