Tapahtumaottelut värittävät miesten Salibandyliigakautta

Hyvän vastaanoton saaneet miesten Salibandyliigan tapahtumaottelut jatkuvat alkavalla kaudella.

Jäähallipelejä, Sirkusottelu, Espoon Derby, Kiusataan vain kentällä jne. Tapahtumaottelut ovat nimensä veroisia, tavanomaista suuremmaksi tehtyjä elämyksiä, joissa tiivistyy liigaseurojen, SSBL Salibandy Oy:n ja Salibandyliiton toimijoiden yhteistyö.

Tapahtumaotteluissa on tällä kaudella mukana valtaosa miesten Salibandyliigan joukkueista. Tapahtumaotteluiden järjestelyjä tuetaan SSBL Salibandy Oy:n toimesta taloudellisesti kuin myös Oy:n ja Salibandyliiton henkilöresurssein.

Viime kaudella tapahtumaotteluiden tukea haki kahdeksan seuraa ja kaikille hakijoille tuki myös myönnettiin. Tapahtumaotteluita viime kaudella järjestettiin yhdeksän kappaletta. Alkavalla liigakaudella näitä otteluita on tällä erää tiedossa kahdeksan.

– Tuella haluamme rohkaista seuroja järjestämään suurempia ja vaikuttavampia tapahtumia, kertoo Salibandyliiton tapahtumien ja fanikulttuurin kehityspäällikkö Janne Bruun.

– Poikkeukselliset tapahtumat toki lisäävät seurojen työtaakkaa, mutta kääntäisin asian mahdollisuudeksi. Seurat pääsevät oppimaan uutta ja kehittämään tapahtumaosaamistaan. Lajiliittona tehtävämme on tukea seuraa, paitsi taloudellisesti, myös henkilö- ja viestintäresurssiemme sekä muiden kontaktiemme avulla.

Käytetty työpanos ei ole mennyt hukkaan, sillä tapahtumaottelun yleisökeskiarvo viime kaudella oli upea 1 518 katsojaa. Se on yli kaksi kertaa koko runkosarjan yleisökeskiarvon.

SPV:n urheilutoimenjohtaja ja päävalmentaja Tommy Koponen pitää tapahtumaotteluiden tukikonseptia tärkeänä uudistuksena ja merkittävänä kädenojennuksena liigajoukkueita kohtaan. Seinäjokiset tekivät viime kaudella uuden katsojaennätyksensä (yli 1 800 katsojaa) tuetussa tapahtumaottelussaan.  

Tapahtumaottelun voi rakentaa hyvin erilaisten teemojen ympärille. Se voi olla derby, kampanjan esilletuonti tai vaikkapa seuran historian juhlistaminen.

– Aloitimme seuramme 25-vuotisjuhlavuoden tapahtumaottelulla ja tänä vuonna synttärivuotemme päättyy samantyyliseen ottelutapahtumaan. Tuomme esille teemaamme ja huomioimme erityisesti seuran pitkäaikaisia pelaajia ja seuravaikuttajia. Puitteet ovat hulppeat ja saamme stadionmaisen kokemuksen katsomoiden kiertäessä ympäri kenttää. Tämä on älyttömän tärkeä tukikonsepti meille ja varmasti muillekin seuroille, Koponen näkee.

Ruotsista on saatu rohkaisevia kokemuksia, kuinka tapahtumaotteluilla voidaan puhutella tavallista suurempaa väkijoukkoa ja saada huippusalibandysta kiinnostumaan myös niitä, jotka eivät ehkä otteluun muuten tulisi.

– Tapahtumien tukeminen auttaa seuroja myös tekemään uusia kokeiluja, koska jokaisen ottelutapahtuman taloudellista riskiä ei tarvitse kantaa kokonaan itse. Tuettujen tapahtumaotteluiden lisäksi on luvassa muitakin tavanomaisesta poikkeavia liigaotteluita. Tällaisia on luvassa esimerkiksi Ähtärissä, Lempäälän IdeaParkissa ja Mikkelissä, kaupungeissa ja paikkakunnilla, joista ei ole edustusta Salibandyliigassa, toteaa SSBL Salibandy Oy:n markkinointipäällikkö Toni Nikunen.

Kuopiolainen Welhot korkkaa kauden tapahtumaottelut viemällä avausottelunsa 21.9. Kuopion jäähalliin. Kuopio-Jyväskylä Battle huokuu hegemoniahenkeä, kun Welhojen liigamiehet kohtaavat Happeen ja liiganaiset eli Welhottaret haastavat O2-Jyväskylän.   

– Tapahtumaottelun tukikonsepti tuo helpotusta jäähalliottelumme järjestelyihin mm. infran ja markkinoinnin osalta. Kuopiossa pelattavaan jäähalliotteluun tarvitaan esimerkiksi jäänpeittolevyjä, jotka tuodaan Helsingin jäähallista ja joiden vuokraamisessa Salibandyliitto on toiminut välikätenä. Lisäksi tapahtuma on näkynyt Salibandyliiton tiedotuskanavissa tehden tapahtumaamme näkyväksi, Welhojen toiminnanjohtaja Panu Lappi taustoittaa.

Tietoa tapahtumaotteluista: salibandy.fi/tapahtumaottelut.

Miesten Salibandyliigan tapahtumaottelut 2019-20

La 21.9. klo 17.00 Welhot – Happee, Kuopion jäähalli
La 28.9. klo 17.00 Happee – SPV, LähiTapiola Areena
La 5.10. klo 15.00 OLS – Tiikerit, Kastellin monitoimitalo
Ke 30.10. klo 18.30 TPS – Happee, Kupittaan palloiluhalli
Pe 13.12. klo 19.00 Tiikerit – ÅIF Tikkurilan urheilutalo
Ke 18.12. klo 18.30 EräViikingit – TPS, Energia Areena
Pe 20.12. klo 18.30 Indians – Oilers Otahalli
Su 29.12. klo 17.00 SPV – Indians, Seinäjoki Areena
Ti 11.2. klo 18.30 Classic – Oilers, Tampere Areena
Pe 21.2. klo 18.00 ÅIF – Oilers Nikkilän Monitoimihalli

Tapahtumaottelut

Kuva: Anssi Koskinen

Jaa artikkeli