Suomen U17-maajoukkueet hallitsivat Floorball Future Stars -turnausta

Floorball Future Stars -turnaus osoitti, että Suomella on kasvamassa laadukkaita pelaajia kansainvälisen salibandyn huipulle niin tytöissä kuin pojissa.

Päätöspäivänä Suomen U17-tytöillä oli kaksi ottelua. Aamuyhdeksältä vastaan juoksi Sveitsi, joka kiusasi Suomea perjantaina 4-4-lukemin. Tänään Suomi puristi 3-1-voiton jälleen tehokkaan päätöserän ansiosta. Sveitsi johti Norina Reusserin osumalla aina kolmanteen erään saakka. Tasoituksen teki Veera Märkälä, sitten Sofia Rontti kiskaisi kaukaa johdon. Voiton sinetin survoi Silja Collin maalin edestä.

Tovin kuluttua edessä oli vielä Saksan U19-maajoukkueen kohtaaminen. Olematon palautumisaika ei haitannut Suomen nuoria, vaan eilinen voitto sai tänään jatkoa numeroin 8-2. Saksan osaksi jäi puolustaa omalla alueellaan ja iskeä vastahyökkäyksistä. Maalivahti Wilma Holmille tuli vain seitsemän torjuntaa. Suomen maaleista vastasivat Saana Luostarinen (2), Iida Sinkko, Anniina Kuokkanen, Veera Märkälä, Tuuli Viuhko, Taia Lehikoinen ja Iida Eloranta. Suomen U17-tytöt voittivat kolme ottelua ja yksi päättyi tasan.

Viimeisenä otteluna Eerikkilän-turnauksessa nähtiin Suomen U17-poikajoukkueiden välinen otatus, jossa ratkaistiin turnauksen voitto ja samalla keskinäinen hegemonia. Team Tiitu oli Team Kohosta vahvempi lopulta 10-9.

Team Tiitu johti piti runsasmaalisen ja tasaisen kamppailun langat käsissään. Se johti 1. erässä jo 5-1, mutta päätöserään lähdettäessä etu oli sulanut 7-5:een. Team Kohonen tuli jo 9-9-lukuihin ajassa 55.26, mutta vielä nähtiin yksi maali Team Tiitulle, joka merkittiin omaksi maaliksi. Samalla Team Tiitu otti turnausvoiton.

Suomi (T) maalit: Viljami Engman 2, Matias Salmela 2, Marius Niemelä, Elias Korhonen, Sampo Sillgren, Markus Maronen, Tomas Värri.

Suomi (K) maalit: Martin Carlsson 2, Rasmus Nyström 2, Joona Kajaala, Julius Moisala, Ville Havana, Jami Markkanen, Dani Jaaranen.

Lue myös:
Suomen joukkueilla voitokas lauantai Eerikkilässä
Tasapeli ja kaksi voittoa Suomen U17-maajoukkueille Floorball Future Stars -turnauksen avauspäivänä.

Sunnuntain ottelut

Alle 17-vuotiaat tytöt
23.4. Sveitsi U17 – Suomi U17 1-3 (0-0, 1-0, 0-3)
1. erä: maaliton.
2. erä: 21.06 Norina Reusser 1-0.
3. erä: 33.49 Veera Märkälä (Ilona Mäkelä) 1-1, 40.34 Sofia Rontti (Olivia Pyy) 1-2, 42.49 Silja Collin (Pyy) 1-3.

Torjunnat:
Luana Mark ja Amadea Notz, Sveitsi 6+5+5=11,
Sara Vantos Suomi 2+4+3=9.

Parhaat pelaajat: Simona Pleisch, Sveitsi ja Sara Vantos, Suomi

Jäähyt: Sveitsi 0 min, Suomi 2 min.

Erotuomarit: Jyrki Sirkka ja Tom Kirjonen.

