Sveitsi emännöi tyttöjen MM-kisoja toukokuussa, Suomi lähtee jahtaamaan toista kultamitalia

Suomen U19-tytöille tulevan viikonlopun Ruotsi-ottelut ovat suosikkien viimeiset keskinäiset kohtaamiset ennen toukokuun MM-kisoja.

Joulukuussa pelataan miesten MM-kisat Prahassa, mutta jo ennen sitä toukokuun ensimmäisellä viikolla ratkotaan alle 19-vuotiaiden tyttöjen paremmuus Sveitsin St. Gallenissa ja Herisaussa. Suomen joukkueelle tulevan viikonlopun Ruotsi-ottelut ovat viimeiset keskinäiset kohtaamiset ennen kisoja.

MM-turnaus on historian kahdeksas, ja Suomi on ollut paras kerran. Vuoden 2012 kisat Slovakian Nitrassa päättyivät sinivalkoisiin juhliin, kun Suomi kukisti finaalissa Sveitsin 3-1 Juulia Peuran, Mira Wickmanin ja Senni Hietasen maaleilla. Välierän Ruotsia vastaan ratkaisi Alisa Pöllänen jatkoajan rangaistuslaukausosumalla.

Kaksi edellistä turnausta on mennyt tulevana viikonloppuna Tampereella kahdesti vastaan asettuvan Ruotsin nimiin, ja molemmilla kerroilla hopealle jäänyt Suomi lähtee hakemaan kultamitaleja nyt 1999 syntyneen ikäluokan johdolla. Päävalmentaja Tapio Tamminen tietää, että haaste tulee olemaan kova, mutta mahdollisuudet ovat jälleen olemassa.

– Jos mietitään näitä kolmea isoa maata, eli Ruotsia, Tshekkiä ja Sveitsiä, kahden jälkimmäisen kanssa olemme pystyneet pelaamaan voitokkaasti, kun kaksi kertaa olemme tässä kisaperiodissa kohdanneet. Malmön EFT-turnauksesta (Suomi voitti Tshekin 9-1 ja Sveitsin 10-2) jäi sellainen mielikuva, että niiden kanssa olimme niskan päällä ja pystyimme puolustamaan hyvin. Itse pelasimme pallon kanssa myös hyvin, tuotimme paljon maalipaikkoja ja viimeistelimme maalejakin hyvin. Ruotsia vastaan voitimme ensimmäisen, hävisimme niukasti kaksi seuraavaa ja edellisen pelin reilummin (Ruotsi voitti 8-3). Tiedämme, miten he pelaavat ja pyrimme parantamaan nyt viikonloppuna tuosta pelistä.

Kaikkiaan Suomi on pelannut projektin aikana 10 ottelua, ja Tamminen antaa toistaiseksi nähdyn perusteella hyvän arvosanan.

– Tapahtumissa on ollut hyvää tekemistä, ja vain yhdessä, tässä viimeisessä Ruotsi-pelissä olemme pelanneet tuloksellisesti huonosti. Tytöillä on hyvä meininki ja halu tehdä hommat niin hyvin kuin vain osaavat. Kansainvälinen peli vaatii aina sopeutumista, sillä se on niin erilaista. Pelaajat tulevat eri lähtökohdista, kun jotkut pelaavat naisten liigaa, jotkut divaria, jotkut A-tyttöjen SM-sarjaa tai jopa A:n divaria.

Vaikka myös Sveitsin kisoissa esiin nostetaan tuttu menestyjämaiden nelikko, turnauksessa on kaikkiaan 16 joukkuetta neljässä eri lohkossa. A-divisioonassa on kahdeksan maata, ja B-divisioonassa toinen mokoma. Suomen kanssa samassa alkulohkossa B pelaavat St. Gallenissa kisaemäntä Sveitsi, Puola ja Slovakia, joita ei lähdetä aliarvioimaan.

– Se, mikä projektin aikana on yllättänyt on nimenomaan vaatimustaso, joka kansainvälisissä peleissä on. Huippumaat tekevät kaikki tosissaan töitä, eikä lepohetkiin ole varaa. Valmistaudumme myös niiden pienempien maiden kohtaamiseen, ja jos otetaan vaikka esimerkiksi Slovakia naisten kisoista Bratislavasta, Suomen peli heitä vastaan oli aika nihkeä. Jokaisessa pelissä saamme paiskia tosissamme hommia, ja kisaviikko on tiukka rupeama, kun se vedetään viidessä päivässä läpi.

Sen lisäksi, että fyysinen suorituskyky on koetuksella, myös henkistä kapasiteettia mitataan. Viime kisoissa Kanadassa kaksi vuotta sitten Suomen väreissä pelasi vain kaksi 1999 syntynyttä, TPS:n Salla Ranta ja PSS:n Anniina Levälampi, joten kisoissa tullaan varmuudella näkemään lähes koko joukkueellinen MM-debytantteja. Kun vastassa on lehmänkellojen kilkkeessä ja kotiyleisön pauhatessa muun muassa Sveitsi, valmistautua täytyy monella eri tasolla.

– Näitä henkisiä asioita käydään läpi jo tässä tapahtumassa tulevana viikonloppuna. Tiedossa on, että tulossa on monenlaisia pelejä ja monenlaisia tilanteita, joista täytyy selvitä. Apuvalmentajamme Tiina Röning on urheilupsykologi, joten hänen johdollaan pystymme valmistautumaan siten, että kaikki olisivat kisoissa valmiina myös henkisesti.

Tulevan viikonlopun Eerikkilän leirin ja Ruotsi-tuplamaaottelujen jälkeen pelaajat vetäytyvät seurajoukkueidensa pariin antamaan viimeisiä näyttöjä kisavalintoja silmällä pitäen. Maajoukkue kokoontuu valmistautumaan Eerikkilään 25. huhtikuuta. Kisat Sveitsissä alkavat 2. toukokuuta.

– Lopulliset kisavalinnat pitää tehdä 30 päivää ennen kisoja, eli huhtikuun alussa. Eerikkilässä tehdään lopullinen valmistautuminen, ja sinne todennäköisesti valitaan kolme maalivahtia ja 20 kenttäpelaajaa. Heistä yksi maalivahti ja kaksi pelaajaa jäävät kotiin varapelaajiksi. Kevään aikana ennen leiriä päivitetään tilannetta, katsotaan missä tikissä tytöt ovat ja osa nähdään varmasti useammankin kerran käytännön toiminnassa.

Liput viikonlopun Ruotsi-otteluihin hankit helpoiten täältä: lippu.fi/salibandy

38110117822_3d7ac2ac29_z.jpg

Teksti: Henri Pitkänen

 

Jaa artikkeli