Otto Lehkosuo pikahälytyksellä maajoukkueeseen kotiyleisön eteen

Otto Lehkosuo ja Eero Kosonen on hälytetty tulevaan Espoon Suureen Derbyviikonloppuun Janne Lammisen ja Lassi Torisevan tilalle.

Espoon Suuressa Derbyviikonlopussa lauantaina Ruotsin kohtaavaan Suomen miesten salibandymaajoukkueeseen on tullut kaksi muutosta, kun puolustaja Janne Lamminen ja maalivahti Lassi Toriseva jäävät loukkaantumisten vuoksi pois. Espoolaisia taatusti innostaa kuulla, että Lammisen tilalle on kutsuttu Westend Indiansin Otto Lehkosuo, ja Torisevaa paikkaa toinen maailmanmestari Eero Kosonen SPV:stä.

Westend Indiansin iso, vahva ja taitava puolustaja Otto Lehkosuo teki maajoukkuedebyyttinsä vuosi sitten Tallinnan MM-karsinnassa, ja tehot toki heikkoja vastustajia vastaan olivat vakuuttavat. Turnauksen viidessä ottelussaan Lehkosuo laukoi seitsemän maalia ja syötti kuusi. Tuolloisessa Suomen 32–1-voitossa Alankomaista Lehkosuo laukoi viisi maalia, mikä jäi vain yhden päähän maaotteluiden kaikkien aikojen ennätyksestä.

Kaksinkertaisella maailmanmestarilla Eero Kososella pelejä Suomi-paidassa on jo 73, ja niissä hän on syöttänyt kolme maalia.

Lue myös: Espoon Suuri Derbyviikonloppu aloittaa samalla MM2020-projektin

Suomen alkuperäinen joukkue Ruotsia vastaan

Derbyviikonlopun otteluohjelma:

Pe 1.2.2019

15:30 Ovet ja lipunmyynti avautuvat
16:15 Suomi U19 – Ruotsi U19
19:00 Oilers – Westend Indians (Salibandyliiga)

La 2.2.2019

12:00 Ovet avautuvat
13:00 Suomi U19 – Ruotsi U19
16:00 Suomi – Ruotsi miehet

Maajoukkueidemme toiveena on saada kaikki kannustajat rekisteröitymään fanirekisteriin, jonka kautta on luvassa ekstraetuja jo helmikuun derbyviikonloppuun (tarjous lähetetään 28.1.). Fanirekisteriin liittymällä fani saa jatkossa uutisia, etuja ja tarjouksia, joita ei muille ole tarjolla. Helmikuun Derbyviikonlopun pääsylipputarjouksen lisäksi ensi vuonna on tarjolla mm. etuosto-oikeus MM-kotikisojen pääsylippuihin sekä tarjouksia syyskuun naisten maaotteluihin sekä marraskuun miesten ja poikien Euro Floorball Tourin matseihin.

Fanirekisteriin voi liittyä osoitteessa salibandy.fi/faniksi

Muista myös nämä faneille tärkeät osoitteet:

Fanien FB-ryhmä: https://www.facebook.com/groups/1813917872244208/ 
FB-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/2194241840587344/

Tapahtumasivuille http://salibandy.fi/derbyviikonloppu

Kahden päivän liput ja lauantain 2.2. liput myydään osoitteessa lippu.fi/salibandy.

Perjantain liput myydään ennakkoon Oilersin kautta.

Päiväliput, perjantai 1.2.

Aikuinen 15 EUR
Lapset ja alennusryhmät 10 EUR
Pyörätuoli 10 EUR

Päiväliput, lauantai 2.2.

Sivukatsomot:
Aikuinen 29 EUR 
Lapset ja alennusryhmät 16 EUR
Pyörätuoli 16 EUR

Pääty- ja yläkatsomot:
Aikuinen 23 EUR
Lapset ja alennusryhmät 12 EUR
Pyörätuoli 12 EUR

Perhelippu (4 henkilöä, max. 2 aikuista) 50 EUR
Ryhmälippu (aikuinen) 20€/kpl (min. 5 henkilöä)

OSTA LIPUT

Turnausliput (molemmat ottelupäivät, kaikki ottelut)

Sivukatsomot:
Aikuinen 38 EUR
Lapset ja alennusryhmät 21 EUR
Pyörätuoli 21 EUR

Pääty- ja yläkatsomot:
Aikuinen 29,50 EUR
Lapsetja alennusryhmät 18 EUR
Pyörätuoli 18 EUR

OSTA LIPUT

* Hinnat sisältävät palvelumaksut
* Lasten ikäraja 4-15 -vuotta.
* Alennusryhmälippuun oikeuttavat opiskelija-, eläkeläis- ja varusmiestodistukset
* Pyörätuolikatsojan avustaja maksutta sisään saattajalipulla
* Yläkatsomot avataan myyntiin tapahtumajärjestäjän erillisilmoituksesta
* Perjantain tapahtumassa numeroimattomat paikat, lauantaina numeroimattomat paikat, erittely sivukatsomoihin ja päätykatsomoon (yläkertaan pääsykatsomon hinta, jos yläkerta avataan)

helmiderby_700.jpg

Jaa artikkeli