Tasapeli ja kaksi voittoa Suomen U17-maajoukkueille Floorball Future Stars -tapahtuman avauspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kolme maaottelua Eerikkilässä tänään alkaneessa Future Floorball Stars -tapahtumassa.

Turnauksen avausottelussa kentälle juoksivat Suomen ja Sveitsin U17-tytöt. Peliaikana tyttöjen turnauksessa on 3×15 minuuttia tehokkaana. Ottelu päättyi lopulta 4-4-tasapeliin.

Sveitsi napautti avausmaalin vapaalyöntikuviosta jo 30 sekunnin jälkeen. Taia Lehikoisen rebound-tasoituksen jälkeen, oli jälleen Sveitsin vuoro kun Norina Reusser pääsi nokikkain maalivahti Wilma Holmin kanssa ja sijoitti pallon maaliin. Seuraavat kaksi maalia Sveitsi teki ylivoimalla ja karkasi jo kolmen maalin johtoon.

Suomen kone käynnistyi kun ottelua oli enää hiukan yli 10 minuuttia jäljellä. Ensin Sofia Rontti laukoi yläkulmaan ja sitten Lehikoinen ohjasi takatolpalta Olivia Pyyn ilmasyötön sisään. Aikalisän jälkeen Suomi pelasi ilman maalivahtia ja tasoitus nähtiin, kun Rontti laukoi tasoituksen seitsemän sekuntia ennen täyttä aikaa. Suomen tahtipuikkoa heilutti kakkosketju, kun Lehikoinen kirjautti tehot 2+1, Pyy 0+3 ja Rontti 2+0.

Floorball Future Stars
Alle 17-vuotiaat tytöt
21.4. Suomi TU17 – Sveitsi TU17 4–4 (1-2, 0-1, 3-1)
1. erä: 00.30 Leonie Christen (Zoe Klay) 0-1, 5.00 Taia Lehikoinen (Olivia Pyy) 1-1, 10.35 Norina Reusser (Anja Gross) 1-2.
2. erä: 17.19 Gross (Reusser) 1-3 yv.
3. erä: 30.45 Gross (Svenja Schilliger) 1-4 yv., 34.49 Sofia Rontti (Lehikoinen) 2-4, 39.18 Lehikoinen (Pyy) 3-4, 44.10 Rontti (Pyy) 4-4 im.

Jäähyt: Suomi 2×2 min., Sveitsi 2 min.
Torjunnat: Wilma Holm, Suomi 5+4+4=13 ja Luana Mark, Sveitsi 6+4+5=15
Parhaat pelaajat: Taia Lehikoinen, Suomi ja Norina Reusser, Sveitsi.
Erotuomarit: Jyrki Sirkka ja Tom Kirjonen.

Suomen U17-pojat ovat mukana Eerikkilän-tapahtumassa kahden joukkueen voimin (Kohonen ja Tiitu). ”Kohoset” kohtasivat iltapäivällä Sveitsin.

Ensimmäisen erän jälkeen Suomi johti 4-1, mutta Sveitsi kohensi ja kiri kolmannen alussa luvuiksi 6-6. Suomen nuoret eivät säikähtäneet, vaan viimeistelivät vielä kolmesti ennen päätössummeria ja loppuluvuiksi 9-6. LeBa/Josban Joni Hiltunen viimeisteli neljä maalia. Sveitsin parhaana palkittu Lian Schefer iski 3+1.

Iltaottelussa Suomen ”Tiitut” kohtasivat Saksan. Ottelu oli Suomen yksipuolinen näytös, joka päättyi lopulta sinivalkoisten 17-0-voittoon. Peräti neljätoista pelaajaa pääsi pisteiden makuun ja ahneimpina esiintyivät Markus Maronen 3+2, Viljami Engman 2+3, Elias Korhonen 3+1 ja Samuli Leppäniemi 1+3. Torjuntavastuun jakoivat puoliksi Pietu Hakokorpi ja Jonni Ohvo.

