Suomi-faneille räätälöityä hyvää: Elämysmatka salibandyn MM-kisoihin

Salibandyliiton kumppani Suomi-fanien yhteisen kokemuksen rakentamiseen Prahan MM-kisoissa on Elämysmatkat, jolla on alalta komeat näytöt.

Suomi-faneille on joulukuussa Prahassa pelattavissa MM-kisoissa luvassa enemmän yhteistä ohjelmaa kuin koskaan. Tarjolla on alusta asti yhteinen matka maailmanmestaruuden ratkaisuhetkiä todistamaan omalla charter-lennolla, ja paketin täydentävät yhteiset tapahtumat kisakaupungissa sekä faneja yhdistävä Facebook-ryhmä.

Salibandyliiton yhteistyökumppanina Suomi-fanien palvelemisessa on alan spesialisti Elämysmatkat, joka on vienyt urheilufaneja maailmalle jo usean vuoden ajan ja ollut vahvasti rakentamassa esimerkiksi Suomen koripallomaajoukkueen fanittamisen kulttuuria koripallotapahtumissa Euroopassa. Susijengifanien fanipalveluiden lisäksi Elämysmatkat on järjestänyt fanimatkoja esimeriksi Yhdysvaltoihin seuraamaan Lauri Markkasen otteita NBA-kentillä.

Koripallon fanimatkojen lisäksi Elämysmatkoilla on kokemusta fanikokemusten järjestämiseen esimerkiksi jalkapallon, jääkiekon ja formuloiden parissa. Laajin yksittäinen fanipalvelukokonaisuus rakennettiin viime talvena Korean Olympialaisten ympärille, Elämysmatkat järjesti paikan ison joukon urheilufaneja kannustamaan suomalaisia talviurheilijoita.

Tämän vuoden alusta Salibandyliiton käytössä on ollut Elämysmatkojen näissä urheilutapahtumissa karttunut kokemus ja osaaminen Suomessa ja kaikkialla maailmassa.
– Tulevalla fanimatkalla salibandyn MM-kisoihin Prahaan joulukuussa järjestetään ensimmäistä kertaa yhtenäinen tapaamispaikka faneille, Elämysmatkojen Marketing manager Neea Vesala kertoo.
– Lippuja on varattu reilusti samasta katsomolohkosta ja matkanjohtajina toimii salibandyn asiantuntijoita. Matkapakettien sisältö ja myynti on suunniteltu ja koordinoitu yhteistyössä Salibandyliiton kanssa, matkalle on varattu huoleton charterlento, joka liikuttaa fanit järkevään aikaan tapahtumapaikalle ja takaisin kotiin.

Koripallon fanikulttuurista syntyi ilmiö Montpellierin ja Bilbaon kisoissa. Elämysmatkat toi tuolloin ensimmäistä kertaa fanipalvelut ulkomaan tapahtumiin isommassa mittakaavassa ja paikan päällä vierailleen fanit saivat ennenkokemattoman elämyksen. Elämysmatkat teki myös fanimatkustamisesta mutkatonta paketoimalla matkapalveluita ja järjestämällä esimerkiksi charterlentoja kohteeseen.

Charter-lento salibandyn MM-kisoihin lähtee Helsingistä perjantaina 7.12. ja palaa myöhään sunnuntaina. Matkan aikana näkee Suomen puolivälierä-, välierä ja mitaliottelut ja pääsee osalliseksi kaikkiin etkoihin sekä perjantain ja lauantain jatkoihin. Matkaisäntinä toimivat suomalaisen salibandyn tunnetuimmat kasvot Mikko Kohonen ja Toni Lötjönen.

Mahdollista on ostaa myös pelkästään paikat charter-lennolle, joka alkaa olemaa harvoja jäljellä olevia suoria lentoyhteyksiä Prahaan kisojen loppuhuipennuksen aikana.

Sekä fanimatka-, että charter-lentopaketteihin sisältyy pääsyliput Suomen viralliseen fanikatsomoon kolmelle viimeiselle kisapäivälle. Fanikatsomoliput ovat tällä hetkellä muutoin loppuunmyydyt.

Fanimatkapaketit, charter-lentoliput ja fanien Facebook-ryhmän löytää kaikki keskitetysti osoitteesta salibandy.fi/praha2018.

Esimerkkejä Elämysmatkojen kansa koetuista fanifiiliksistä löytyy Elämysmatkojen YouTube-kanavalta: näin esimerkiksi

Koriksen EM-kisat Helsingissä 2017

Tunnelmia Olympialaisista

Raviristeily 2018

Susijengin fanit Montpellierissä

31408062162_06a55deef1_z.jpg

Jaa artikkeli