Alle 17-vuotiaat tytöt
23.4. Suomi U17 – Saksa U19 8-2 (1-0, 3-1, 4-1)

1. erä: 13.37 Iida Eloranta (Nella Karvonen) 1-0.
2. erä: 19.32 Saana Luostarinen (Anni Latva-Valkama) 2-0, 21.56 Veera Märkälä (Ilona Mäkelä) 3-0 yv, 26.20 Tuuli Viuhko (Iida Sinkko) 4-0, 29.06 Janne Marie Lotz (Amelie Kurschner) 4-1.
3. erä: 31.11 Sinkko (Latva-Valkama) 5-1, 35.13 Taia Lehikoinen (Sonja Kemiläinen) 6-1, 36.11 Kurschner (Michelle Siedenberg) 6-2, 36.26 Anniina Kuokkanen (Sinkko) 7-2, 38.55 Luostarinen 8-2

Torjunnat:
Wilma Holm Suomi 2+2+3=7,
Marie Schick, Saksa 8+9+4=21.

Parhaat pelaajat: Iida Sinkko, Suomi ja Amelie Kurschner, Saksa.

Jäähyt: Suomi 0 min ja Saksa 2 min.

Erotuomarit: Jyrki Sirkka ja Tom Kirjonen.

—–
Alle 17-vuotiaat pojat
23.4. Suomi T U17 – Suomi K U17 10-9 (5-2, 2-3, 3-4)
1. erä: 2.16 Elias Korhonen (Aapo Tuohino) 1-0, 2.50 Dani Jaaranen (Elia Tikkanen) 1-1, 7.58 Matias Salmela (Julius Rajala) 2-1, 12.50 Viljami Engman 3-1, 16.54 Marius Niemelä (Samuli Leppäniemi) 4-1, 17.10 Engman (Tuohino) 5-1, 18.27 Martin Carlsson (Joona Kajaala) 5-2.
2. erä: 20.43 Jami Markkanen (Leo Tiittala) 5-3, 20.55 Carlsson 5-4, 26.35 Markus Maronen (Roope Herpola) 6-4, 27.10 Sampo Sillgren (Engman) 7-4, 33.00 Rasmus Nyström (Luca Myllymaa) 7-5.
3. erä: 45.10 Ville Havana (Julius Moisala) 7-6, 45.39 Tomas Värri (Niemelä) 8-6, 48.41 Kajaala (Joni Hiltunen) 8-7, 49.39 Salmela (Rajala) 9-7, 52.33 Moisala 9-8 sr, 55.26 Nyström (Teemu Halmela) 9-9, 56.11 oma maali 10-9.

Torjunnat:
Suomi T: Pietu Hakokorpi ja Jonni Ohvo 8+13+10=31,
Suomi K: Veikko Rauhanen ja Jesperi Kärki 7+8+4=19.

Parhaat pelaajat: Marius Niemelä, Suomi T ja Martin Carlsson, Suomi K.

Jäähyt: Suomi T 0 min ja Suomi K 2 min.

Erotuomarit: Jan-Markus Helin ja Mikko Kantanen.

Tulokset
Pe 21.4.
10.30 Suomi U17 – Sveitsi U17 (tytöt) 4-4
12.30 Suomi K U17 – Sveitsi U17 (pojat) 9-6
17.00 Saksa U19 – Sveitsi U17 (t) 2-9
19.30 Suomi T U17 – Saksa U17 (p) 17-0

La 22.4.
10.30 Saksa U19 – Suomi U17 (t) 2-5
12.30 Suomi K U17 – Saksa U17 (p) 17-1
17.00 Sveitsi U17 – Saksa U19 (t) 8-1
19.30 Sveitsi U17– Suomi T U17 (p) 4-6

Su 23.4.
9.00 Sveitsi U17 – Suomi U17 (t) 1-3
9.15 Saksa U17 – Sveitsi U17 (p) 0-16
12.00 Suomi U17 – Saksa U19 (t) 8-2
14.00 Suomi T U17 – Suomi K U17 (p) 10-9

Järjestys
Tytöt
1. Suomi 7 pistettä
2. Sveitsi 5 p.
3. Saksa (U19) 0 p.
Tytöillä kaksinkertainen sarja.

Pojat
1. Suomi (Tiitu) 6 pistettä
2. Suomi (Kohonen) 4 p.
3. Sveitsi 2.
4. Saksa 0 p.

Kuvat: Jesse Peltola

Jaa artikkeli