Espoon Suuri Derbyviikonloppu aloittaa samalla MM2020-projektin

Espoon Suuressa Derbyviikonlopussa Ruotsin kohtaava maailmanmestari Suomi aloittaa samalla 700 päivän valmistautumisen joulukuun 2020 kotikisoihin.

Salibandyn Espoon Suuri Derbyviikonloppu on samalla maailmanmestaruutta puolustavan miesten maajoukkueemme lähtölaukaus kohti 2020 kotimaassa pelattavaa seuraavaa MM-turnausta. Salibandyliigan kaupungin paikallisottelulla Oilers–Westend Indians ja kahdella Suomen ja Ruotsin U19-poikien kohtaamisella starttaava tapahtuma huipentuu maailman parhaiden kahden joukkueen Suomen ja Ruotsin miesten maaotteluun.

– Seitsemänsataa päivää aikaa mennä, ja nyt lähdetään taas heti kovimmalla mittarilla katsomaan, maajoukkueen päävalmentaja Petteri Nykky pohtii.
– Toki katsoin, että vastustajajoukkueessakin on paljon uusia ja kokeiluja, mutta kova on ryhmä joka tapauksessa. Meillä on monta pelaajaa, jotka eivät ole vielä kisoissa käyneet ja muutamia ensikertalaisia, ja jännä nähdä, millainen tarinan lähtö on.

44372903630_4eaeddb8a9_z.jpgEdessä on jälleen tutusti pitkä työhönottohaastattelu MM2020-joukkueeseen, ja maaottelut kovimpia maita vastaan kertovat mukaan mielivistä pelaajista paljon.
– Toki kaikki runkosarjan pelit ja play off -pelit ovat maajoukkuevalmentajan vinkkelistä sitä samaa tematiikkaa, mutta erityisesti nämä kovimmat pelit Ruotsia, Sveitsiä ja Tshekkiä vastaan merkitsevät vielä enemmän ja antavat kuvan, missä mennään kovimmissa kansainvälisissä ympyröissä. Yleensä on kuitenkin kohtuullinen ero kotimaisten pelien ja kovien kansainvälisten pelien välillä. Ne virheet, jotka vielä menevät läpi sormien liigassa, harvoin menevät noita huippumaita vastaan. Kahden suunnan pelaamisen ymmärtäminen ja tilaisuuden tunnistaminen ja käyttäminen, kun meillä tulee se huippupaikka ja jaksetaanko pysyä puolustamisessa kiinni, ovat avainasioita, joita lähdetään heti tarkkailemaan.

Suomen joukkueessa on yhdeksän kuukauden takaista maailmanmestaria, monta jo pitempään joukkueen kynnyksellä kärkkynyttä ja näyttöpaikkoja jo saanuttakin pelaajaa ja kolme ensikertalaista.
– Muutos on iso, mutta nyt on hyvä paikka tehdä niitä kokeiluja, plus siellä on joillain MM-kisapelaajilla ollut sen verran kolotusta, ettei haluta heti työntää heille hirveää kuormaa. Lisäksi muutamilla on alla Champions Cupit ja muut, joten nyt saadaan paikkoja uusille tekijöille. Toivottavasti muutama vähemmän mukana ollut pääsee taas lähemmäs sitä maailmaa, mitä kansainväliset pelit ovat, Nykky haastaa.

Tässä Suomen kokoonpano Ruotsia vastaan

Suomen joukkue kokoontuu keskiviikkona 30. tammikuuta Eerikkilään, ja pelaajilla on edessä erinomaisen tiukka neljän päivän rupeama.
– Varsinainen harjoittelu jää yksittäistä peliä ajatellen melko vähäiseksi. Torstaiaamuna tehdään pelaavalla joukkueella testit ja torstai-iltana Espoon miehet eli Oilersin ja Indiansin pelaajat siirtyvät taas omiin harjoituksiinsa valmistautumaan Espoon derbyyn, Petteri Nykky avaa ohjelmaa.
– MM-kisoissa pelanneet pelaajat taas kokoontuvat vielä yhteen tekemään sellaiset loppuklausuulit siitä, miten edelliset kaksi vuotta menivät leirityksien ja muun tekemisen osalta ja mitä parannuksia pitää tehdä viisikko- ja henkilökohtaiseen osaamiseen. Näiden ryhmätöiden lisäksi on vielä henkilökohtaisempi mietintä siitä, miten aikoo nämä seuraavat seitsemänsataa päivää käyttää jos aikoo olla mukana kamppailemassa kisapaikasta. Ja tietysti pitemmälläkin juoksulla, kun mukana on eri-ikäisiä pelaajia eli semmoinen kaksi – kuusi vuotta voi olla joillain perspektiivinä.

42611062290_4c0906caf1_o.jpgMaajoukkueen johto käy katsomassa U19-maaottelua ja osa myös Oilersin ja Indiansin paikallisottelun.
– Espoossa pelanneet liittyvät pelin jälkeen taas maajoukkueen mukaan, ja lauantaina ohjelmassa on lyhyt treeni ennen kuin iltapäivällä pelataan. Varsinaisesti peliin valmistavia harjoituksia meillä on siis perjantaiaamuna ja lauantaiaamuna, mutta oikein muuhun ei ole nyt mahdollisuuksia, koska halutaan nimenomaan kauden aikana testata InBody-mittaukset ja muutama muu testi, joten edessä on tiukka setti. Tässä on samalla urheilun ytimessä olemisen seuranta keskellä kautta ja katsotaan, mikä on pelillinen antimme tässä kohdassa kautta uusilla pojilla, Nykky sanoo.

