Salibandyliiton päivitetty ohjeistus Varsinais-Suomeen, HUS:n osalta lisätietoa perjantaina

Varsinais-Suomen koronapandemiaryhmä teki torstaina uusia, tiukempia suosituksia koronaepidemian hillitsemiseksi. Suositukset vaikuttavat myös alueen salibandytoimintaan. 

Varsinais-Suomen koronapandemiaryhmän mukaan ei tule järjestää urheilu- ja liikuntatapahtumia, joihin tulee osallistujia muista maakunnista. Lisäksi ryhmä suosittelee välttämään tarpeetonta matkustamista Varsinais-Suomesta Uudellemaalle. Suositukset perustuvat Uudenmaan nopeasti heikkenevään koronatilanteeseen.

Salibandyn osalta suositukset vaikuttavat seuraavalla tavalla Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella:

– Varsinais-Suomessa aikuisten turnausmuotoisena pelattavien sarjojen otteluihin tulee vuoden loppuun asti kestävä tauko välille 27.11.-31.12. Tämä pitää sisällään miesten 3.-6. divisioonien ja naisten 1.-4. divisioonien lisäksi kaikki seniorisarjat.

– Varsinais-Suomen alueen miesten 2. divisioonan otteluihin tulee vuoden loppuun asti kestävä tauko välille 27.11.-31.12.

– Varsinais-Suomen alueen Suomisarjan joukkueet eivät pelaa maakuntarajoja ylittävissä otteluissa välillä 27.11.-31.12.

– Varsinais-Suomessa aikuisten harrastustoiminnaksi luettavan toiminnan osalta myös harjoitukset suositellaan keskeytettäväksi vuoden loppuun asti kestävä välille 27.11.-31.12.

– Juniorien osalta Varsinais-Suomen alueella maakuntarajojen sisällä pelattavat ottelut pelataan suunnitellusti. Juniorien harjoituksia voi myös jatkaa vastuullisesti ja viranomaisohjeistuksia noudattaen.

– Varsinais-Suomen alueen A-C2-juniorien SM- ja 1. divisioonajoukkueet eivät pelaa/matkusta yli maakuntarajojen.

– Tavoitteena on pelata tauon vuoksi siirrettävät ottelut normaalin sarjakauden puitteissa. Uudet peliajankohdat julkaistaan niiden varmistuttua.

– Varsinais-Suomen uudet suositukset eivät vaikuta miesten ja naisten F-liigaan ja miesten Divariin.

Päijät-Häme leviämisvaiheeseen

Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella koronaepidemia on siirtynyt leviämisvaiheeseen. Alueen sairaanhoitopiiri piti torstaina tiedotustilaisuuden tilanteesta.

Salibandyn osalta alueella noudatetaan Suomen Olympiakomitean ja lajiliittojen yhteistä suositusta aikuisten harrastustoimintaan koronaepidemian eri vaiheissa.

Päijät-Hämeessä aikuisten harrastustoiminnaksi luokiteltavat sarjat ovat toistaiseksi tauolla. Näitä ovat miesten 2.–6. divisioonat, naisten 1.–4. divisioonat sekä seniorisarjat.

HUS:n tilanne tarkentuu perjantaina

Helsingin ja Uudenmaan (HUS) sairaanhoitopiirin osalta koronatilanne aiheuttaa painetta Salibandyliitolle tarkistaa ohjeistuksiaan. Perjantaina on luvassa viranomaispäätöksiä näiden alueiden osalta. Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuuden on määrä alkaa perjantaina klo 12.00.

Salibandyliitto tarkentaa omia ohjeistuksiaan heti kun lisätietoa on saatavilla viranomaisten suunnalta. Salibandyliiton koronavarautumisryhmä kokoontuu jälleen perjantaina.

Kaikki koronaohjeet: salibandy.fi/korona

Jaa artikkeli