Näin seuraat nuorten maaotteluviikonloppua lauantaista sunnuntaihin. Joko paikan päällä tai suorissa lähetyksissä.
Kattaus AutoCenter Areenalla on kieltämättä herkullinen. Suomen ja Ruotsin parhaat alle 19-vuotiaat pelimiehet ja -naiset, upouusi alle 16-vuotiaiden tyttömaajoukkue sekä lisämausteena Tampereen paikallisia pikkujunnuja erätaukoskaboissa. Myös salibandynaisemme saapuvat paikalle sunnuntaina.
Suomen alle 19-vuotiaat pojat pelaavat maaottelutapahtumassa kahdesti Ruotsia vastaan. Otteluissa on mukana peräti 13 maajoukkueen ensikertalaista, jotka opettelevat kansainvälisen pelin vaateita. Pojilla on käynnistymässä uusi projekti kohti vuoden 2019 MM-kilpailuja Kanadassa.
Alle 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue valmistautuu jo täyttä häkää Sveitsissä toukokuussa pelattaviin MM-kisoihin. Tuplamaaottelu Ruotsia vastaan Tampereella on tärkeä näyttömahdollisuus matkalla kohti viimeistelyleiriä ja lopullisia kisavalintoja. Ennen viikonlopun otteluita joukkue kokoontuu leireilemään Eerikkilään. Sieltä haetaan viimeinen vauhti ja rutistus Tampereen peleihin. Joukkueessa on jo paljon tulevia kisapelaajia, mutta kevät voi muuttaa vielä monia valintoja palapelissä.
Sen lisäksi, että Suomi ja Ruotsi kohtaavat alle 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien tuplamaaotteluissa, myös alle 16-vuotiaat tytöt pääsevät estradille ensimmäistä kertaa kohtaamalla Latvian alle 19-vuotiaiden tyttöjen joukkueen kahdesti. Joukkueessa pelaa vuonna 2002 syntyneitä tyttöjä. Näin nuorelle ryhmälle ei tulostavoitteita tai -paineita aseteta. Tärkeintä on opetella, mitä maajoukkuetoiminta pitää sisällään.
Tekniikkataiturikisoja erätauoilla
U19-otteluiden erätauoilla kisataan tekniikkaradalla. Tekniikkataiturikisa huipentuu 21.4. Superfinaalin yhteydessä.
Katsojat äänestävät parhaat pelaajat
U19-maaotteluissa katsojat valitsevat otteluiden parhaat pelaajat kummastakain joukkueista. Äänestys tapahtuu netissä osoitteessa salibandy.fi/paraspelaaja.
Rangaistuslaukauskisa lisämausteena
Suomi-Ruotsi-maaotteluissa U19-joukkueet kisaavat tapahtuman kokonaisvoitosta. Otteluvoitosta saa kaksi pistettä, tasapelistä pisteen ja tappion kokenut jää pisteittä. Hävinneellä joukkueella on kuitenkin mahdollisuus lisäpisteeseen voittamalla pelin jälkeen suoritettava rangaistuslaukauskisa. Maksimissaan maa voi kerätä yhdestä ottelusta siis kolme pistettä.
Sunnuntaina nähdään kumpi vie hegemonian ja pääsee nostamaan pokaalia.
MM-hopeanaiset paikalla sunnuntaina – saavu tapaamaan joukkuetta
Naisten maajoukkueen mitalikahvit joulukuussa jouduttiin peruuttamaan, kun maajoukkue jumittui paluumatkalla lentokentälle Keski-Eurooppaa ravistelleen lumimyräkän vuoksi. Mitalikahvitilaisuus järjestetään sunnuntaina, jolloin hopeanaiset saapuvat AutoCenter Areenalle.
Ennen mitalikahveja naisten maajoukkuepelaajat huomioidaan tapahtumassa sekä faneille tarjotaan mahdollisuus tavata pelaajia.
Ennakkoliput Tampereen maaottelutapahtumaan myy lippu.fi/salibandy.
Lippuja saa myös paikan päältä. Lauantaina halli aukeaa klo 11 ja sunnuntaina klo 10:30. Sunnuntain ensimmäiseen otteluun on vapaa sisäänpääsy.
Lippujen hinnat
Päiväliput:
Aikuinen 15 €
Lapset (4-15 vuotta) ja alennusryhmät 10 €
Turnausliput (molemmat ottelupäivät)
Aikuinen 25 €
Lapset (4-15 vuotta) ja alennusryhmät 15 €
Alennusryhmälipuilla saapuvien tai niitä ostavien osoitettava alennukseen oikeuttava dokumentti.
Lauantaina FIN TU16 – LAT TU19 otteluun pääsee samalla lipulla. Sunnuntaina ko. otteluun on ilmainen sisäänpääsy.
Ohjelma
Lauantai 3.2.
11:00 Ovet ja lipunmyynti avautuvat
11:30 FIN TU16 – LAT TU19 (tytöt)
14:15 FIN TU19 – SWE TU19 (tytöt)
17:00 FIN PU19 – SWE PU19 (pojat)
Sunnuntai 4.2.
8:00 Ovet avautuvat
8:30 FIN TU16 – LAT TU19 (ilmainen sisäänpääsy)
10:30 Katsomot tyhjennetään, ovet ja lipunmyynti aukeaa
11:15 FIN TU19 – SWE TU19
14:00 FIN PU19 – SWE PU19
Kaikki ottelut Elisa Viihde Sport 1 -kanavalla ja Fanseat-palvelussa
Maaottelut tulevat EVS 1 -kanavalta, joka on lisämaksuton kaikille Elisa Viihde ja Elisa Kanavakortti -tilaajille. Kanavia voi katsoa myös webissä osoitteessa elisaviihde.fi. Muut katselutavat ovat tutusti Elisa Viihteen digiboksit ja mobiilisovellukset sekä kaapeli-TV. Ottelut näkyvät myös Fanseat.com-palvelussa.
Ottelut selostaa Ville Hokkanen. Kommentaattorina poikien maaotteluissa on Iivo Pantzar. Naisten maajoukkuetähdet Veera ja Oona Kauppi ovat puolestaan lupautuneet mukaan lauantain tyttöjen lähetyksiin.
Muuta hyödyllistä
Tapahtumasivu.
Tutustu myös käsiohjelmaan.
Tulokset ja tilastot täällä (internationals).
Ennakkojutut
Tarjolla on myös mittava ennakkojuttujen paketti maajoukkueista ja maaottelutapahtumasta.
Sveitsi emännöi tyttöjen MM-kisoja toukokuussa, Suomi lähtee jahtaamaan toista kultamitalia (julk.1.2.)
Kooveen hyökkääjälupaus viikonlopun alla: “Maaottelu kotiyleisön edessä Ruotsia vastaan on salibandypelaajan karkkipäivä” (31.1.)
Päävalmentaja Tapio Tammista ei nähdä U19-tyttöjen mukana Tampereen maaotteluissa (29.1.)
Elisa Viihde Sport ja Fanseat näyttävät helmikuun nuorten maaottelut (25.1.)
Alle 16-vuotiailla tytöillä edessä ensimmäiset maaottelut – tässä historiallinen joukkue (23.1.)
U19-tyttömaajoukkue Suomi-Ruotsi-maaottelutapahtumaan valittu (22.1.)
Tässä Suomen alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkue Ruotsi-otteluihin (10.1.)