Miesten maajoukkue kesän ensimmäiselle leirille – he ovat mukana

MM-karsinnan puhtaalla pelillä selvittänyt miesten maajoukkue kokoontuu kesän ensimmäiselle leirille keskiviikosta alkaen. Leirivahvuus on 3 maalivahtia ja 16 kenttäpelaajaa.

– Yhteisleiri U23:sten kanssa on luvassa. Aamupäivät käydään läpi pelillisiä teemoja ja iltapäivällä isketään sitten yhteen nuorempien kanssa. Tällä kertaa kasassa on aika pieni ryhmä. Siellä on useampia poissaoloja pienien feelujen takia. U23-puolella on sellaisia, jotka voisivat olla meidänkin ryhmässämme, mutta katsottiin jakoa hiukan siten, että saadaan kunnon pelit aikaiseksi. Seuraavalle leirille on sitten tarkoitus saada lisää ukkoja mukaan, selventää päävalmentaja Petteri Nykky.

Kesäkuun leiriajankohdat on sovitettu yhteen U23-miesten kanssa, joka tarjoaa leiriotteluissa arvokasta sparrausta miehille. Ensimmäisellä leirillä tämän viikon keskiviikosta perjantaihin luvassa on kolme keskinäistä ottelua.

Lue myös: U23-maajoukkue leirillä tällä viikolla – tässä valitut

Miesten maajoukkueen kalenterissa on tänä vuonna tapahtumia tasaiseen tahtiin ja tasonmittauksia myös luvassa ennen marraskuun Sveitsin MM-kisoja. Viime viikolla miehet pelasivat MM-karsintaa Latviassa, heinäkuussa on vuorossa The World Games -monilajitapahtuma Yhdysvalloissa, syyskuussa perinteinen EFT-turnaus ja huipentumana MM-lopputurnaus.

Tähän päälle tulevat vielä maajoukkueen leirit, joita on kesäkuussa kaksi. Heinäkuun TWG:n jälkeen on vajaan kuukauden tauko, kunnes elokuussa joukkue kokoontuu jälleen Eerikkilään. Loka-marraskuun taitteessa on vielä MM-kisojen viimeistelyleiri, jossa MM-joukkue tekee viimeiset valmistelut ennen MM-areenaa.

– Tämä on hiukan erikoinen kesä, kun TWG-joukkuetta jouduttiin nimeämään jo aikaisin, ennen MM-karsintaa, jossa valmistautuminen MM-kisoihin alkoi. Tässä taas opetellaan asioita, viisikkotason tekemistä pitää meidän pitää parantaa, kuten viime MM-kisat osoittivat.

– Ihan hyvä tilanne meillä kuitenkin on, mutta nälkää pitäisi nyt riittää. Töitä, töitä pitää tehdä. Näin se vain huippu-urheilussa on, mikäli mielitään pärjätä, Nykky muistuttaa usein esiin tuomansa viestin pelaajille.

Kesäkuun 1. leiriryhmästä Oskari Fälden, Justus Kainulainen, Rasmus Kainulainen, Albert Koskinen, Mikko Laakso, Otto Lehkosuo, Joonas Pylsy ja Eetu Sikkinen olivat mukana MM-karsintaan
osallistuneessa joukkueessa, joka selvitti kaikki neljä peliään tappioitta. Ennen karsintaturnausta Suomi kohtasi hyväntekeväisyysottelussa arkkivihollisensa eli Ruotsin. Tämä otatus päättyi tasalukuihin 4-4.

Vaikka MM-karsinta ei tarjonnut Suomelle kovinta vastusta, niin lyhyeen aikaan kertyi monta ottelua. Normaalia lyhyemmin peliajoin ja myös pienemmällä joukkueella, kun turnaukseen sai nimetä vain 2+15 pelaajaa.

– Viisi peliä putkeen. Lihasta sekin repii ja kun pelattiin vielä ekstrana Ruotsia vastaan. Pelimme parani turnauksen loppua kohti, mutta kyllä siellä tuli esiin asioita, joita pitää parantaa loppuvuotta kohti, Nykky tietää.

Miesten maajoukkueen loppuvuoden tapahtumat
1.–3.6. leiri, Eerikkilä
18.–20.6. leiri, Eerikkilä
5.–13.7. The World Games, USA (Alabama, Birmingham)
10.–12.8. leiri, Eerikkilä
1.–4.9. EFT (FIN, SWE, SUI, CZE), Sveitsi
28.10.–4.11. MM-viimeistelyleiri
5.–13.11. MM-kisat, Sveitsi (Zürich ja Winterthur)
21.–22.12. MM-kisojen purku ja palaute

Miesten maajoukkueen 1. kesäleiri 1.-3.6.2022 Eerikkilä

Maalivahditseurakasvattajaseuraomsyht.
Oskari Fälden 23TPSTPS21000
Santtu Strandberg32IBF Falun (SWE)Tapanilan Erä16000
Kenttäpelaajat
Aaro Astala26Esport OilersPakilan Visa24549
Riku Hakanen21SPVWoodcutters0000
Sami Johansson30Zug United (SUI)Classic838041121
Nico Jonaeson29Nokian KrPSCH3011
Justus Kainulainen24Esport OilersHollolan Urheilijat -4638401555
Mikko Laakso24Nokian KrPSCH6325
Olli Laine27TPSSB Naantali0000
Alpo Laitila21ClassicClassic9437
Ville Lastikka27ClassicLopen FT49432366
Otto Lehkosuo26Floorball Köniz (SUI)Pakilan Visa40111829
Miska Mäkinen26Nokian KrPTikkurilan Tiikerit2000
Jere Niemelä22TPSNST9145
Tuomas Ojala23TPSSB Naantali0000
Joona Rantala 24Nokian KrPTaipalsaaren Kisa2281220
Eemeli Salin33ClassicUudenkaupungin Salibandy1065869127
Markus Salmi 22HappeeSSV0000
Nico Salo 29ClassicClassic93355489
Eetu Sikkinen26ClassicClassic3461016
Markus Sipronen26HappeeSC Top0000
Waltteri Vesterinen21TPSTPS0000
Esa Jussilapäävalmentaja
Antti Vartiainenvalmentaja
Jori Isomäkivalmentaja
Jarno Ihmemaalivahtivalmentaja
Juuso Kilpikoskifysio
Ari Haapalainenhuoltaja
Jari Oksanenjoukkueenjohtaja

Jaa artikkeli