Tässä eväät maajoukkueviikonlopun seuraamiseen

Miesten ja naisten liigajoukkueet viettävät tämän viikon ottelutaukoa, koska maailman salibandykerma kokoontuu loppuviikosta EFT-turnauksiin.

Suomen miehet ja pojat ottavat mittaa kolmesta muusta huippumaasta Sveitsin Kirchbergissä, kun taas naiset ja tytöt suuntaavat Malmöön, Ruotsiin. Kaikista otteluista on tarjolla nettilähetykset.

Sveitsissä teemoina oma peli ja kapulan siirto

Miehet ja pojat pääsevät irti jo torstaina Bernin lähellä sijaitsevassa Kirchbergissä. Emmental-juuston syntyalueella pelattavassa turnauksessa Suomen miehet ovat etsimässä makunautintojen sijaan omaa peliään.

– Opetellaan oman pelin perusasioita: tiukkaa puolustusta, hyvää järkevää hyökkäämistä ja erityisesti maalipaikkoihin murtautumista. Samalla päästään myös viemään viestiä pelaajille näissä peleissä vaadittavan pallovastuun tasosta, päävalmentaja Petteri Nykky linjaa.

Poikien maajoukkue on siirtämässä jo hiljalleen katseitaan kohti kevään 2019 MM-kilpailuja. Sveitsiin lähtevässä joukkueesta noin puolet ovat syntyneet tämän vuosituhannen puolella.

– Ysiyseille EFT-turnaus on viimeinen tässä ikäluokassa. He ovat ikään kuin siirtämässä kapulaa ja kertomassa tarinaa nuoremmille. Sveitsin-turnauksessa 2000-lukulaiset saavat ensikosketuksen ja tasonmittauksen kansainvälisiin peleihin, luonnehtii päävalmentaja Atte Juuti.

Lähetykset
Kaikki ottelut on striimataan Sveitsin salibandyliiton sivuilla osoitteessa www.swissunihockey.tv. Sveitsin otteluissa on saksankielinen selostus, muissa lähetyksissä ei ole selostusta.

Miesten ja U19-poikien EFT-otteluohjelma (ajat Suomen aikaa)
Torstai 2.11.
18:00 Suomi – Tshekki (PU19)
21:00 Suomi – Tshekki (miehet)

Perjantai 3.11.
12:00 Ruotsi – Suomi (PU19)
15:00 Sveitsi – Tshekki (PU19)
18:00 Ruotsi – Suomi (miehet)
21:00 Sveitsi – Tshekki (miehet)

Lauantai 4.11.
11:00 Ruotsi – Tshekki (PU19)
14:00 Ruotsi – Tshekki (miehet)
17:00 Sveitsi – Suomi (PU19)
20:00 Sveitsi – Suomi (miehet)

Sunnuntai 5.11.
11:00 Sveitsi – Ruotsi (PU19)
16:00 Sveitsi – Ruotsi (miehet)

Tulokset ja tilastot (IFF).

Suomen kokoonpanot
Miehet | PU19

Naisilla ja tytöillä MM-kilpailut jo oven takana

Naisten EFT Malmössä on viimeinen kansainvälinen turnaus ennen joulukuun MM-kisoja Slovakiassa. Tulevana maanantaina julkaistavan naisten joukkueen runko on jo pääkäskijä Lasse Kurrosen tiedossa.

– Nyt tehdään viimeiset kokeilut ja katsotaan viimeiset näytöt kansainvälisessä tempossa. Samalla kokeilemme vielä muutamia eri viisikkokoostumuksia ja turnauksen jälkeen on johtopäätösten aika.

Myös tyttöjen MM-kilpailut lähestyvät jo kovaa vauhtia. Ensi toukokuussa Sveitsissä pelattavaa turnausta edeltävät helmikuun Ruotsi-ottelut.
– Lopulliset valinnat jäävät näiden otteluiden jälkeiseen aikaan, mutta 30 pelaajan tarkkailuryhmän ulkopuolelta MM-joukkueeseen on vaikea ponnistaa. Kansainväliset pelit ovat kuitenkin eri asia kuin kotimaan pelit, kertoo tyttöjen maajoukkuetta vetävä Tapio Tamminen.

Lähetykset
Suurin osa otteluista näkyy Ruotsin salibandyliiton sivuilta. Katselu vaatii tilin, jonka kuukausimaksu on 79 kruunua. Poikkeuksena ovat Ruotsin naisten ottelut (mm. Ruotsi-Suomi), jotka tulevat paikalliselta C Morelta. Kanavalla on käytössä 2 viikon ilmainen kokeilujakso. Linkit ottelujen lähetyssivuille löytyvät alla olevasta otteluohjelmasta.   

Naisten ja U19-tyttöjen EFT-ottelut (ajat Suomen aikaa)
Perjantai 3.11.
11:30 Suomi – Tshekki (TU19) > lähetykseen
14:15 Suomi – Tshekki (naiset) > lähetykseen
17:00 Ruotsi – Sveitsi (TU19) > lähetykseen
19:45 Ruotsi – Sveitsi (naiset) > C More

Lauantai 4.11.
12:00 Sveitsi – Suomi (naiset) > lähetykseen
14:45 Ruotsi – Tshekki (naiset) > C More
17:30 Ruotsi – Tshekki (TU19) > lähetykseen
20:15 Sveitsi – Suomi (TU19) > lähetykseen

Sunnuntai 5.11.
10:30 Tshekki – Sveitsi (naiset) > lähetykseen
12:00 Tshekki – Sveitsi (TU19) > lähetykseen
13:15 Ruotsi – Suomi (TU19) > lähetykseen
16:00 Ruotsi – Suomi (naiset) > C More

Tulokset ja tilastot (IFF).

Suomen kokoonpanot
Naiset | U19-tytöt

Jaa artikkeli