Kiinnostava kysymys uuden MM-projektin startatessa on tietysti, ketkä ovat matkalla mukana ja onko esimerkiksi kukaan maailmanmestareista jättäytynyt pois kotikisapaikan tavoittelusta.
– Ei ainakaan minulle ole sellaista tietoa keneltäkään tullut, päävalmentaja kertoo.
– Näitä on tarkoitus käydä läpi, ja sitten selviää, ketkä ovat taas valmiit sen työn tekemään. Tuolla viimeksi nyt satuttiin pärjäämään todella hyvinkin ja voitettiin mestaruus, mutta se mitä on tähän asti tehty, ei vain riitä seuraavalla kerralla. Taas pitää laittaa pykälää paremmaksi. Kaikkihan kisoissa haluavat pelata, mutta on kyse siitä, ketkä jaksavat tehdä tässä välillä sen työn ja arjen. Nyt tiedustellaan asiaa MM-kisapelaajilta ja uusilta sitä mukaa kun tulevat mukaan ryhmään. Varmaan yli 30 pelaajaa on lähdössä mukana ja voi olla enemmänkin, kun nuoret voivat nousta nopeastikin taistelemaan paikoista.

Tulevana kesänä miesten maajoukkue leireilee taas isommalla ryhmällä yhdessä U23-ehdokkaiden kanssa.
– Maajoukkueputkemme on tarkoitus toimia niin, että edetään U16:n ja U19:n kautta kaksikolmosiin ja siitä aikuisiin vaikka toki aina voi näytönpaikkoja aueta ohi sen putkenkin, jos esitykset seurajoukkueessa ovat niin vakuuttavia. Ideahan olisi, että saadaan hyvissä ajoin kartoitettua potentiaaliset maajoukkuepelaajat ja saadaan heidät hyvään harjoitteluun ja auttamaan heitä kehittymään seurajoukkueensa mukana pelaajina ja urheilijoina, päävalmentaja Nykky muistuttaa.

Lue myös:

Ruutu näyttää ensi kertaa salibandymaaotteluita Espoon maaottelutapahtumasta

Salibandyliigan huippuottelu ja maailman parhaat maajoukkueet kahden viikon kuluttua Espoossa 

Derbyviikonlopun otteluohjelma:

Pe 1.2.2019

15:30 Ovet ja lipunmyynti avautuvat
16:15 Suomi U19 – Ruotsi U19
19:00 Oilers – Westend Indians (Salibandyliiga)

La 2.2.2019

12:00 Ovet avautuvat
13:00 Suomi U19 – Ruotsi U19
16:00 Suomi – Ruotsi miehet

Maajoukkueidemme toiveena on saada kaikki kannustajat rekisteröitymään fanirekisteriin, jonka kautta on luvassa ekstraetuja jo helmikuun derbyviikonloppuun (tarjous lähetetään 28.1.). Fanirekisteriin liittymällä fani saa jatkossa uutisia, etuja ja tarjouksia, joita ei muille ole tarjolla. Helmikuun Derbyviikonlopun pääsylipputarjouksen lisäksi ensi vuonna on tarjolla mm. etuosto-oikeus MM-kotikisojen pääsylippuihin sekä tarjouksia syyskuun naisten maaotteluihin sekä marraskuun miesten ja poikien Euro Floorball Tourin matseihin.

Fanirekisteriin voi liittyä osoitteessa salibandy.fi/faniksi

Muista myös nämä faneille tärkeät osoitteet:

Fanien FB-ryhmä: https://www.facebook.com/groups/1813917872244208/ 
FB-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/2194241840587344/

Tapahtumasivuille http://salibandy.fi/derbyviikonloppu

Kahden päivän liput ja lauantain 2.2. liput myydään osoitteessa lippu.fi/salibandy.

Perjantain liput myydään ennakkoon Oilersin kautta.

Päiväliput, perjantai 1.2.

Aikuinen 15 EUR
Lapset ja alennusryhmät 10 EUR
Pyörätuoli 10 EUR

Päiväliput, lauantai 2.2.

Sivukatsomot:
Aikuinen 29 EUR 
Lapset ja alennusryhmät 16 EUR
Pyörätuoli 16 EUR

Pääty- ja yläkatsomot:
Aikuinen 23 EUR
Lapset ja alennusryhmät 12 EUR
Pyörätuoli 12 EUR

Perhelippu (4 henkilöä, max. 2 aikuista) 50 EUR
Ryhmälippu (aikuinen) 20€/kpl (min. 5 henkilöä)

OSTA LIPUT

Turnausliput (molemmat ottelupäivät, kaikki ottelut)

Sivukatsomot:
Aikuinen 38 EUR
Lapset ja alennusryhmät 21 EUR
Pyörätuoli 21 EUR

Pääty- ja yläkatsomot:
Aikuinen 29,50 EUR
Lapsetja alennusryhmät 18 EUR
Pyörätuoli 18 EUR

OSTA LIPUT

* Hinnat sisältävät palvelumaksut
* Lasten ikäraja 4-15 -vuotta.
* Alennusryhmälippuun oikeuttavat opiskelija-, eläkeläis- ja varusmiestodistukset
* Pyörätuolikatsojan avustaja maksutta sisään saattajalipulla
* Yläkatsomot avataan myyntiin tapahtumajärjestäjän erillisilmoituksesta
* Perjantain tapahtumassa numeroimattomat paikat, lauantaina numeroimattomat paikat, erittely sivukatsomoihin ja päätykatsomoon (yläkertaan pääsykatsomon hinta, jos yläkerta avataan)

helmiderby_700.jpg

Mietteet kirjasi Mika Hilska

Jaa artikkeli