Floorball Future Stars
Alle 17-vuotiaat pojat
21.4. Suomi (Kohonen) PU17 – Sveitsi PU17 9–6 (4-1, 2-3, 3-2)
1. erä: 4.43 Joni Hiltunen (Dani Jaaranen) 1-0, 8.25 Lian Schefer 1-1, 8.54 Teemu Halmela (Luca Myllymaa) 2-1, 13.07 Jami Markkanen (Ville Havana) 3-1, 14.08 Myllymaa (Rasmus Nyström) 4-1.
2. erä: 20.06 Schefer (Andrin Christen) 4-2, 23.51 Leo Tiittala (Halmela) 5-2, 25.14 Nicola Hocevar (Matteo Gervasoni) 5-3, 31.54 Hocevar (Janis Ulrich) 5-4, 33.43 Hiltunen (Martin Carlsson) 6-4.
3. erä: 41.00 Schefer (Jannis Rost) 6-5 sr, 43.30 Noah Muhlebach (Schefer) 6-6, 48.39 Tiittala (Nyström) 7-6, 49.47 Hiltunen (Aaro Huovinen) 8-6, 55.16 Hiltunen (Havana) 9-6 yv.

Jäähyt: Suomi 2 min., Sveitsi 2 min.
Torjunnat: Veikko Rauhanen Suomi 3+7+0=10, Jesperi Kärki, Suomi 0+0+9=9 ja Jannis Rost, Sveitsi 5+9+8=22
Parhaat pelaajat: Joni Hiltunen, Suomi ja Lian Schefer, Sveitsi
Erotuomarit: Tuukka Suhonen ja Mikko Pelttari

Floorball Future Stars
Alle 17-vuotiaat pojat
21.4. Suomi (Tiitu) PU17 – Saksa PU17 17–0 (6-0, 4-0, 7-0)
1. erä: 5.57 Max Ebeling (Matias Salmela) 1-0, 11.55 Elias Korhonen (Viljami Engman) 2-0 yv, 13.14 Korhonen (Aapo Tuohino) 3-0, 13.31 Roope Herpola (Samuli Leppäniemi) 4-0, 14.29 Jace Hellen (Julius Rajala) 5-0, 18.55 Tuohino (Engman) 6-0.
2. erä: 21.37 Markus Maronen (Herpola) 7-0, 25.25 Leppäniemi 8-0, 32.23 Herpola (Hellen) 9-0, 38.44 Engman (Korhonen) 10-0.
3. erä: 41.44 Marius Niemelä (Maronen) 11-0, 44.10 Korhonen (Engman) 12-0, 45.34 Maronen (Leppäniemi) 13-0, 48.36 Maronen (Niemelä) 14-0, 50.19 Engman 15-0, 51.37 Tomas Värri (Leppäniemi) 16-0, 53.56 Eino Hannula (Maronen) 17-0 yv.

Jäähyt: Suomi 0 min., Saksa 3×2 min.
Torjunnat: Pietu Hakokorpi ja Jonni Ohvo, Suomi 2+5+4=11, Dominik Fellner, Saksa 7+13+9=29
Parhaat pelaajat: Markus Maronen, Suomi ja Vincent Scheidner, Saksa
Erotuomarit: Tuukka Suhonen ja Mikko Pelttari

Lauantain ottelut (22.4.)
10.30 Saksa U19 – Suomi U17 (naiset) (lähetys)
12.30 Suomi K U17 – Saksa U17 (miehet) (lähetys)
17.00 Sveitsi U17 – Saksa U19 (naiset) (lähetys)
19.30 Sveitsi U17– Suomi T U17 (miehet) (lähetys)

Turnauksen kaikki ottelut näkyvät SalibandyTV:ssä.

Katseluohjeet: SalibandyTV näyttää kaikki Floorball Future Stars -tapahtuman 12 ottelua

Kuvat: Jesse Peltola

Jaa artikkeli